Tänään on ollut rento päivä. Nukuttiin pitkään ja syötiin myöhäinen aamupala. Kuunneltiin musiikkia ja nautittiin auringosta. Iltapäivällä Jaakon mennessä nukkumaan, minä lakkasin kynteni uudella pinkkiä väriä huutavalla kynsilakalla, jonka anoppi toi Espanjasta. Kuvassa myös häneltä saatu ihana uusi tuubihuivi. Mätsäävät hyvin yhteen.
 |
| Jaakko & Jaska välipalalla |
Liityin myös twitteriin ! Ville jo kysyikin multa, kun kerroin tästä 'tärkeästä' tiedotteesta, että "ai et ollu viel vai siellä, aika ihme" mut löytää sieltä omalla nimelläni sekä @ImDogged -käyttiksellä.
Oli myös aivan ihana ilma lenkkeillä. Mentiin Sinin, Jaskan ja Jaakon kanssa tuolla pururadalla. Rattaiden kanssa on yllättävän tehokasta juosta ylämäkeä. Voipi olla, että jaloissa tuntuu vielä enemmän mulla huomenna. Kiitos lenkistä Sini, perjantaina kattellaan uudestaan !
Äitinä tiedän, että kaikki kamat on kiireessä kadoksissa. Ei tarvitse olla edes kiire, on ne tavarat muutenkin kadoksissa aina, tai joku on loppu, kun sitä eniten tarvitsee. Useasti se sattuu olemaan maito, paperi tai leipä joka on loppu. Ja voin olla varma siitä, että kaikki kadottavat vähintään joka toinen päivä avaimensa, kännykkänsä, kaukosäätimen tai haarukan(joka löytyy vasemmasta kädestä hetken kuluttua) Multa on kadoksissa kiireessä aina sukat, pelkkiä 'sinkkusukkia' löytyy kaapista, sängyn alta tai kuivausrummusta. Ja olenkin tullut siihen tulokseen, että se pesukone syö niitä ravinnokseen. Jaakon vaatteet on aina likaisina, vaikka pesukone on 24/7 päällä ja jostain sohvatyynyn alta löytyy aina tuttipullo tai koiran namipala. Siihen tottuu ajan kuluessa. Ja eripari sukat on myös ihan ok juttu jo mulle. Onneksi on kohta kesä, ja kuljen ilman sukkia ja kenkiä taas. Sillon saa kaikki sukat ja kengätkin olla häviksissä. Sekin on jännä, miten kaikki vaateet on häviksissä aamuisin, kun pitäisi töihin lähteä. Villelläkin housut olivat kadoksissa, tai pesukone oli syönyt ne.. Liian pienet työhousut joutui laittamaan ja kotiin tullessaan, esitteli kuinka olivat revenneet äässistä kesken työpäivän. Enkä edes nauranut..paljoa.
Kadoksissa olemisesta puheen ollen..Se fiilis, kun on kadottanut itsensä fyysisesti. Enkä nyt puhu raamatullisessa muodossa tästä. Vaan siitä kuinka annetaan kartta ja kompassi käteen ja heitetään korpeen. Sulle sanotaan, että suunnista paikasta A paikkaan B. Kuinka vaikeaa se voi olla ? Noh, mulle ja ystävälleni Josefinalle se oli kirjaimellinen kadotus fyysisesti, joka koetteli mieltä, niin hyvässä, kuin pahassa. Syytän myös sitä, että oli hirvestys aika ja piti olla valppaana joka hetki, ettei hirvi hyökkää puskasta niskaan. Ja ilma oli sateinen ja kylmä, ja olimme rämpineet metsässä jo puoli päivää. Emme tiedä vieläkään mikä meni vikaan, ehkä se, että puhelimessa meille sanottiin; "risteyksen kohdalla kääntykää oikealle" miksiköhän me käännyttiin vasemmalle..? Löysimme itsemme jonkun Pentin yksityiseltä pihalta ja hukkasimme itsemme perusteellisesti. Hypotermian hiipiessä kannoillamme, lopulta selvisimme perille, jossa muut olivat meitä jo odotelleet nnoooooooin 5 tuntia ylimääräistä ellei enemmänkin.. Voinkin sanoa, että en ole sen jälkeen suunnistanut. Niin eksyksissä en ole koskaan ollut edes Helsingissä ajaessani tai käytyäni Itäharjun Prismassa.
Lapsenkin saattaa toisinaan hukata. Itse olin karkaavaista sorttia muksuna. Millon karkasin kaupassa omille teille, tai milloin saunasta tullessani, takaoven kautta läheiselle leikkilentälle kylpytakissa. Siskolla myös samaa vikaa, hänpä päätti lähteä laivareissulla takaisin hytille. Joko hän oli todella fiksu tai se oli pelkkää tuuria, että takaisin hytin ovelle löysi. Äiti sekosi ainakin. Ketään äiti ei ehkä halua kuulla että; "huomio, pikku Eerika-Anton odottaa äitiä info-pisteen luona" Yhtäkkiä tajuaakin, että sylissä ei olekkaan lapsi, vaan tulevan viikonlopun eväät. 3 l colaa ja 5 kg irtokarkkeja. Selässä tuntee, kun pitkät katseet seuraa askeleita vaahtosammuttimen kokoisen lapsen luo ja koittaa käyttäytyä normaalisti. Jossain vaiheessa se lapsi lähtee juoksemaan, kun päätön kana ja itse koittaa kassalla maksaa ostoksia ja lastata kaikkea kärryihin. Ja taas se info-täti kuuluttaa, missä se äiti on, jonka tenava makaa keskellä liukuovia, tukkien ihmisten reitin...Niin tai näin. Se on sitä pientä arjen jännitystä. Kadottaako lapsen kauppaan vai ei.
Oli myös aivan ihana ilma lenkkeillä. Mentiin Sinin, Jaskan ja Jaakon kanssa tuolla pururadalla. Rattaiden kanssa on yllättävän tehokasta juosta ylämäkeä. Voipi olla, että jaloissa tuntuu vielä enemmän mulla huomenna. Kiitos lenkistä Sini, perjantaina kattellaan uudestaan !
Äitinä tiedän, että kaikki kamat on kiireessä kadoksissa. Ei tarvitse olla edes kiire, on ne tavarat muutenkin kadoksissa aina, tai joku on loppu, kun sitä eniten tarvitsee. Useasti se sattuu olemaan maito, paperi tai leipä joka on loppu. Ja voin olla varma siitä, että kaikki kadottavat vähintään joka toinen päivä avaimensa, kännykkänsä, kaukosäätimen tai haarukan(joka löytyy vasemmasta kädestä hetken kuluttua) Multa on kadoksissa kiireessä aina sukat, pelkkiä 'sinkkusukkia' löytyy kaapista, sängyn alta tai kuivausrummusta. Ja olenkin tullut siihen tulokseen, että se pesukone syö niitä ravinnokseen. Jaakon vaatteet on aina likaisina, vaikka pesukone on 24/7 päällä ja jostain sohvatyynyn alta löytyy aina tuttipullo tai koiran namipala. Siihen tottuu ajan kuluessa. Ja eripari sukat on myös ihan ok juttu jo mulle. Onneksi on kohta kesä, ja kuljen ilman sukkia ja kenkiä taas. Sillon saa kaikki sukat ja kengätkin olla häviksissä. Sekin on jännä, miten kaikki vaateet on häviksissä aamuisin, kun pitäisi töihin lähteä. Villelläkin housut olivat kadoksissa, tai pesukone oli syönyt ne.. Liian pienet työhousut joutui laittamaan ja kotiin tullessaan, esitteli kuinka olivat revenneet äässistä kesken työpäivän. Enkä edes nauranut..paljoa.
Kadoksissa olemisesta puheen ollen..Se fiilis, kun on kadottanut itsensä fyysisesti. Enkä nyt puhu raamatullisessa muodossa tästä. Vaan siitä kuinka annetaan kartta ja kompassi käteen ja heitetään korpeen. Sulle sanotaan, että suunnista paikasta A paikkaan B. Kuinka vaikeaa se voi olla ? Noh, mulle ja ystävälleni Josefinalle se oli kirjaimellinen kadotus fyysisesti, joka koetteli mieltä, niin hyvässä, kuin pahassa. Syytän myös sitä, että oli hirvestys aika ja piti olla valppaana joka hetki, ettei hirvi hyökkää puskasta niskaan. Ja ilma oli sateinen ja kylmä, ja olimme rämpineet metsässä jo puoli päivää. Emme tiedä vieläkään mikä meni vikaan, ehkä se, että puhelimessa meille sanottiin; "risteyksen kohdalla kääntykää oikealle" miksiköhän me käännyttiin vasemmalle..? Löysimme itsemme jonkun Pentin yksityiseltä pihalta ja hukkasimme itsemme perusteellisesti. Hypotermian hiipiessä kannoillamme, lopulta selvisimme perille, jossa muut olivat meitä jo odotelleet nnoooooooin 5 tuntia ylimääräistä ellei enemmänkin.. Voinkin sanoa, että en ole sen jälkeen suunnistanut. Niin eksyksissä en ole koskaan ollut edes Helsingissä ajaessani tai käytyäni Itäharjun Prismassa.
Lapsenkin saattaa toisinaan hukata. Itse olin karkaavaista sorttia muksuna. Millon karkasin kaupassa omille teille, tai milloin saunasta tullessani, takaoven kautta läheiselle leikkilentälle kylpytakissa. Siskolla myös samaa vikaa, hänpä päätti lähteä laivareissulla takaisin hytille. Joko hän oli todella fiksu tai se oli pelkkää tuuria, että takaisin hytin ovelle löysi. Äiti sekosi ainakin. Ketään äiti ei ehkä halua kuulla että; "huomio, pikku Eerika-Anton odottaa äitiä info-pisteen luona" Yhtäkkiä tajuaakin, että sylissä ei olekkaan lapsi, vaan tulevan viikonlopun eväät. 3 l colaa ja 5 kg irtokarkkeja. Selässä tuntee, kun pitkät katseet seuraa askeleita vaahtosammuttimen kokoisen lapsen luo ja koittaa käyttäytyä normaalisti. Jossain vaiheessa se lapsi lähtee juoksemaan, kun päätön kana ja itse koittaa kassalla maksaa ostoksia ja lastata kaikkea kärryihin. Ja taas se info-täti kuuluttaa, missä se äiti on, jonka tenava makaa keskellä liukuovia, tukkien ihmisten reitin...Niin tai näin. Se on sitä pientä arjen jännitystä. Kadottaako lapsen kauppaan vai ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti