Naapurin pihlajapuu

Sydämeeni sattuu. En tarvitse lääkäriä, sillä hän ei voi auttaa. Särkyä kutsutaan ikäväksi. Ikävä, joka ei lähde pois koskaan. Joku voisi sanoa, että 'se oli pelkkä rotta'. Ei. Minulle hän oli enemmän kuin pelkkä rotta. Olga ja Olivia tulivat meille yhtä aikaa. Musta silmäinen ja lumenvalkea rotta tuijotti minua pelokkaan oloisena laatikossa, yrittäen etsiä pakotietä jonnekkin. Olga oli tytöistä pelokkaampi ja ujompi. Ajan kuluessa voitin hänen luottamuksensa. Aika meni niin nopeasti ja tiesin sen viimeisen päivän saapuvan koska tahansa. Siltikään siihen ei osaa mitenkään varautua.

Itkin jo päivä aikaisemmin Olgaa. Hän pysyi sylissäni ja tuijotti kaukaisuuteen aivan hiljaa. Silitin ja pidin sylissäni turvassa. Kerroin rakastavani häntä. En tietenkään saanut vastausta häneltä, mutta uskon ja haluan uskoa, että Olga ymmärsi minua. Hän sai hyvän elämän. Tiedän sen.

Menettäminen sattuu aina. Oli kyse lemmikistä, läheisestä tai kesken jääneestä tallentamattomasta esseestä, kun kone sammuu kesken kaiken. Tiedän miltä tuntuu, kun jotain tärkeää poistuu ajasta ikuisuuteen. Se tunne ei katoa ja sanat eivät pysty pelastamaan tai mitkään teot.
Kuten rakas isoäitini, joka nukkui pois jokin aika sitten. Jos Olga kohtaat mummin, kerro terveisiä hälle.

Syksy on saapumassa. Ilmat viilenevät ja pian on jo aika kaivaa kaapista lämpimämpää vaatetta. Ilma tuoksuu raikkaalta. Istun ikkunan vieressä ja tuijotan hämärtyvään iltaan. Hämärä saapuu aikaisemmin ja sen mukana tulevat myös sateet. Käyn viemässä koiran ulos nopeasti, sillä en halua kastua kylmässä ilmassa. Katseeni pysähtyy silti korkeaan pihlajapuuhun. Mieleeni muistuu lapsuudesta tuttu puu.

Naapurin pihalla kasvoi korkea ja vanha pihlaja. Kesäisin vehreä puu oli kaunis näky valkoisine kukintoineen. Joka vuosi marjat pysyivät pitkään puussa ja linnut kävivät niitä napsimassa. Saatoin myös luulla, että pihlaja on myrkyllinen. Tarkemmat googlettelut kertoivat, että niin ei todellakaan ole. Mitäpä olen miettinyt, kun olen kettukarkkeja syönyt.. Tein koulussa esitelmän ala-asteella siitä miten linnut syövät sen marjoja ja levittävät niiden siemenet uusiin paikkoihin. Näissä paikossa alkaa mahdollisesti kasvamaan uusia pihlajapuita. Olen varma, että lenkkipolun vierellä kasvava pihlaja on siihen kasvanut sattumalta. Miten se onkaan kaunis. Muistan edelleen kuinka kauniilta kirkkaanpunaiset marjat näyttivät valkoisella hangella. Tai kuinka viimeiset lehdet tippuivat puusta alas, kunnes lopulta se oli alaston.

Syksyllä tulee haikea olo, muistelee kesän lämpöä ja miten ikävöikään aurinkoa. Harmaus täyttää ilman ja haluaa kääriytyä lämpimään huopaan sohvalle. Eilen satoi kaatamalla. Katselin sadetta, joka piiskasi keittiön ikkunaa. Mieleni oli rauhallinen. Odotan jo syksyä. Lehtien tuoksu ja märät kengät. Lapsuuden syksyt olivat upeita. Ne hetket siis jotka olivat koulun jälkeen. Iltojen hämärtyessä leikkimme lehtikasoissa ja söimme puista omenoita. Märät vaatteet levitettiin saunan lattialle kuivumaan tai lämpimän takan päälle. Miksi niin ei voisi vaan tehdä nytkin. Ei tarvitsisi huolehtia mistään, ei haittaa kun vaatteet likaantuvat. Hiuksissa on lehtiä ja roskia. Sammaleen vahva tuoksu on nenässä ja kynsien alla on multaa. Polvissa kulumia ja kuraa. Päivän päätteeksi on mukava käydä nukkumaan ja odottaa seuraavaa päivää innolla.

Näin muistan lapsuuttani. Odotan talvea myös. Heräsin eräänä yönä ja kävin juomassa vettä. Katsoin ikkunasta ulos ja ajattelin miten upeaa oli nähdä lapsena ensilumen satavan. Varsinkin, jos heräsi yöllä. Katulampun valossa maahan satava ensilumi näytti taianomaiselta. Suuret ja pienet kevyet hiutaleet laskeutuivat leijaillen maahan. Aina ensimmäisenä herätin pikkusiskon, jotta hän näkisi sen saman kauneuden jonka minäkin näin. Yö on se hetki, jolloin luonto näyttäytyy koskemattomana ja puhtaana. Rukoilin aina ennen syntymäpäiviäni, että sataisi paljon lunta, että pääsisi pulkkailemaan. Se toive on toteutunut useamman kerran. Kuinka onnellinen lapsi voikaan olla silloin, kun toive on kuultu.


  Kuuntelen avonaisesta ikkunasta kaukana jyrisevää ukkosta. Ikävöin jo talvea. Kylmä ilma puhaltaa sisälle huoneeseen ja pakottaa minut kääriytymään peittoon. Ehkä on parempi mennä nukkumaan.

ps. uusi hiustyyli on ihana, vaikka en tunnekkaan sitä vielä omakseni.