Torstaina, hetkeä ennen, kun Jaakko lähti leikkaukseen, taivas oli tummanpuhuva. Leikkausksen aikana itkin sairaalahuoneessani ja samalla ulkona myrskysi. Tuuli heitteli vettä ympäriinsä ja ilma oli samanlainen, kun mieleni. Ajattelin, että taivas ymmärtää tuskaani. Kävelin sateessa enkä välittänyt kylmästä. Eilen oli kauniimpi sää ja minunkin mieleni oli kevyempi. Aivan kuin raskas taakka olisi nostettu harteiltani. Pääsin sairaalaan, eikä askeleet olleet enään niin raskaita. Halusin todella päästä jo lapseni luokse. Olen osastolla 'Jaakon äiti', harvoin nimeäni olen sanonut, kun uusi hoitaja on tullut paikalle esittäytymään. Se ei silti haittaa, on mukava myös tunnistaa itsensä sillä nimikkeellä.
Teho-osastolla oli hiljaista. Tv on päällä, josta tulee vähän ääntä. Hoitaja oli Jaakon luona, kun saavuin paikalle. Yö oli mennyt hyvin heillä. Yritin jälleen parhaani mukaan pidellä kyyneleitäni kurissa. Se on hyvin vaikeaa, kun silittää niin pienen pojan poskea. Johtoja ja letkuja meni joka paikasta. Kädessä on kanyyli, kuten vasemmassa jalassa. Sykemittarin tapainen johto menee oikeasta jalasta.. Nenämahaletkuun olen jo hänellä tottunut. Rintalastan kohtaan ja vatsaan on kiinnitetty myös joitain liimapintaisia lätkiä. Mittaavat varmaankin sydäntä. Vaipasta menee katetri. Oikeassa kyljessä on mustan tussin jälkiä leikkauksesta. Iso haavalappu peittää leikkauskohdan. Koko oikean kyljen puoli on ruskehtava oranssi siitä haavan puhdistusaineesta.
En ole melkein kolmeen päivään saanut pitää lastani sylissä. Se on hyvin vaikea tunne, kun tuntee ettei henkisesti ja fyysisesti ole riittävä, että en antaisi hänelle takaisin rakkautta. Vaikka eihän tässä tilanteessa voi muuksi muuttua. Annan Jaakolle kaiken mahdollises rakkauden itsestäni ja enemmän jos voisin. Hoitaja kertoo pitäneensä poikaa sylissä aamulla. Luulin, että murtuisin tässä kohtaan, mutta se on helpottavaa. Osittain siksi, että pelkään satuttavani, tai en osaisi käsitellä Jaakkoa. He katsoivat telkkaria, ja lukivat kirjaa. Puheemme herättää Jaakon. Väsyneet silmät aukeavat hiljaa. Katse on edelleen tyhjä lääkkeiden vaikutuksesta. Silti hän katselee minua ja on huomattavasti paljon virkeämpi kuin eilen. Silmät eivät ole enään turvoksissa, ei myöskää minunkaan. Hän ottaa sormestani lujasti kiinni ja puristaa sitä, niin kovin etten saa otetta irti. En irroittaisi otetta, mutta nyt on pakko. Hoitaja nostaa hänet syliini. Istun alas pehmeään nojatuoliin. Otan käden alle muutaman tyynyn tukemaan lasta. Tässä menee hetki, sillä kaikki johdot on saatava sivuun ja oikeisiin paikkoihin.
Jaakon ilme muuttuu siirrettäessä tuskaisen näköiseksi ja pieni parku pääsee. Kipuja on vielä paljon. Jaakko jaksaa istua hetken sylissäni ja rauhoittuu nopeasti. Koitan antaa hänelle päärynä pilttiä, mutta se ei maistu nyt. Hoitaja tuo maitoa, joka on liian kuumaa tarjottavaksi. Laitan sen hetkeksi sivuun jäähtymään. Silitän ja pusuttelen pojan päätä. Tiukka ote sormestani pitää vieläkin. Hetken Jaakko silmäilee telkkaria ja kohta on jo nukahtanut syliini. Peittelen häntä vähän. Hän on niin rauhallinen. Uppoudun tähän hetkeen, enkä haluaisi taaskaan lähteä pois. Teho-osasto on hiljainen. Välillä kuuluu joidenkin koneen ääniä. Se ei häiritse. Huomaan Jaakon hikoilevan. Kuumetta ei hänellä ole ollut, niin hoitaja sanoi. Olivat mitanneet useamman kerran sen. Tiedän, että minun on pian lähdettävä. Oloni on vaikea. Koitan antaa maitoa Jaakolle, kun hän heräsi. Siirrämme hänet takaisin sänkyyn. Mieleni tekee itkeä. On todella vaikeaa jättää Jaakko. Yksin hän ei ole. Onhan hän tehotarkkailussa. Asettelen hänen pehmolelunsa sänkyyn. Annoin perjantaina hänelle yöpaitani, jossa on tuttu tuoksu. Jaakko puristaa sitä kädessään. Tämä tunti hänen kanssaan oli meille tärkeä ja jaksan taas paremmin. Hoitaja sanoo, että on jo hyvät mahdollisuudet, että Jaakko siirtyisi osastolle. Vointi on parantunut huomattavasti. Lähtiessäni pois Jaakon katse seuraa minua. Sydämeeni tulee murtuma aina, kun joudun jättämään hänet muiden tärkeään hoitoon.
Palaan takaisin tänään iltapäivällä. Äitienpäivänä. On surullista, että en saanut tänä aamuna halata lastani. Heräsin yksin, sillä Ville lähti aikaisin töihin. Jalkojani särkee, myös päätäni. Olin hoitanut 13 tuntia tarjoilijan virkaa eräissä häissä. Lopulta, kun pääsin nukkumaan yöllä yhden jälkeen murruin täysin. Olen niin väsynyt tähän olooni. Minulla on ikävä lastani. En kuule yöllä hänen nukkumista, enkä herää aamulla hänen hymyilyynsä. Toivon jo, että tämä olisi ohi ja saisin hänet kotiin kanssamme. Odotan paljon paluutani sairaalaan, sillä saan kuulla pääseekö hän osastolle. Sitä ennen haluan nauttia äitienpäivälounaasta yhdessä perheeni kanssa.
Toivottakaa onnea.
P.s. Rakastavaa ja lämmintä äitienpäivää kaikille äideille. Halatkaa lastanne ja kertokaa kuinka tärkeä hän on teille <3
Teho-osastolla oli hiljaista. Tv on päällä, josta tulee vähän ääntä. Hoitaja oli Jaakon luona, kun saavuin paikalle. Yö oli mennyt hyvin heillä. Yritin jälleen parhaani mukaan pidellä kyyneleitäni kurissa. Se on hyvin vaikeaa, kun silittää niin pienen pojan poskea. Johtoja ja letkuja meni joka paikasta. Kädessä on kanyyli, kuten vasemmassa jalassa. Sykemittarin tapainen johto menee oikeasta jalasta.. Nenämahaletkuun olen jo hänellä tottunut. Rintalastan kohtaan ja vatsaan on kiinnitetty myös joitain liimapintaisia lätkiä. Mittaavat varmaankin sydäntä. Vaipasta menee katetri. Oikeassa kyljessä on mustan tussin jälkiä leikkauksesta. Iso haavalappu peittää leikkauskohdan. Koko oikean kyljen puoli on ruskehtava oranssi siitä haavan puhdistusaineesta.
En ole melkein kolmeen päivään saanut pitää lastani sylissä. Se on hyvin vaikea tunne, kun tuntee ettei henkisesti ja fyysisesti ole riittävä, että en antaisi hänelle takaisin rakkautta. Vaikka eihän tässä tilanteessa voi muuksi muuttua. Annan Jaakolle kaiken mahdollises rakkauden itsestäni ja enemmän jos voisin. Hoitaja kertoo pitäneensä poikaa sylissä aamulla. Luulin, että murtuisin tässä kohtaan, mutta se on helpottavaa. Osittain siksi, että pelkään satuttavani, tai en osaisi käsitellä Jaakkoa. He katsoivat telkkaria, ja lukivat kirjaa. Puheemme herättää Jaakon. Väsyneet silmät aukeavat hiljaa. Katse on edelleen tyhjä lääkkeiden vaikutuksesta. Silti hän katselee minua ja on huomattavasti paljon virkeämpi kuin eilen. Silmät eivät ole enään turvoksissa, ei myöskää minunkaan. Hän ottaa sormestani lujasti kiinni ja puristaa sitä, niin kovin etten saa otetta irti. En irroittaisi otetta, mutta nyt on pakko. Hoitaja nostaa hänet syliini. Istun alas pehmeään nojatuoliin. Otan käden alle muutaman tyynyn tukemaan lasta. Tässä menee hetki, sillä kaikki johdot on saatava sivuun ja oikeisiin paikkoihin.
Jaakon ilme muuttuu siirrettäessä tuskaisen näköiseksi ja pieni parku pääsee. Kipuja on vielä paljon. Jaakko jaksaa istua hetken sylissäni ja rauhoittuu nopeasti. Koitan antaa hänelle päärynä pilttiä, mutta se ei maistu nyt. Hoitaja tuo maitoa, joka on liian kuumaa tarjottavaksi. Laitan sen hetkeksi sivuun jäähtymään. Silitän ja pusuttelen pojan päätä. Tiukka ote sormestani pitää vieläkin. Hetken Jaakko silmäilee telkkaria ja kohta on jo nukahtanut syliini. Peittelen häntä vähän. Hän on niin rauhallinen. Uppoudun tähän hetkeen, enkä haluaisi taaskaan lähteä pois. Teho-osasto on hiljainen. Välillä kuuluu joidenkin koneen ääniä. Se ei häiritse. Huomaan Jaakon hikoilevan. Kuumetta ei hänellä ole ollut, niin hoitaja sanoi. Olivat mitanneet useamman kerran sen. Tiedän, että minun on pian lähdettävä. Oloni on vaikea. Koitan antaa maitoa Jaakolle, kun hän heräsi. Siirrämme hänet takaisin sänkyyn. Mieleni tekee itkeä. On todella vaikeaa jättää Jaakko. Yksin hän ei ole. Onhan hän tehotarkkailussa. Asettelen hänen pehmolelunsa sänkyyn. Annoin perjantaina hänelle yöpaitani, jossa on tuttu tuoksu. Jaakko puristaa sitä kädessään. Tämä tunti hänen kanssaan oli meille tärkeä ja jaksan taas paremmin. Hoitaja sanoo, että on jo hyvät mahdollisuudet, että Jaakko siirtyisi osastolle. Vointi on parantunut huomattavasti. Lähtiessäni pois Jaakon katse seuraa minua. Sydämeeni tulee murtuma aina, kun joudun jättämään hänet muiden tärkeään hoitoon.
Palaan takaisin tänään iltapäivällä. Äitienpäivänä. On surullista, että en saanut tänä aamuna halata lastani. Heräsin yksin, sillä Ville lähti aikaisin töihin. Jalkojani särkee, myös päätäni. Olin hoitanut 13 tuntia tarjoilijan virkaa eräissä häissä. Lopulta, kun pääsin nukkumaan yöllä yhden jälkeen murruin täysin. Olen niin väsynyt tähän olooni. Minulla on ikävä lastani. En kuule yöllä hänen nukkumista, enkä herää aamulla hänen hymyilyynsä. Toivon jo, että tämä olisi ohi ja saisin hänet kotiin kanssamme. Odotan paljon paluutani sairaalaan, sillä saan kuulla pääseekö hän osastolle. Sitä ennen haluan nauttia äitienpäivälounaasta yhdessä perheeni kanssa.
Toivottakaa onnea.
P.s. Rakastavaa ja lämmintä äitienpäivää kaikille äideille. Halatkaa lastanne ja kertokaa kuinka tärkeä hän on teille <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti