Onnellisuuteen on varmasti tie, joka on piilossa ja se tarvitsee vain löytää oikealla hetkellä. Se tie voi myös olla umpikuja toisinaan, sitten on taas jatkettava etsintääsä. Elämä on täynnä valintoja. Oikeita ja vääriä. On vaikea tietää välillä onko valinta paras mahdollinen, se tuo jännitystä ja epävarmuutta. Jokainen ottaa tietoisesti välillä riskillä valintansa, vaikka tietävät, että siitä saattaa aiheutua lisää epävarmuutta ja ehkä jopa vaikeita aikoja. Olen mahdollisesti löytänyt tieni joka jatkuu onnellisuutena kauan. Näin haluan uskoa ja tähän haluan luottaa. Tämä tie on täynnä mahdollisuuksia, lohtua, toivoa parempaan huomiseen ja täynnä rakkautta. En tiedä vastausta edes itsekkään, mutta tunnen niin syvällä sisimmässäni. Kun on nähnyt umpikujan monta kertaa, osaa lopulta ehkä valita tiet jotka johtavat uusille teille.
Elämä on kuin kartta. Jos sen näkisi, se olisi täynnä viivoja joka suuntaan. On pitkiä matkoja kaukaisille maille ja pienempiä reissuja lähistölle. On tienviittoja siellä sun täällä, jotka neuvovat minne suuntaa mennään. Maassa makaa kaatuneita kylttejä, jotka olisi pitänyt nähdä, mutta tunteiden tuulet ovat ne kaataneet, eikä olla nähty opasteita ja sitä kautta lopulta eksytty. Joskus on pakko kysyä neuvoa, kun ei tiedä mitä itse voi tehdä. Ei ole heikkouttaa pyytää apua. Se on merkki vahvuudesta, kun ei itse enään jaksa. Jokaisen polku on aluksi pumpulinen, hattarainen ja makea. Tästä eteenpäin mennään kivikkoa ja kalliota päin. Joka heittelee miten sattuu. Jokaisella pitäisi olla oikeus tehdä oma tiensä, mutta silti antaa jonkun välillä auttaa vaikeimmissa kohdissa. Minun tielläni on monta tekijää. Kuten sanonta kuuluu, 'sitä sakeampi soppa, mitä useampi kokki'. Tieni on tällä hetkellä hyvässä kunnossa ja karttani näyttää hyvältä ja matka voi jatkua vain eteen päin. Kun katsoo taakseen tarkemmin, huomaa kyllä, miksi ei kulje sinne päin. Matkoja on monia, toisilla niitä on enemmän. Välillä pitää mennä kauan, jotta voi saapua ja todeta miksi tässä lähellä on niin hyvä olla.
Tapasin maanantaina erään rouvan. Olin kävelemässä kotiin, kun minut pysäytettiin. Iäkäs vanhempi nainen oli jo kävellyt hyvän tovin ja pyysi saada tietää, missä on hänen kaipaamansa osoite. En osannut vastata hänelle mitään, joten käytin kännykän karttapalvelua hyväkseni ja selvitin missä kyseinen paikka on. Kerroin ja näytin kartalta paikan ja sanoin missä ja kuinka kaukana tämä paikka on. Tähän rouva oli jo tyytyväinen. Juuri kun suljin puhelimeni, nainen kysyi voisiko kävellä kanssani samaa matkaa. Vastasin myöntävästi, sillä minulla ei ollut kiire minnekkään. Aurinko paistoi lämpimästi ja vieno tuulen vire kävi, kun kävelimme rouvan kanssa suojatien yli, kohti hänen määränpäätä. Normaalisti kuulemma hän ei kysy tietä, vaan häneltä kysellään sitä enemmänkin. Ja jos tilaisuus tulee, että voi kävellä jonkun kanssa samaa matkaa, hän tekee sen mielellään. En tiedä hänen nimeään, mutta tiedän hänen elämästään paljon. Oli hienoa kävellä rauhallisesti ja kuunnella miten hän kertoi, kuinka oli nuoruttaan viettänyt ja miten hän oli elänyt. Hän oli harrastanut telinevoimistelua ja ollut urheilullinen. Hänen harrastuksenaan oli ollut kilpasuunnistus, ja hän kertoi, että nauttisi siitä erittäin paljon. Häneltä oli kerran leikattu lonkka, ja hetki sitten oli myös ollut selkäleikkaus. Hän oli kaatunut kaupungilla ollessaan ja mainitsi, kuinka monet olivat tulleet auttamaan häntä. Lääkäri oli antanut kaksi vaihtoehtoa hänelle, joko leikkaus tai halvaus. Rouva sanoi, että vaikka leikkaus pelasti hänet, ei kipuja saa koskaan pois ja siksi hän kävelee joka paikkaan, sillä kävely helpottaa hermosärkyjä, jotka vaeltavat kehossa, kuin aaveet ja muistuttavat sattuneesta tapahtumasta.
Rouva kertoi asuneensa vähän joka paikassa ja mainitsi miten kaupunki on muuttunut ja rikkaruohoja kasvaa joka nurkassa. Hän rakastaa lämmintä tuulta ja kukkien tuoksua. Hän kysyi lupaa udella minulta koska olen valmistunut ja mihin ammattiin. (2011/ravintolakokki) Totesi, että olemme samoilla linjoilla, sillä hän on valmistunut kauan sitten kotitalouden opettajaksi ja teki paljon töitä opettajan sijaisena useissa kouluissa. Hänellä oli hyvä ystävä, joka mielellään antoi hänelle sijaisuuksia. Hän kertoi viihtyneensä myös laivaston keittiössä ja teki töitä sielläkin. Hänellä oli useampi lapsi myös, joita hän oli hoitanut samalla, kun piti tehdä töitä. Hänen puolisonsa oli ollut eri säätyinen. Mies oli varakkaammasta perheestä, kun hän itse taas ei niin rikkaasta. Rouvalla oli ollut hyvin rankkaa hoitaa perhettä ja tehdä töitä samalla, sillä mies ei tehnyt sen eteen paljoakaan. Mies oli sanonut, että tässä on kaikki mitä saat. Ketään muu ei ollut miestä huolinut, mutta rouva oli häneen rakastunut. Miehellä ei siis ollut ketään muuta, kuin vaimonsa. He olivat menneet nuorina naimisiin, eikä naisen isä ollut pitänyt liitosta. Heillä oli ollut upea yhteinen elämä, vaikka lopuksi se olikin ollut haasteellisempi miehen sairauksien myötä. Hän rakasti miestään siitä huolimatta edelleen.
Meidän piti ylittää tie. Kerroin rouvalle, että menemme tästä yli. Hän kysyi 'ai että tästäkö, ihan maalais meiningillä?' Hän oli joskus muinoin ollut partiojohtajana ja sanoi, että hän on tottunut tekemään sääntöjen mukaan. Vastasin hänelle, että olen harrastanut partiota 15 vuotta ja kotoisin maalta, joten saatan hänet tien yli, ilman suojatietä. Tästä rouva jatkoi ja kysyi mistä olen kotoisin. Kerroin, että olen kotoisin Perniöstä, hän vastasi, että siellä hänellä oli kerran hyvä ystävä, jonka aika on jo vienyt. Tunsin minussa ja mummossa samaa henkeä. Löysimme paikan jonne rouvan oli määrä saapua. Halasin häntä. Rouva oli todella onnellinen katsoi minua silmiin ja sanoi minua hänen suojelusenkeliksi. Tässä hetkessä oli jotain taikaa. Oloni oli todella onnellinen, en ajatellut turhia ja mietin vain, kuinka hyvältä tuntui auttaa täysin tuntematonta ihmistä, joka arvosti todella sitä mitä tein. En ajatellut itseäni ollenkaan, vaan sitä, miten saan toisen tuntemaan itsensä tärkeäksi.
Arvostan todella sitä mitä tapahtui. Miettiessäni edelleen tapahtunutta, kyynel vierähtää silmäkulmasta, sillä nämä hetket ovat ainutlaatuisia. Näitä ei ehkä tule kahta samanlaista. Kerta se on ensimmäinenkin, kun auttaa mummon tien yli. Lyhyessä ajassa pääsin kokemaan niin monta elettyä vuotta. Halusin kertoa tämän kaikille, sillä toivon, että tekin pääsette kokemaan jotai sellaista, mitä ei uskoisi tapahtuvan. Tämä hetki muutti ajattelutapaani elämästä. Pitäisi nauttia aina elämästä ja olla murehtimatta pienistä asioista. Tärkeintä on elämässä, että kaikki mitä tekee, siitä pitäisi nauttia. Sitä hetkeä pitää osata arvostaa aina. Ei pidä murehti niitä menetettyjä aikoja tai mennyttä hetkeä. Paljon enemmän on edessä, sillä se hetki joka meni, on jo käytetty. Uusia mahdollisuuksi saattaa tulla vain yksi tai sitten se mahdollisuus on käsillä juuri nyt. Arvosta itseäsi ja ennen kaikkea ympärilläsi olevia. Tämä hetki on meidän ja jokainen voi itse määrittää miten se tulee jatkumaan.
Rakasta ja arvosta itseäsi, jotta voit elää huomenna ja mahdollisesti auttaa mummoja kadun yli.
Elämä on kuin kartta. Jos sen näkisi, se olisi täynnä viivoja joka suuntaan. On pitkiä matkoja kaukaisille maille ja pienempiä reissuja lähistölle. On tienviittoja siellä sun täällä, jotka neuvovat minne suuntaa mennään. Maassa makaa kaatuneita kylttejä, jotka olisi pitänyt nähdä, mutta tunteiden tuulet ovat ne kaataneet, eikä olla nähty opasteita ja sitä kautta lopulta eksytty. Joskus on pakko kysyä neuvoa, kun ei tiedä mitä itse voi tehdä. Ei ole heikkouttaa pyytää apua. Se on merkki vahvuudesta, kun ei itse enään jaksa. Jokaisen polku on aluksi pumpulinen, hattarainen ja makea. Tästä eteenpäin mennään kivikkoa ja kalliota päin. Joka heittelee miten sattuu. Jokaisella pitäisi olla oikeus tehdä oma tiensä, mutta silti antaa jonkun välillä auttaa vaikeimmissa kohdissa. Minun tielläni on monta tekijää. Kuten sanonta kuuluu, 'sitä sakeampi soppa, mitä useampi kokki'. Tieni on tällä hetkellä hyvässä kunnossa ja karttani näyttää hyvältä ja matka voi jatkua vain eteen päin. Kun katsoo taakseen tarkemmin, huomaa kyllä, miksi ei kulje sinne päin. Matkoja on monia, toisilla niitä on enemmän. Välillä pitää mennä kauan, jotta voi saapua ja todeta miksi tässä lähellä on niin hyvä olla.
Tapasin maanantaina erään rouvan. Olin kävelemässä kotiin, kun minut pysäytettiin. Iäkäs vanhempi nainen oli jo kävellyt hyvän tovin ja pyysi saada tietää, missä on hänen kaipaamansa osoite. En osannut vastata hänelle mitään, joten käytin kännykän karttapalvelua hyväkseni ja selvitin missä kyseinen paikka on. Kerroin ja näytin kartalta paikan ja sanoin missä ja kuinka kaukana tämä paikka on. Tähän rouva oli jo tyytyväinen. Juuri kun suljin puhelimeni, nainen kysyi voisiko kävellä kanssani samaa matkaa. Vastasin myöntävästi, sillä minulla ei ollut kiire minnekkään. Aurinko paistoi lämpimästi ja vieno tuulen vire kävi, kun kävelimme rouvan kanssa suojatien yli, kohti hänen määränpäätä. Normaalisti kuulemma hän ei kysy tietä, vaan häneltä kysellään sitä enemmänkin. Ja jos tilaisuus tulee, että voi kävellä jonkun kanssa samaa matkaa, hän tekee sen mielellään. En tiedä hänen nimeään, mutta tiedän hänen elämästään paljon. Oli hienoa kävellä rauhallisesti ja kuunnella miten hän kertoi, kuinka oli nuoruttaan viettänyt ja miten hän oli elänyt. Hän oli harrastanut telinevoimistelua ja ollut urheilullinen. Hänen harrastuksenaan oli ollut kilpasuunnistus, ja hän kertoi, että nauttisi siitä erittäin paljon. Häneltä oli kerran leikattu lonkka, ja hetki sitten oli myös ollut selkäleikkaus. Hän oli kaatunut kaupungilla ollessaan ja mainitsi, kuinka monet olivat tulleet auttamaan häntä. Lääkäri oli antanut kaksi vaihtoehtoa hänelle, joko leikkaus tai halvaus. Rouva sanoi, että vaikka leikkaus pelasti hänet, ei kipuja saa koskaan pois ja siksi hän kävelee joka paikkaan, sillä kävely helpottaa hermosärkyjä, jotka vaeltavat kehossa, kuin aaveet ja muistuttavat sattuneesta tapahtumasta.
