Lalalalaaa la la lal laa! No se on joulu jo ihan mestoilla! Vuosi on mennyt niin vauhdilla, että ihmettelen miten olen mukana meinannut pysyä. Alkuvuosi meni häitä suunnitellen, kesä hehkutettiin häitä ja syksy on mennyt häitä ajatellen. Välillä on tapahtunut paljon.
Kaikki eivät ole jouluihmisiä, ja saatan olla seuraava joka viettää ensi joulun etelän lämmössä ilman kinkkua. Kädessä drinkki ja taivaalla porottava aurinko. Rakastan silti joulua todella paljon. Jouluna täytyy miettiä asioita aivan liikaa. Mitä puen aattona ylle, mitä ostan lahjaksi ystäville, mitä ystävät ostavat minulle ja mitä ostaa lapselle lahjaksi. Mitä ruokaa syödään aattona ja mitä jälkiruokaa. Nyt ei jaksaisi tehdä mitään. Meidän joulusiivous on ollut melkoinen fiasko. Siivous ei näy missään, kun sotketaan heti päälle. Eli lopetin yrittämisen ja pysähdyin täydelliseen sekasotkun harmoniaan. Lahjojen paketointi on mukavaa, mutta niiden ostamisessa menee hermot, varsinkin kun lapsi hermostui jo alkutekijöissä ja ajatus lyö tyhjää ideoiden suhteen. Saatiin silti lahjat ostettua ja nekin on nyt kissojen avustuksella kääritty. Lahjanauhat tosin saattavat olla entisiä.
Joulunahan siis tärkeintä on perhe ja ystävät. Lahjat eivät ole ne tärkeimmät asiat, mutta lapsille ne ovat heki ja elämä. Muistelen lapsena laadittuja lahjalistoja, kuinka vanhemmat yrittivät saada harakanvarpaista selvää, mitä se pikku-Tiia pukilta toivoo. Lelulehdet selattiin läpi tuhansia kertoja ja aina mietittiin mitä ´turhaa' voisi pyytää lahjaksi. Paras lahjamuisto lapsuudesta taitaa olla punainen nukensänky ja magneettipiirtotaulu. Pehmeät paketit eivät saaneet lasta innostumaan, mitä isompi lahja sen parempi. Joka vuosi silti sai jonkin sortin villapaitaa ja sukkaa. Suklaasta puhumattakaan.
Tänä vuonna omalle 'lahjalistalle' kuuluivat sukat ja rikkalapio & harja. Näistä tulisin onnelliseksi. Muuta en tarvitse. Mieluummin olen lahjan antaja, kuin saaja. Olen onnellinen muiden ilosta, sillä se lämmittää mieltä todella paljon. Tämän haluan omalle lapselle myös opettaa, että aina ei ole tärkeintä, että ajattelee vain itseään. Muillakin on oikeus onnellisuuteen.
Paljon vuosien saatossa puhuttu Joulupukki herättää edelleen keskustelua monissa lapsissa ja vanhemmissa. Onko hän vai ei ole olemassa? Kaikki saavat uskoa mihin haluavat. Onko omalle lapselle pakko opettaa tätä? Haluan sanoa, että ei. En tuputa lapselleni tontuista ja pukista, vaan kerron mistä lahjat tulevat oikeasti. Enkä myöskään pakota meidän pappaa pukeutumaan punaiseen asuun ja valkoiseen partaan. Olisi se outo sattuma, kun lapsi hoksaisi, että Joulupukki ja pappa käyttävät samaa partavettä. Monen lapsen ajatusmaailma on muuttunut tai murentunut, kun pukki paljastuukin satuhahmoksi. Mietin myös miten menee ajatukset sekaisin, kun kotona ei puhuta Joulupukista, mutta koulussa muut lapset puhuvat. Onko lapsi sekaisin tästä. No varmasti. Siinä hän jo pakostakin alkaa ajattelemaan mikä on faktaa ja mikä fiktiota. Ja lopulta päätös on hänen omansa, johon ei kukaan muu voi vaikuttaa. Hän joko uskoo tai ei.
Tuleeko meidän pojasta se ketä paljastaakin, että Joulupukki ei ole totta, vaan hahmo joka on periytynyt muinaisen Turkin suojelupyhimyksestä.
Taustalta löytyy 300-luvulla elänyt Piispa Pyhä Nikolaos. Hän oli tunnettu hyväntekijä sekä myöhemmin hänestä tuli merimiesten, lasten ja kauppiaiden suojelupyhimys.
Minä lapsena pelkäsin Joulupukkia. Piilouduin pöydän alle lämpimän patterin viereen tai sulloin itseni sohvan ja seinän väliin. En uskaltanut tavata pukkia. Laulaminen pukin kanssa ei tullut kuuloonkaan. Epämiellyyttäviä kokemuksia. Vasta, kun pukki oli lähtenyt veke ja pääsi lahjojen kimppuun, mieli koheni huimasti. Silmät loistivat, kun sai toivomansa lahjan. Meillä on tapana ollut, että ensin syötiin kaikessa rauhassa jouluruoka ja sen jälkeen siirrytään olohuoneeseen. Taustalla soi joululaulut ja kaikki kokoontuvat sohvalle ja yksi saa jakaa lahjat. Kutakunkin se on mennyt jo viimeiset 20 vuotta niin. Aika lentää siivillä.
Tänä jouluna meillä on kaksi paikkaa joissa juhlitaan joulua ja syödään itsemme täyteen loistavaa ruokaa. Onni on, että saa jakaa joulun hetket perheen kassa. Jos joku juhla on aina ylitse muiden, niin ehdottomasti joulu. Jouluaaton lastenohjelmat ja Joulupukin kuumalinja. Parhautta lapsuudessa. Itsekkin pääsin linjojen läpi joskus 8 vuotiaana puhumaan Joulupukille.
Joulun teki lapsuudessa ehdottomasti myös kuusi ja lumi. Lunta ei voinut valita, mutta kuusen kyllä. Välillä päästiin iskän mukaan metsään etsimään täydellistä yksilöä. Muistan myös erään vuoden, kun kuusi oli niin iso, että se painoi jo melkoisesti ja korkeuttakin sillä oli. Illalla kuusi koristeltiin ja sitä ihasteltiin pitkään. Taloon oli tullut joulu kunnolla. Kuusen tuoksu on pysyvä muisto lapsuudesta ja säihkyvät jouluvalot lahjoineen täydentää sen muistelman. Tänä vuonna meille ei kuusta tullut, sillä riskikertoimet ovat liian korkeat eläimien kanssa. Yksikin liikkuva esine kuusen oksalla villitsee kissat ja kuusi on entinen. Mahdollisesti myös kissatkin. Koira saa vainun jostai jäniksestä, joka on järsinyt sen oksia ja siinä mennään jälleen, kun hurtta nostaa koipeaan ensimmäisen ja viimeisen kerran puun juurella. Joulukuusta harkitaan tulevaisuudessa vasta.
Nyt on minun aikani mennä paketoimaan loput lahjat. Ja pakkaamaan tavarat joulua varten. Laadin sen listan sinne Lontooseen myöhemmin, kun ei tarvitse enään joulua ajatella.
Meidän poppoo toivottaa kaikille oikein lämmintä ja ihanaa joulua! Syökää itsenne täyteen ja viettäkää joulu sohvalla. Ne on mun joulun tavoitteet.
Tätä mieltä meillä oltiin joulun hengestä.
Kaikki eivät ole jouluihmisiä, ja saatan olla seuraava joka viettää ensi joulun etelän lämmössä ilman kinkkua. Kädessä drinkki ja taivaalla porottava aurinko. Rakastan silti joulua todella paljon. Jouluna täytyy miettiä asioita aivan liikaa. Mitä puen aattona ylle, mitä ostan lahjaksi ystäville, mitä ystävät ostavat minulle ja mitä ostaa lapselle lahjaksi. Mitä ruokaa syödään aattona ja mitä jälkiruokaa. Nyt ei jaksaisi tehdä mitään. Meidän joulusiivous on ollut melkoinen fiasko. Siivous ei näy missään, kun sotketaan heti päälle. Eli lopetin yrittämisen ja pysähdyin täydelliseen sekasotkun harmoniaan. Lahjojen paketointi on mukavaa, mutta niiden ostamisessa menee hermot, varsinkin kun lapsi hermostui jo alkutekijöissä ja ajatus lyö tyhjää ideoiden suhteen. Saatiin silti lahjat ostettua ja nekin on nyt kissojen avustuksella kääritty. Lahjanauhat tosin saattavat olla entisiä.
Joulunahan siis tärkeintä on perhe ja ystävät. Lahjat eivät ole ne tärkeimmät asiat, mutta lapsille ne ovat heki ja elämä. Muistelen lapsena laadittuja lahjalistoja, kuinka vanhemmat yrittivät saada harakanvarpaista selvää, mitä se pikku-Tiia pukilta toivoo. Lelulehdet selattiin läpi tuhansia kertoja ja aina mietittiin mitä ´turhaa' voisi pyytää lahjaksi. Paras lahjamuisto lapsuudesta taitaa olla punainen nukensänky ja magneettipiirtotaulu. Pehmeät paketit eivät saaneet lasta innostumaan, mitä isompi lahja sen parempi. Joka vuosi silti sai jonkin sortin villapaitaa ja sukkaa. Suklaasta puhumattakaan.
Tänä vuonna omalle 'lahjalistalle' kuuluivat sukat ja rikkalapio & harja. Näistä tulisin onnelliseksi. Muuta en tarvitse. Mieluummin olen lahjan antaja, kuin saaja. Olen onnellinen muiden ilosta, sillä se lämmittää mieltä todella paljon. Tämän haluan omalle lapselle myös opettaa, että aina ei ole tärkeintä, että ajattelee vain itseään. Muillakin on oikeus onnellisuuteen.
Paljon vuosien saatossa puhuttu Joulupukki herättää edelleen keskustelua monissa lapsissa ja vanhemmissa. Onko hän vai ei ole olemassa? Kaikki saavat uskoa mihin haluavat. Onko omalle lapselle pakko opettaa tätä? Haluan sanoa, että ei. En tuputa lapselleni tontuista ja pukista, vaan kerron mistä lahjat tulevat oikeasti. Enkä myöskään pakota meidän pappaa pukeutumaan punaiseen asuun ja valkoiseen partaan. Olisi se outo sattuma, kun lapsi hoksaisi, että Joulupukki ja pappa käyttävät samaa partavettä. Monen lapsen ajatusmaailma on muuttunut tai murentunut, kun pukki paljastuukin satuhahmoksi. Mietin myös miten menee ajatukset sekaisin, kun kotona ei puhuta Joulupukista, mutta koulussa muut lapset puhuvat. Onko lapsi sekaisin tästä. No varmasti. Siinä hän jo pakostakin alkaa ajattelemaan mikä on faktaa ja mikä fiktiota. Ja lopulta päätös on hänen omansa, johon ei kukaan muu voi vaikuttaa. Hän joko uskoo tai ei.
Tuleeko meidän pojasta se ketä paljastaakin, että Joulupukki ei ole totta, vaan hahmo joka on periytynyt muinaisen Turkin suojelupyhimyksestä.
Taustalta löytyy 300-luvulla elänyt Piispa Pyhä Nikolaos. Hän oli tunnettu hyväntekijä sekä myöhemmin hänestä tuli merimiesten, lasten ja kauppiaiden suojelupyhimys.
Minä lapsena pelkäsin Joulupukkia. Piilouduin pöydän alle lämpimän patterin viereen tai sulloin itseni sohvan ja seinän väliin. En uskaltanut tavata pukkia. Laulaminen pukin kanssa ei tullut kuuloonkaan. Epämiellyyttäviä kokemuksia. Vasta, kun pukki oli lähtenyt veke ja pääsi lahjojen kimppuun, mieli koheni huimasti. Silmät loistivat, kun sai toivomansa lahjan. Meillä on tapana ollut, että ensin syötiin kaikessa rauhassa jouluruoka ja sen jälkeen siirrytään olohuoneeseen. Taustalla soi joululaulut ja kaikki kokoontuvat sohvalle ja yksi saa jakaa lahjat. Kutakunkin se on mennyt jo viimeiset 20 vuotta niin. Aika lentää siivillä.
Tänä jouluna meillä on kaksi paikkaa joissa juhlitaan joulua ja syödään itsemme täyteen loistavaa ruokaa. Onni on, että saa jakaa joulun hetket perheen kassa. Jos joku juhla on aina ylitse muiden, niin ehdottomasti joulu. Jouluaaton lastenohjelmat ja Joulupukin kuumalinja. Parhautta lapsuudessa. Itsekkin pääsin linjojen läpi joskus 8 vuotiaana puhumaan Joulupukille.
Joulun teki lapsuudessa ehdottomasti myös kuusi ja lumi. Lunta ei voinut valita, mutta kuusen kyllä. Välillä päästiin iskän mukaan metsään etsimään täydellistä yksilöä. Muistan myös erään vuoden, kun kuusi oli niin iso, että se painoi jo melkoisesti ja korkeuttakin sillä oli. Illalla kuusi koristeltiin ja sitä ihasteltiin pitkään. Taloon oli tullut joulu kunnolla. Kuusen tuoksu on pysyvä muisto lapsuudesta ja säihkyvät jouluvalot lahjoineen täydentää sen muistelman. Tänä vuonna meille ei kuusta tullut, sillä riskikertoimet ovat liian korkeat eläimien kanssa. Yksikin liikkuva esine kuusen oksalla villitsee kissat ja kuusi on entinen. Mahdollisesti myös kissatkin. Koira saa vainun jostai jäniksestä, joka on järsinyt sen oksia ja siinä mennään jälleen, kun hurtta nostaa koipeaan ensimmäisen ja viimeisen kerran puun juurella. Joulukuusta harkitaan tulevaisuudessa vasta.
Nyt on minun aikani mennä paketoimaan loput lahjat. Ja pakkaamaan tavarat joulua varten. Laadin sen listan sinne Lontooseen myöhemmin, kun ei tarvitse enään joulua ajatella.
Meidän poppoo toivottaa kaikille oikein lämmintä ja ihanaa joulua! Syökää itsenne täyteen ja viettäkää joulu sohvalla. Ne on mun joulun tavoitteet.
Tätä mieltä meillä oltiin joulun hengestä.
On kivaa lukea blogiasi se rentouttaa ja se on inspiroiva.
VastaaPoista