Mieleni oli pimeässä, mutta etsin ulospääsyä joka ikinen sekunti.

Katsoessasi ulos, mitä näet? Onko siellä pelkkää harmautta ja koleaa ilmaa vai kenties mahdollisuus nähdä luonnon muuttuvan ja valmistautuvan tulevaa talvea varten. On helpompi ajatella sitä ensimmäistä vaihtoehtoa, sillä sen silmät ja mieli havaitsevat välittömästi. Entäpä, jos se ei olisikaan niin. On vain osattava avata mielensä lukkoja, jotta ei vaipusi syysmasennukseen. Tiedän sen tunteen. Tyhjä olo sisimmässäni huutaa pimeyteen, joka tuntuu kuin kehossani olisi ikuinen syksy vailla aurinkoa. Syksy täynnä kaatosadetta, jäätävää tuulta ja hyisiä öitä. Ehkä en osannut silloin nähdä kunnolla mitä edessäni on. Korjataan vielä sen verran, että kahteen kertaan en ole sitä tajunnut. Tämä syksy on erilainen. Syksy ja tuleva kaamos ilman masennusta.


Tänä aamuna avasin keittiön tuuletusikkunan. Sisälle puhalsi kylmä raikas ilma. Taivaalta paistoi aurinko, joka pakotti minut sulkemaan silmäni ja vain olemaan paikoillani. Nojasin osittain avonaista ikkunaa vasten ja turhaan koitin saada päätäni mahtumaan ulos lukitusta räppänästä. Vastakkaisen kerrostalon pihalla kasvaa suuri vaahtera, jonka lehdet ovat latvoista värjäytyneet ruskeiksi, oransseiksi, punaisiksi ja keltaisiksi. Se on kaunista ja samalla surullista. Vasta oli kevät ja katselin puun alla nuppuihin puhkeavia lehtiä ja nyt ne jo putoilevat maahan. Vanhat lehdet antavat uusille lehdille tilaa, jotka saavat loistaa värien sinfonioissa taas ensi syksynä. Sitä ennen ne ihastuttavat meitä pienillä hiirenkorvilla keväällä ja kesällä auringon suojana helteellä. Joka vuosi ne käyvät samat asiat uudestaan ja uudestaan. Ne eivät lopeta ennen kuin ovat satoja tai tuhansia vuosia vanhoja. Ellei metsäkoneet kohtaa niitä ennen.

Masennus on vakava asia, jota ei voi sivuuttaa noin vain. Ei ole heikkoutta myöntää sitä, se vaatii voimia, jotta pystyy sanomaan siitä mitään kenellekkään. Oma masennukseni vaati lääkäriä ja terapiaa. Vuodessa masennukseni oli saatu kahlittua pois mielestäni ja kehostani. Masennuksesta toipuminen vei oman aikansa. Tärkeintä oli se, että se saatiin saatettua alkuun. Helposti halusi vain sanoa, että kaikki on ok, enkä tarvitse apua. Lopulta, kun voimani hupenivat enkä pystynyt nukkumaan, oli asialle tehtävä jotain. Edes vahvimmat unilääkkeet eivät auttaneet masentunutta mieltäni. Miten paljon silloin halusinkaan vain maata sängyssäni piilossa maailmalta ja itkeä itseni pois todellisuudesta. Se oli vaikeaa, sillä minua ei otettu vakavasti eikä masennukseeni uskottu. Näin ainakin itse uskoin sen. Terapia auttoi. Se on paljon, että joku kuuntelee, kun sinulla on asiat huonosti. Helpolla en päässyt, sillä masennus palasi takaisin vuotta myöhemmin. En silti jäänyt paikoilleni. Mieleni oli pimeässä, mutta etsin ulospääsyä joka ikinen sekunti. Tein päätöksen, että minun on pysyttävä vahvana. Itseni vuoksi sekä perheeni. Taistelen masennusta vastaan edelleen, sillä tiedän miten helposti se saa vallan. Eikä se luovuta helpolla.

Kerroin masennuksestani siksi, että en ehkä koskaan voita sitä täysin. Se elää mukanani ja jos en ole tarpeeksi vahva, se iskee heikoimpaan kohtaani, kun sitä vähiten odotan ja pyytämättä. Sitä ei näe ulospäin, ellei kerro siitä. Pahimmillaan se kukistaa kantajansa pimeyteen, josta on todella vaikea päästä ylös ilman muiden apua. Rakastan myös syksyä, sillä haluan pysyä vahvana.

Siksi tämä syksy tuo tullessaan mahdollisuuksia. Se on ovi talveen. Rakastan talvea. Kunhan se on oikea. Lunta ja pakkasta, ei räntää ja plussa-asteita. Syksyn valoisa aika on käytettävä hyödyksi, sitä ei kuulu viettää vielä sohvalla maaten. Nyt on aika liikkua luonnossa, kerätä sieniä ja nauttia raikkaasta ilmasta. Talvella hypitään hangessa ja pommitetaan muita lumipalloilla, sen jälkeen juodaan kuumaa kaakaota sohvannurkassa ja katsellaan elokuvia. Auringon valo vähenee päivä päivältä ja pian elämme keskellä sitä mitä Suomi on. Kaamosta ja pimeyttä. Masennusta sen ei silti tarvitse olla.