Rouva kertoi asuneensa vähän joka paikassa ja mainitsi miten kaupunki on muuttunut ja rikkaruohoja kasvaa joka nurkassa. Hän rakastaa lämmintä tuulta ja kukkien tuoksua. Hän kysyi lupaa udella minulta koska olen valmistunut ja mihin ammattiin. (2011/ravintolakokki) Totesi, että olemme samoilla linjoilla, sillä hän on valmistunut kauan sitten kotitalouden opettajaksi ja teki paljon töitä opettajan sijaisena useissa kouluissa. Hänellä oli hyvä ystävä, joka mielellään antoi hänelle sijaisuuksia. Hän kertoi viihtyneensä myös laivaston keittiössä ja teki töitä sielläkin. Hänellä oli useampi lapsi myös, joita hän oli hoitanut samalla, kun piti tehdä töitä. Hänen puolisonsa oli ollut eri säätyinen. Mies oli varakkaammasta perheestä, kun hän itse taas ei niin rikkaasta. Rouvalla oli ollut hyvin rankkaa hoitaa perhettä ja tehdä töitä samalla, sillä mies ei tehnyt sen eteen paljoakaan. Mies oli sanonut, että tässä on kaikki mitä saat. Ketään muu ei ollut miestä huolinut, mutta rouva oli häneen rakastunut. Miehellä ei siis ollut ketään muuta, kuin vaimonsa. He olivat menneet nuorina naimisiin, eikä naisen isä ollut pitänyt liitosta. Heillä oli ollut upea yhteinen elämä, vaikka lopuksi se olikin ollut haasteellisempi miehen sairauksien myötä. Hän rakasti miestään siitä huolimatta edelleen.
Meidän piti ylittää tie. Kerroin rouvalle, että menemme tästä yli. Hän kysyi 'ai että tästäkö, ihan maalais meiningillä?' Hän oli joskus muinoin ollut partiojohtajana ja sanoi, että hän on tottunut tekemään sääntöjen mukaan. Vastasin hänelle, että olen harrastanut partiota 15 vuotta ja kotoisin maalta, joten saatan hänet tien yli, ilman suojatietä. Tästä rouva jatkoi ja kysyi mistä olen kotoisin. Kerroin, että olen kotoisin Perniöstä, hän vastasi, että siellä hänellä oli kerran hyvä ystävä, jonka aika on jo vienyt. Tunsin minussa ja mummossa samaa henkeä. Löysimme paikan jonne rouvan oli määrä saapua. Halasin häntä. Rouva oli todella onnellinen katsoi minua silmiin ja sanoi minua hänen suojelusenkeliksi. Tässä hetkessä oli jotain taikaa. Oloni oli todella onnellinen, en ajatellut turhia ja mietin vain, kuinka hyvältä tuntui auttaa täysin tuntematonta ihmistä, joka arvosti todella sitä mitä tein. En ajatellut itseäni ollenkaan, vaan sitä, miten saan toisen tuntemaan itsensä tärkeäksi.
Arvostan todella sitä mitä tapahtui. Miettiessäni edelleen tapahtunutta, kyynel vierähtää silmäkulmasta, sillä nämä hetket ovat ainutlaatuisia. Näitä ei ehkä tule kahta samanlaista. Kerta se on ensimmäinenkin, kun auttaa mummon tien yli. Lyhyessä ajassa pääsin kokemaan niin monta elettyä vuotta. Halusin kertoa tämän kaikille, sillä toivon, että tekin pääsette kokemaan jotai sellaista, mitä ei uskoisi tapahtuvan. Tämä hetki muutti ajattelutapaani elämästä. Pitäisi nauttia aina elämästä ja olla murehtimatta pienistä asioista. Tärkeintä on elämässä, että kaikki mitä tekee, siitä pitäisi nauttia. Sitä hetkeä pitää osata arvostaa aina. Ei pidä murehti niitä menetettyjä aikoja tai mennyttä hetkeä. Paljon enemmän on edessä, sillä se hetki joka meni, on jo käytetty. Uusia mahdollisuuksi saattaa tulla vain yksi tai sitten se mahdollisuus on käsillä juuri nyt. Arvosta itseäsi ja ennen kaikkea ympärilläsi olevia. Tämä hetki on meidän ja jokainen voi itse määrittää miten se tulee jatkumaan.
Rakasta ja arvosta itseäsi, jotta voit elää huomenna ja mahdollisesti auttaa mummoja kadun yli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti