Tänä syksynä en kulje usvassa

 Kuolleet värinsä menettäneet lehdet kahisevat jalkojeni alla, kun kävelen koiran kanssa metsässä. Luonto on vaipumassa koomaan ja välillä tuntuu, että niin myös minäkin. Päivät tuntuvat lyhyemmiltä ja päivä päivältä pimeämmiltä. Ulkona kävellessä tuuli humisee korvissa vaikka pipo on syvällä päässä ja silmät vuotavat viiman takia. Hetken aikaa vielä ja kaikkialla on toivottavasti lunta, emmekä näe enään harmaata ja kuivaa lehtisekamelskaa. Onko syksyssä jokin taika, että jotkin ihmiset tuntevat itsensä enemmän yksinäisemmiksi, kuin vaikka kesällä? Mielestäni on. Itsestäni tuntuu, kuin jäisin usvaan syksyllä. Olen yksin vaikka ympärilläni on ystäviä ja perheeni.

Syksyllä oloni on hidas, vaikka kuinka käyn lenkkeilemässä ja jumppaan (ehkä kerran kuussa.) Lämmin teekuppi ja viltti luovat turvallisuutta, kuten myös rakkaani syli pimeässä olohuoneessa, telkkarin valaistessa kasvomme. Pimeä se on sen takia, kun Jaakko-poika päätti, että ikea lamppu on ruma ja laittoi sen matalaksi, kuten myös yölamppuni, jonka hän kaatoi pöydälle sirpaleet lennellen aamu kahdeksalta. Onneksi ostin kattolamppuun lisään polttimoita, jotta löytäisin paremmin rotan olohuoneesta. Kyllä, Olivia saa juosta päivällä vapaana. Koiraa se ei enään kiinnosta, sillä hän ei mahdu sohvan alle toisin kuin rotta. Etsin päivällä Oliviaa vartin verran, kun välillä unohdin hänen etsimisensä ja jatkoin omia touhujani. Lopulta neiti löytyi patterin alta verhojen välistä nukkumassa.

Syksy on uusi tzäänssi aloittaa jotain uutta. Retkeily ulkona raikkaassa ilmassa ystävien kanssa. Aamulenkit koiran kanssa. Iltalenkit jotta rauhoittuu ja saa tuulettaa päätään. Kannattaa kokeilla jotain uutta harrastusta. Kuvaaminen on syksyllä palkitsevaa, eikä se vaadi järkkäriä onnistuakseen. Kunhan edes pääsee ulos ja näkee sen kauneuden, mitä aluksi on luullut vihaavansa, kun näkee vain pintapuolin sen. Mitä lähemmäs luontoa pääsee, sen parempi. Olin J&J:n kanssa lenkkipolulla, eli kauheasti ei syvälle metsään voinut rämpiä, mutta sai siitä ojan tuntumastakin kuvailtua.
I
Ihmeteltiin kuusen juurella oravaa ja korkeita koivuja, joiden lehdet ovat vaihtaneet värinsä vihreästä keltaiseen. Auringonvalon osuessa kultaisen sävyisiin tammenlehtiin, näky oli kaunis. Pihlajapuut ovat pudottaneet omat lehtensä jo, mutta marjat odottavat syöjiä vielä pitkälle talveen. Viimeiset marjat putoilevat ennen kevättä viimeisille hangille. Katselimme kaukana taivaalla häilyvää kuuta ja äänekkäitä hanhia auramuodostelmassaan. Päivä oli kaunis.

Jaakon pipo lensi päästä sadatta kertaa ja koira hosui hajujen perässä joka suuntaan. Kuvaaminen oli ajoittain melkoisen työläistä. Silti muutama onnistunut otos joukossa oli. Illalla taivaanranta värjäytyi punaiseen, mutta viileä ilma pakotti palaamaan sisälle iltapuurolle.











Vasemmassa kädessäni on jännetuppitulehdus ja selkääni on iskenyt särky. Rannetta on hoidettava pidemmän aikaa, mutta onneksi selkä parantuu nopeasti liikunnalla. Oikeassa käsitaipeessa on atooppinen ihottuma, joka on jo vaivannut useamman vuoden. Syksyn myötä se villiintyy jälleen. Rasvaan ja raavin. Toistan sata kertaa päivässä. Ihoni on muutenkin kuiva ja kiristävä talvella, joten ei muuta, kun kauppaan ja kärryt täyteen voiteita ja balsameita. Onneksi on moni muukin kenen iho vihaa koleaa ilmaa, kiristävää tunnetta ja kutinaa.

Olen saanut valmiiksi mietintäni ja siirtynyt sanoista tekoihin. Sain valmiiksi halloweenasuni. Olen Liisa elokuvasta Liisa ihmemaassa ! Tilasin Disneyn lisensoiman asun ja etsin halloweeniin sopivan maskeerauksen. Mekko näyttää tältä:

Ja meikiksi ajattelin kokeilla tämän tyylistä: Simppeli, pelottava, mutta silti kaunis.

Lähden keittämään teetä ja syömään leipää. Sitten makaan sohvalla ja katson turhia ohjelmia ja menen myöhään nukkumaan. Aamulla reippaana ylös, sillä pääsen jälleen kampaajalle! Lähden etsimään uutta tyyliä hiuksiini taas. Punainen alkoi kyllästyttämään, joten vaihdetaan se.

ps. seuraavaksi kirjoittelen elämästämme otteita, miten se on muuttunut lapsen myötä.