Meiltä oli netti poikki muutaman päivän ja olo tuntui melko orvolta, kun ei päässyt koneelle kirjoittamaan. Jaakon mummi piristi päiväämme eilen tuomalla laatikollisen puolukoita ja purkkeja täynnä omenahilloa. Tätä on syksy parhaimmillaan väriloiston lisäksi. Paljon hilloa mummilan omenoista ja marjoja puhtaasta metsästä. Kuinka maukasta oli syödä puolukoita kuuman kinuskin kanssa! Samalla haistelin raikasta ilmaa parvekkeella, olin kääriytynyt huopaan ja vieressäni oli kuumaa teetä, jota läikytin villasukalleni. Katselin maahan putoilevia lehtiä ja katselin, kun tuuli heilutti puunlatvoja ja humisi kylmää sävelmäänsä. Taivaalla ylitse lentävä lintuaura sai lämmön nousemaan iholleni, siitä tunnistaa syksyn, kun linnut jättävät pohjolan. Myös vahvasti siitä, että luonto tuoksuu sieniltä. Halusi sitä tai ei. Lehdet kerääntyvät kasoiksi kaikkialle ja kulkeutuvat sisälle kämppään.

luin, että suuret kiharat ovat tänä syksynä in.

Kuulin jokin aika sitten ystävästäni, joka oli joutunut onnettomuuteen. Facebookissa hän oli kirjoittanut, että 'tänään olisi saattaneet olla hautajaiseni'. On vaikea ohittaa tuollaista lausetta. Jumituin siihen hetkeen joksikin aikaa. Toivon, että tuota lausetta ei olisi koskaan kirjoitettu sinne, sillä niin syvältä se vihlaisi. Ystäväni on kunnossa, hengissä todellakin ja hyvä niin. Olet tärkeä. Tiedät sen. Ole varovaisempi ensi kerralla, sillä elämäsi on liian kallis tuhlattavaksi. Et sovi vielä hautaustoimiston pakastimeen.

Minäkin sain oman pelastukseni viimein, kun kävin silmälääkärillä. Vastaus läydettiin ja silmissäni on vika, eikä vain aivoissani. Moniteholinssit tulevat käyttöön ensi viikolla ja lasit korjaavat näköni vähitelleni. Sekä ulkonäköni, että sen tärkeämmän myös. Ensi viikolla siis kuvia miten uudet lasit istuvat ja miltä näyttävät. En paljasta vielä mitään niistä.

Lauantaina on päivä, jota olen suunnitellut huolella jo hetken. Ystäviä ja viiniä sekä hyvää ruokaa. Lapsi ajoissa nukkumaan(joka ei tule onnistumaan, ei silti haittaa) Hyvää musiikkia ja hääkuvien läpi katselua! Sunnuntaina mahdollisesti kuvia blogissa ruuasta, viinistä ja häistä! Villellä huomenna vapaapäivä, eli IKEA kutsuu, tarvitsemme kaappeihin stopperit, sillä Jaakko ei jätä mitään ovea kiinni enään.

ps. huomenna myös pikkuiseni menee ensimmäistä kertaa parturiin ! Surffitukka lyhenee.

Kasvanut itsekuri ja saapuva syksy

!! Lyödään pöytään ensin tärkeä ilmoitus. Käykää zekkaamassa täältä: Testikeittiö- niminen TS:n uusi nettisarja. Meijän pomo Jesse Söderlund ja Bar4 baarimestari Sakari Mäkinen, ovat laittaneet keittiön sekasin ja väsäävät yhteisvoimin sarjan ensimmäisellä kaudella ruokia lähialueen ruokatuotteista. Sarja antaa vinkkejä ruokien valmistukseen ja tutustuttaa katsojan uusiin sekä jo entuudestaan tuttuihin ruokiin ja niiden valmistustapoihin. Eka jakso katsottavissa 25.9. !!


Kaapinovet ovat selällään ja hyllyt sekaisin, kuten mielenikin. Etsin joka paikan läpi, jotta löytäisin haluamani. Turhaan etsin, sillä mitään ei ole. Kaikki karkki on poissa. Hätäisesti riuhtaisen sipsipussin käsiini ja mussutan muutaman kourallisen rapeita lastuja. Mieleni ei voi hyvin. Tekee mieli makeaa. Siihen en sorru, että söisin suoraan purkista sokeria. Vielä.. Korvaan makeannälkääni maustamattomalla jogurtilla, piltillä ja myslillä. Sekoitan kaiken kulhossa ja natustan sen teen kera. Oiva tapa karistaa sokerin himo.

Talvi tekee myös tuloaan. Eli lumi, jää, loska, pimeys, kylmyys. Kaikki ovat hyviä syitä, miksi voisi jäädä sisälle, sen sijaan, että menisi lenkille. Tämä talvi on erilainen. Nuo ovat jokainen mahdollisuuksia voittaa itsensä houkutuksilta. Kuten viime talvena todistin itselleni. Talvi ei ole tekosyy, että voisi jäädä sohvalle makaamaan. Pakkasraja on -15'c, siitä alemmas koira ei enään liiku lumessa. Enkä liiku minäkään. Sisällä pystyy onneksi tekemään helpon jumpan ja vasta sen jälkeen voi maata sohvalla. Odotetaan kuitenkin ensin sitä lunta, ennen kun mennään tekemään lupauksia.

Entä, jos sokerihammasta kolottaa vielä, vaikka on jo saanut tarvitsemansa korvikkeen? On tehtävä muutos elintapoihinsa. Raivasin kaappini tuotteista,(raivaus tarkoittaa tässä sitä, että annoin miehelle luvan syödä kaikki makea kaapista pois) jotka sisältävät paljon sokeria sekä valitsen kaupassa terveyttä ylläpitäviä ruokia.(Ville sanoin oman painavan sanansa tähän kyllä, ja painotti, että ei rupea hipiksi.) En haluaisi syödä ylimääräistä sokeria enkä suolaa. Peruskäytön sallin, mutta kaikki ylimääräinen heivataan kuuseen. Se on oikeasti vaikeampaa, kuin olin kuvitellut. Ei ole helppoa kääntää selkäänsä ensimmäisellä kerralla karkkihyllylle kaupassa. Kerran viikossa haluan pitää päivän, jolloin en katsoisi miten sokerisia tai suolaisia elintarvikkeita käytän. (eli lauantaiaamuna mäkkärin kautta kebulle ja siitä jatkoille heselle. Karkkihyllyn kautta sohvalle) Nope. Totaali stoppi sokerille ajaa kenet tahansa epätoivoisiin tekoihin. Ja siksi makean vähentäminen tapahtuu askel kerrallaan. Viikko on mennyt hyvin, ja alan tottumaan ajatukseen, että jouluun mennessä olisin tutustunut paremmin uuteen elämääni. Itsekuria pitää vielä kasvattaa, mutta parempaan päin ollaan menossa.

Kävin J&J:n kanssa lenkillä eilen ja tänään, ja huomasin ilokseni, että kuntoni on kasvanut. Jaksan juosta kauemmin, enkä hengästy niin nopeasti. Se on hienoa, sillä urheilun avulla pystyn skarppaamaan paremmin syömisieni kanssa. Ja olen tyytyväisempi peilikuvaani. Nyt on otettava kaikki irti kauniista ilmasta, kun syksy saapuu virallisesti pian. Tänään lenkillä oli pakko juosta, sillä jos pysähdyin, hyttyset söivät minua elävältä. Jopa treenivaatteiden läpi! Siksi en suostu menemään vielä sienimetsään, sillä odotan, että ilmat viilenevät ja ajavat ötökät pois sieltä. Sen jälkeen minua ei pysäytä mikään, paitsi ehkä ne hirvikärpäset, jotka kestävät varmasti ydintuhon ja säteilyn sekä hapon.
Kävin kampaajalla lauantaina kohottamassa itsetuntoani. Juurikasvu värjättiin pois. Se miten paljon pelkkä juurikasvun näkyminen vaikuttaa itsetuntooni, on todella häiritsevää. Siitä aiheutui huomattava rasite jopa mielelleni. Koko ajan ajattelin vain, mitä muut ajattelevat, kun huomaavat siis !jos! huomaavaat sen. Oikeasti ei niitä varmaan edes kiinnosta se, ellei sitä itse mainitse. Sama koskee ihan jokaista pikku vikaa, jonka itse huomioi ja kasvattaa siitä ongelman. Kuten vaikka katkennut kynsi. Kukaan ei huomaa kauppareissulla sitä! Ja silti se häiritsee niin paljon koko sen ajan, kun on kaupassa. Kotona sen asian unohtaa. Miten pystyy hoitamaan kieroutunutta mieltä. Miksi on pakko aina tehdä kaikesta ongelma. Jokainen nainen voi kysyä tätä itseltään. Minä ainakin kysyn. Sillä huomioin tämän vasta nyt. Aivan liian myöhään. Ja selvitin vastauksen tähän myös. Itsetunto, se on kaiken avain. Kun osaa rakastaa ja arvostaa itseään, ei tuollaiset asiat osaa vaivata enään. Minulta puuttuu selvästi ehkä kumpaakin noista. Olen oppinut rakastamaan itseäni oikeasti ehkä lopulta. Koitan hyväksyä jokaisen pienen kohdan itsestäni, vaikka se veisi aikaa.

Olen ymmärtänyt vasta nyt miten upea olen. En siis vain ulkonäöllisesti, vaan kaikella muullakin tapaa. Olen päässyt pitkälle jo elämässäni, vaikka vuosia on vasta lähemmäs 24. En ole kunnioittanut itseäni enkä rakastanut tarpeeksi. Nyt haluan korjata sen asian. Lupaan rakastaa itseäni elämäni loppuun asti. Siksi vähennän suolan ja sokerin käyttöä, ettei sepelvaltimotauti yllätä jokin päivä tai jokin muu sairaus. Koitappa vielä yrittää kertoa hammaspeikosta miehelleni. Hän syö makeisia nyt kahden edestä..

Kuitenki oikeasti, naisten ulkonäköpaineet ovat ainakin puolet aivan turhia, sillä jokainen nainen on kaunis ja ainutlaatuinen. Silti siitä yhdestä perkeleen väärinpäin olevasta kiharasta jaksetaan parkua koko päivä. Nainen osaa pilata päivän sen katkenneen kynnen takia tai jopa sen takia, että hoitoaine sattui loppumaan aamulla suihkussa. Oikeasti cmoon. Tunnistan itseni näistä. Osaan pilata päivän kunnolla, jos en saanutkaan niitä lempifarkkuja kaupungille, tai jos pitää kiireessä lähteä kauppaan, eikä muista laittaa ripsiväriä. Miksi kauppaan pitää edes meikata, jos menee ostamaan maitoa!! Älä tee siitä ongelmaa. Se on vain päässämme. Meidän täytyy osata avata se lukitus, joka käskee meitä kyttäämään itseämme peilistä maanisesti ja asettelemaan kulmakarvat juuri oikeaan asentoon. Kuka meitä paremmin osaisi neuvoa, kuin me itse.

Siksi sanonkin kaikille niille naisille, jotka haluavat olla vähemmän tarkkoja ulkonäkönsä kanssa, joille se on vaikeaa. Kuten minä itse. Rakasta itseäsi ja jos et tee sitä, kysy itseltäsi miksi. Etsi vastaus sisältäsi (Älä muilta. Älä ainakaan mieheltä) ja ymmärrä vastaustasi. Tee muutokset, jos se sitä vaatii. Ja lopulta voisit vain rakastaa ja kunnioittaa itseäsi juuri sellaisena kuin olet. Saat silti laittaa ripsaria kauppareissulle, ikinä ei tiedä kenet tapaa.

Lopulta, kun löytää vastaukset itselleen, voi rauhoittua. Minä löysin itseni. Olen upea. Kuten myös sinäkin.

ps. Meillä oli tänään poikien kanssa joulukorttikuvaukset. Ei ne ihan putkeen menneet. Koitan uudestaan kuvien ottamista, kun molemmat ovat suostuvaisia siihen. Säätiedotus lupasi lunta. Odotan kunnon hankea, että saan istuttaa molemmat sinne, ilman, että kumpikaan pystyy karkaamaan.

pps. Kehitän vielä herkun, joka maistuu hyvältä, mutta on terveellinen. Kuulostaa ehkä mahdottomalta, jos ei sallita sokeria.

Sokerin viemää

Pienenä todella suuri toive oli, että saisi syödä karkkia niin paljon kuin vain jaksaisi. Monella lapsella se on mielessä edelleenkin. Lauantaisin oli karkkipäivä, ja silloin sai valita kaupasta haluamaansa herkkua. Vanhempien mielestä yksi pussi riitti hyvin. Totta se olikin. Siltä ei vain tuntunut, kaikki mitä sai vapaasti valita kaupasta ei riittänyt. Halusi aina vain lisää. Karkkeja ei voinut vastustaa. Isä toi aina matkoiltaan karkkia, kun hän oli käynyt laivalla. Öisin menimme usein siskon kanssa kaapille ja näpistelimme nameja. Oi niitä aikoja. Jouluisin kaapit pursuivat suklaista ja marmeladeista, kaikkialla oli herkkuja. Nyt sen vasta tajuaa miten paljon on syönyt lapsena karkkia.



Lapsille kerrotaan hammaspeikosta, joka vie hampaat, jos ja kun syö liikaa karkkia. Sitä olisi pitänyt painottaa ja pelotella enemmän sen kanssa, kun olin lapsi. Olisin niilläkin hammaslääkäri käynneillä säästynyt poraamiselta. Ja se miten tärkeää hampaiden peseminen on. Aivan liian nuorilla lapsilla todetaan hammasvaurioita, ja nekin ovat peräisin liiallisista makeisista, energiajuomista sekä limonadeista. Kävin hammaslääkärissä alkuvuodesta. Käynti tuli tarpeeseen. Liian tiheiden hammasvälien takia, minulla oli reikiä, jotka paikattiin. Hammaslääkäri oli osaava, mukava ja tuomitseva. Lähdin hammaslääkäriltä mukanani häpeällinen olo, uusi varattu aika ja keveämpi tili. Sekä puhtaammat hampaat. Silti sydämessäni tunsin, että olisin tehnyt jotain väärin. Kyllä, syönyt liikaa karkkia.

Pidin namilakkoa ennen häitä. Se onnistui odotettua paremmin. Olin virkeämpi, energisempi ja nukuin paremmin sekä jaksoin muutenkin päivät hyvin. Häiden jälkeen otin sokerin takaisin käyttöön ja taannun aikaisempaan olotilaani. Vointini ei ollut hyvä. Uskon, että sokerilla on paljon negatiivisia vaikutuksia kehoomme. Yritän jättää sen käytön vähitellen pois päivittäisistä rutiineistani. Kolmas päiväni menossa ja sokeria olen käyttänyt vain viilin kanssa. Vaikenta ei ole luopua siitä, vaan se, että osaa hallita itseänsä. Nälän sattuessa syön tietenkin normaalisti, mutta entä, kun haluaa välipalaa ja napostelua? Nopea ratkaisu tähän olisi kaapissa odotteleva suklaapatukka. Niin helppo ratkaisu, mutta ei oikea. Suomen luonto tarjoaa marjoja ja hedelmiä syksyisin, niitä pitää osata hyödyntää. Lisäksi marjat ovat terveellisempiä kuin hedelmät.

Pidän suklaapatukkaa kädessäni ja tuijotan sitä. En lue sen tuoteselostetta, vaan mietin itseäni. Olen luvannut pitää vaikean lupauksen. On osattava pitää myös se. Sortuminen on niin nopeaa, mutta sen jälkeen huono olo vasta tulee. Ei fyysinen vaan henkinen. Se on pahinta tässä. Voit korvata sen saman herkun, niin monella eri tavalla. Enkä tarkoita, että lähdetään mäkkärin autokaistalle. Sokeri koukuttaa ihmisen, kuin huume. Sokeriin voi jäädä koukkuun samalla tavalla, kuin huumeisiin, alkoholiin tai tupakkaan. Sillä ne stimuloivat aivojen samoja alueita. Ja siitä voi aiheutua vieroitusoireita, vaikkei sitä itse edes tajuaisi. Vasta sitten, kun se kaikki otetaan pois ja jäljelle jää tyhjä aukko, joka pitäisi saada täyttää makealla.

Sanotaan myös, että aivot tarvitsevat sokeria toimiakseen. Se on totta, mutta keho ei vaadi sitä ollenkaan ravinnon kautta, sillä maksa "valmistaa" tarvittavan glugoosin polttoaineeksi aivoille ilman, että meidän tarvitsisi syödä ja napostella makeaa koko ajan.

Siksipä haluan kannustaa muitakin vähentämään sokerin käyttöä ja lopulta jättämään sen pois kokonaan. Itse tähtään siihen, että jouluun mennessä olen pystynyt karsimaan turhat sokerit pois ruokavaliostani sekä perehtymään paremmin kotimaisiin ruokiin ja satsaamaan itsetehtyyn enemmän. Tulevaisuudessani minulla on terveet hampaat ja sokeriton ruokavalio. Sama pätee myös lapseeni. Ei se takoita silti sitä, että herkuttelu pitää jättää pois. Tämä ei ole kahle, eikä pakote. Tämä on askel kohti parempaa terveyttä.

Nykyään vain tuntuu siltä, että kaikessa on sokeria. Miten siitä pääsee eroon, halutaanko siitä edes päästä. Se on mahdollista. Puhdas sokeri on se pahin vihollinen. Sokeri kuin sokeri, samaa tavaraa se silti on. Miten leipominen onnistuu ilman sokeria, se pitää vain oppia. Netti on onneksi vastaus siihenkin. Sieltä löytyy reseptejä kaikkeen.

Lopeta itsesi palkitseminen sokerilla. Olet jo koukussa siihen. Se ei tee hyvää kehollesi, vaikka et tuntisikaan mitään sivuvaikutuksia. Ehkä tänään voisi silti olla se päivä, kun et laitakkaan sitä toista lusikallista sokeria kahviisi. Viikon kuluttua voit jo koittaa jättää sen ensimmäisenkin pois. Äläkä korvaa sitä makeutusaineella. Kehosi ei tarvitse sitä. Kuulostan saarnaajalta, mutta uskon tähän todellakin. Haluan pelastaa hampaani ja kehoni. Luota minuun.

Kuinka tieni jatkuu ilman sokeria vai jatkuuko se minnekkään?

ps. tiedäthän sen syysillan tuoksun? Maa on kostea ja lehdet putoilevat tuulen mukana peittäen hiljalleen kesän alleen. Pidän siitä tuoksusta. Mieleeni palaa muistot, miten pyörisimme lehtikasoissa ja haisimme maalle, mullalle ja syksylle.

Metsä tuoksui metsältä siinä vaiheessa, kun naamani osui sammalikkoon

Oksat rasahtelevat saappaitteni alla joka askelmalla, maa tuntuu pehmeältä ja ympärillä tuoksuu raikas luonto. Kompastelen kantoihin ja lahoihin kaadettujen puiden runkoihin. Koira sinkoilee hihnassa joka suuntaan yrittäen saada selvää sadoista hajuista kuonossaan. Hämähäkinseitit liimaantuvat kasvoihini samalla, kun auringon lämpimät säteet lämmittävät puiden lomasta ja häikäisevät silmiäni. Ympärillä näkyy sieniä joka lähtöön, paitsi niitä, joita metsään olen mennyt hakemaan. Tatteja löytyy jokaisen askelman vierestä ja outoja muita sieniä, joihin en uskalla koskea, sillä sienikirjani puhuu englantia. Kerään vain tutut ja parhaimmat. Koira on edelleen sekaisin metsästä. Syksyllä ja kesällä metsän tuoksuvat erilaisilta. Syksyn tuoksu on täydellinen. Ympärilläni kuuluu vain tuulen kuiskaus korvissa ja lintujen siipien äänet, kun ne säikähtävät ja lähtevät lentoon puista. Nostaessani katseeni ylös, näen huojuvat puut vasten sinistä taivasta. Täällä voisi olla useammankin tunnin.

Lapsena oli suorastaan tuskaa lähteä sienimetsään. Piti pukea junttivaatteet ja saappaat. Ja piti pitää huoli, ettei kukaan nähnyt sinua niissä vermeissä. Metsässä oli ihan tyhmää ja vasinkin jos oli märkää. Eväät oli pakko saada mukaan. Tällä kertaa pärjäsin ilman. Ja oli ihan ok, että päälläni oli junttivaatteet ja saappaat. Viihdyin metsässä, tunsin itseni vapaaksi ja en murehtinut asioista joita en miettinyt edes. Miettisin vain pysyykö koira hihnassa ja miksi ylipäätään otin sen metsään.





Hetkisen kuluttua löydän muutaman kullan keltaisen kanttarellin ja kaappaan ne ämpäriini. Jaska ei jaksa olla paikoillaan niin kauan mitä minä, kun kyyhötän maassa ihastellen ensimmäistä saalistani vaan riuhtaisee itsensä juoksuun tajuamatta, että on edelleen hihnassa ja minä sen toisessa päässä. Koiran vauhti hyytyy heti alkutekijöihin ja minä kynnän sammalta naamallani. "Miksi edes yritit kouluttaa terrieristä sienikoiraa?" aivoni kysyvät minulta, en vastaa mitään. Koitan silti näyttää koiralle sientä ja toistaa lähes kymmen kertaa, että "etsi, missä!!"x10. Koira päättää maistaa sientä ja pyyhältää haistelemaan vanhaa hirven makuupaikkaa. Koiran silmät pullistuvat päästä, kun kiskon sen eteenpäin hokevani edelleen, että "nyt etsitään sieniä Jaska!" Sieniä löytyy, mutta koira ei ole osallisena siihen mitenkään. Edes herkkupalat eivät sytytä sitä etsimään yhtään pahalta haisevaa luontokappaletta. Sen sijaan karvakuono löytää jonkin eläimen ulostekasan ja heittää itsensä selälleen sen päälle heiluttaen häntäänsä. Minä puolestani huudan ja heitän koiraa lähimmäksi sattuneella tatilla. Kysyn puolestani äidiltäni miksi suostuin ottamaan koiran mukaan metsään.. Pahalta haiseva koira näyttää iloiselta.





Tunnen miten jokin pieni menee selkääni pitkin ja heitän paitani oitis päältäni. Kylmät väreet menivät pitkin selkääni myös. Miten seitsemän napin avaus voikaan tuntua ikuisuudelta, siinä vaiheessa, kun pitää saada paita päältä nopeasti! Oi kyllä! Vaaleanruskea lähes kuolematon hirvikärpänen eli Lipoptena cervi kiipeää lapaluulta olkapäälleni. Saatoin kuulla sen lähes hymisevän, kuinka se oli matkalla hiuksiini. Olisi pitänyt pukeutua sukkahousuihin kauttaaltaan. Tai edes pukea ne päähän.

Kokoan itseni jälleen, saalis tuntuu jo mukavan kokoiselta, mutta koska olen ahne tämäkään ei vielä riitä. Huomaan varjoisen kuusikaistaleen keskellä lehtipuita ja niiden keskellä paljon tatteja, jotka näyttävät juuri siltä, että poimin ne. Ylitän ojan ja kompuroin puiden luokse. Osa oksista on kuolleita ja sojottavat joka suuntaan, selvää reittiä sienten luokse ei ole. Se ei estä minua. Oksat raapivat naamaani ja näytän luultavasti vesikauhuiselta oravalta, joka himoitsee pääsevänsä käpyjen luokse. Pääni on täynnä neulasia ja ympärilläni haisee metsältä, minäkin haisen osalta luontoa. Saavutin juuri sienestäjän yhden vaativimmista kriteereistä "tahto noukkia sieniä vaativimmistakin paikoista" Tietenkin Jaska kokee tämän kaiken, sillä repisin hänetkin kuusten keskelle, näiden viiden tatin takia.

Metsän läpi kajahtaa huuto. "Kahvilleee!!" Nyt minun pitäisi vain päästä näiden kuusten läpi. Oksat takertuvat paitaani, olen sekaisin jaskan talutushihnan kanssa ja ämpäri on juuttunut kuusenoksaan. Hattu roikkuu toisessa oksassa ja silmässäni sojottaa vielä yksi oksanhaara. Yksikin virheliike ja koko homma lahoaa käsiin. Selvittelen hetken itseäni puistikossa, kunnes lopulta pääsen irti. Koiralla on kiire takaisin tupaan. Kahvi kyllä kelpaa nyt ja valmistamani omenapiirakka. Hieno metsäretki.





Kauraomenapaiston on helppoa herkkua, niille jotka arvostavat syksyn satoa. Itse kävin ostamassa omenani lähikaupasta, hyi. Asfalttiviidakon säännöt pätevät kaikkeen, jos jotain haluat, ja sitä haluavat muutkin, ole ensimmäisenä paikalla ottamassa haltuun se. Naapurin mummot ovat säilöneet omenat pihalta jo useampi aika sitten, sama pätee marjapensaisiinkin. Ei mitään toivoa muilla enään.

Syksyinen kauraomenapaistos

Reilusti omenoita
Hunajaa/Siirappia
Kaurahiutaleita
Mysliä
Voita
Kanelia

Pilko omenat haluamaasi kokoon ja heitä vuokaan, voit voidella sen halutessasi. Kaada niiden päälle makeuttavaa ainetta, jos kumpaakaan ei ole sokeri ajaa sen asian myös. Sulata voi, hätätapauksessa margariinikin käy, sekoita hiutaleet ja myslit (jotka eivät ole pakollisia) sulan rasvan kanssa ja lisää kanelia. Paista uunissa 200´C niin kauan, että omenat ovat kypsiä. Syö yksin koko satsi ja valmista toinen kavereille. Suosittelen nauttimaan jäätelön/vaniljakastikkeen ja teen kera.

Toinen herkku jonka valmistin oli omenapiirakka, ohje oli peräisin täältä. Piimäpohjainen piirakka oli mielestäni todella helppo, sillä aineksia ei tullut montaakaan tähän. Sokeriakaan ei ollut hirveästi ja ainekset ovat helposti saatavilla. Lisäsin taikinaan kanelia 2 tl ja hunajan määrää nostin 3 tl. Vaihdoin margariinin voiksi myöskin. Piiras onnistui loistavasti ja kaikki meni. Kuvaakaan en kerennyt ottamaan piiraasta, ainoastaan taikinasta.

Seuraavan kerran kerron mietteitäni millaista on kouluttaa itseään pois ylimääräisestä sokerista ja turhasta makeanhimosta. Ja kerron miten olen siinä alustavasti onnistunut.

ps. hirvikärpänen joutui paitani mukana pesukoneeseen. Se tuli ulos elävänä linkouksen jälkeen. Mitä kettua, mistä se on tehty ja kuinka monta elämää sillä on?!

Jokainen on arvokas ja ainutlaatuinen!

Oli syksyinen aamu, vuosi oli muistaakseni -99 tai -00, tein kaikkeni, jotta äiti ei olisi laittanut minua kouluun. Koitin yskiä ja saada kuumemittariin lisää lämpöä patterista, jotta se olisi uskottavaa. Lopulta vain lyyhistyin oven pieleen ja jäin itkemään kynnykselle. Äiti kysyi heti mikä minulla on. Värisevällä äänellä sain sanottua, että "en tahdo mennä kouluun" Hetken hiljaisuuden jälkeen jatkoin lausettani. "Pojat kiusaavat, en uskalla, enkä halua mennä" Kohta jo istuin autossa matkalla kouluun, jossa opettaja oli odottamassa, sillä äiti oli tietenkin soittanut hänelle. Keskustelimme hetken kaikki asiat läpi ja pojat myönsivät osallisuutensa ja asia oli selvitetty. He pyysivät anteeksi. Kiusaaminen oli pientä nimittelyä ja tavaroiden vohkimista. Vaatteiden tiputtelua naulakosta ja paperitollojen heittämistä luokassa. Saattoi siinä olla jotai poikien puoleista tykkäämistä, jota en todellakaan ole huomioinut siinä. Se kaikki oli minulle kiusaamista, josta tuli paha mieli ja huono itsetunto.

Pari vuotta myöhemmin kohtasin uudestaan kiusaamista luokallani, joka kohdistui jälleen minuun. Silmät kyynelissä olin opettajanhuoneen ovella ja kerroin kuinka luokkamme pari poikaa olivat juuri heittäneet penaalini kynineen päivineen ulos ikkunasta. Kaikki glitterkynäni olivat hajonneet, samaten lyijykynät ja muutkin sen sisällöstä. Kynäkotelo oli likainen ja rikki. En tajua vieläkään poikia. Vasta, kun jälleen aikuinen puuttui asiaan, se korjaantui. Pojat kustansivat minulle uuden kynäkotelon ja sekä kynät. Silti harmittaa vieläkin se. Nimittely jatkui vielä sen jälkeen ja lopulta annoin sen vain olla. Anteeksi en enään osannut antaa heille. Joku sanoi minulle kerran, että olen liian kiltti, kun en suutu koskaan mistään ja nauran aina. Se imeisesti oli hänelle ongelma. Kyllä suutun, siihen tarvitaan vain syy. En raivoa turhaan, se viel liikaa energiaa ja on pahaksi sielulle. Eräs jätkä koulussa löi litsarilla naamaan ja haukkui horoksi, ilma mitään syytä. Ei maailma ole paha paikka, siitä tekevät pahan väärinymmärretyt ihmiset ja väärät teot.

Niin sen pitäisi mennä aina, että kiusaaja tajuaa tehneensä vääryyttä. Sille täytyy saada stoppi heti alkuunsa! En pitänyt itseäni nössönä kertoessani, että minua kiusattiin. Minua ei rankaistu siitä, kuinka kerroin vanhemmilleni ja opettajalleni. Ei käynyt mielessäni edes, että kertomisesta kiusaaminen jatkuisi vain pahempana. Miksi niin täytyy olla? Olin rohkea, eikä homma jatkunut enään. Ketään ei ansaitse tulla kiusatuksi! En syytä omia kiusaajiani mistään, sillä olen antanut anteeksi. Ne muut kiusaajat, miettikäähän vähän ennen kuin aloitatte sen viattoman nimittelyn ja toisille selän takana puhumisen, ette edes välttämättä tunne tätä henkilöä. Saati millainen ihminen hän on sisältäpäin, te näette vain ulkokuoren.

Eivät tunteneet minunkaan kiusaajani minua ollenkaan, jotka jättivät arvet sieluuni. Minulta kesti 10 vuotta kasata itseäni uudestaan. Piilotin itseni suuriin vaatteisiin ja iloiseen hymyyn. Sen taakse ei kukaan näe. Et voi tietää millainen toinen puoleni on, jos et edes koskaan puhu minulle, mutta silti kehtaat herjata ja haukkua minua. Se on väärin. Vieläkin minun pitää todistella itselleni, että en ole ruma. Kehitin muuttuvan tyylin itselleni juuri siksi, että saisin pyyhkiä aina vanhan pois ja unohtaa mahdolliset häiriöt mielestäni.

Liian moni nuori ja aikuinen, menee iltaisin nukkumaan pelko huomisesta päivästä. Pelko sisällä sanoo, että älä luota kehenkään, äläkä varsinkaan kerro. Kiusattu on alistettu pelkäämään ja hänelle voidaan uskotella, että, jos hän kertoo hän kärsii. Ei se saa olla niin. Ole rohkea kun kohtaat vähänkin kiusaamista, suojele kiusattua. Kukaan ei suojellut minua nimittelyltä. Kasvatin itse oman vahvuuteni ja tunnistan heikkouteni. Ne ovat heikoimpia jotka kiusaavat.

Olen kaunis, ainutlaatuinen ja rajansa tunteva nuori nainen. Olen kaikkea sitä mitä kiusaajani eivät halunneet minun olevan. Arvostan itseäni ja niitä jotka ovat kohdanneet kiusaamista. Olkaa vahvoja.

Jokainen on arvokas ja ainutlaatuinen!



#kutsumuo

ps. huomenna se syksyinen reseptipostaus !

Muista, että kovin vähän tarvitaan onnelliseen elämään

Jaan nämä kultaiset muistot teidän kanssa vielä kerran ja tulevaisuudessa vielä enemmän. Todella kaunis video meidän ihanista häistämme (:

Katsoessani videon ensimmäisen kerran, kyyneleet valuivat onnesta, sillä liikutuin kun sain hetkeksi nuo hetket takaisin.

Tiia & Ville 26.7.2014






Videon on kuvannut serkkuni Esa Paavola.
Instagramissa @epaavola

Selätin myös flunssan tai ohi se ainakin on menossa hiljalleen. Kävimme J&J:n kanssa lenkillä päivällä ja kilometrejäkin tuli jopa 4,5. Olo oli kevyt ja energinen. Metsät ovat täynnä sieniä ja marjoja ja niiden metsästäjiä. Bongasin lenkkipolulta tatteja ja muita sieniä, mutta katseeni jäi viipymään kauniin punaisiin puolukoihin, joita olivat mättäät täynnä. Harmikseni minun ja mättäiden välissä oli oja, sekä kokonaisen yhdyskunta hyttysiä ja hirvikärpäsiä. Olen varma, että puolukat kutsuivat minua luokseen, mutta huudot jäivät hyttysparveen ja verta himoitseviin hirvikärpäsiin.

Sain sentään saaliikseni pari kaunista kuvaa luonnosta, ennen kuin J&J kävivät levottomiksi ja nälkäisiksi. Kumpikaan ei lämmennyt sienten metsästys ehdotuksilleni. Viikonloppuna vien Jaskan metsään ja koulutan hänestä vuosisadan sienikoiran.

 Vinkkejä otetaan vastaan, kuinka metsässä pystyy parhaiten suojautumaan hyttysiltä ja muilta reviirejään puolustavilta ötököiltä!

Pala kultaa

 Palatkaamme vielä hetkeksi siihen päivään, joka oli heinäkuun kuumin ja täynnä rakkautta. Nämä hetket ovat jo menneet, mutta silti muistamme ne kuin eilisen. Haluan kiittää vielä kerran kaikkia jotka olivat mukana tuona heinäkuisena päivänä.

Kuvat on ottanut hyvä ystäväni Mikko Larke ja olen erityisen kiitollinen hänelle, kuinka taidokkaasti hän on osannut vangita kuviin nuo onnelliset hetket. Suosittelen siis muillekkin, jotka tarvitsevat osaavaa kuvaajaa tapahtumiinsa.

Kaikki kukkaset jotka kuvissa näkyvät olivat kukkakauppa Fridhemistä. Kiitos Sannalle täydellisistä kukkasista.

Kampaukseni teki ihana Wivi, Turun InHair kampaamosta. Tosin työaikansa ulkopuolella. Suuret kiitokset kampauksesta, joka pysyi yöhön saakka kasassa. Se oli kaunis. Värjäyksen suoritti Turun West Hair kampaamon Maiju. Super iso kiitos täydellisestä värjäyksestä.

Minun vihkisormukseni on ainulaatuinen. Sen suunnitteli Esa Kivikoski, Kultaseppä Kivikoski Ky:stä. Sormuksessani on kolme briljanttihiottua timanttia ja neljä rubiinia.

Ruoan teimme Villen kanssa itse, mutta silti kiitän työpaikkaamme Jesse´s Dinea keittiön lainaamisesta, kotona sen ruokamäärän valmistus ei olisi ikinä onnistunut. Kiitos myös Jesse ja Anni, kun hoiditte ruoan esillelaiton.

Hääpukuni oli tilattu Juhlapuku Ledistä ja huntu oli äidiltäni, jota hieman muokkasin uudelleen. Puku oli aivan liian suuri, kun sen sain postista, sillä sinetöin kohtaloni nettikaupan kanssa pelaamalla "venäläistä rulettia", kun sen sitä kautta tilasin sovittamatta. Kavennukset ja parantelut hoitivat kuntoon onneksi Korjausompelimo Sik & Sak. Kiitos siitä kuuluu heille.

Kenkäni olivat ihanat Minna Parikan käsialaa olevat Aurora Red Suede- korkokengät. Tilasin ne KuultoShopista juuri sopivalla tarjouksella. Kengät istuivat jaloissa hyvin koko hääpäivän, vaikka pelkäsin että ne kiristäisivät, mutta onneksi olin saanut sisäänajettua ne hyvin.

Kakunkoristeen tilasin omalla kaiverruksella Now & Forever-hääkaupasta, josta tilasimme myös hääkutsut ja koristeet.

Mainittakoon vielä, että kaasoni Sanni hommasi sukkanauhan Lontoosta asti.

ps. tässä on vain esimakua hääkuvista

Rakas isäni

 Herkku ;)

 Yllä oleva kuva on tärkeä minulle erityisesti, sillä siitä pystyy aistimaan tunnelman ja poskillani valuneet kyyneleet.

 Rakas siskoni

morsiusneidot punaisine kenkineen ja minun Aurora suedet <3

Rakastan tätä potrettia suuresti ja mitä ilmeisemmin tämä kuva päätyy meidän seinällemme olohuoneeseen

kuvia löytyy myös Instagramista #tiiajaville

ps. voit myös seurata minua siellä