Tänään en itke

Saatoin näyttää masentuneelta, kun join yksin teetäni sairaalassa vanhempien kahvihuoneessa. Tietenkin olin masentunut. Jouduin käyttämään rasvatonta maitoa teessäni ja se pilasi tunnelman! Katson kauan pelkkää valkosta seinää enkä jaksa miettiä mitään. Lapseni nukkuu muutamaa kerrosta ylempänä lasten ja nuorten teho-osastolla ja voi hyvin. Yksi elämäni vaikeimmista hetkistä on jäänyt taakseni. Jälleen yksi skolioosi operaatio on saatu valmiiksi. Jokainen hetki odottaessa lasta leikkaussalista oli riipivää särkyä sydämessäni. Odotus milloin lääkäri soittaa, jotta tiedän onko lapseni kunnossa ja leikkaus onnistunut.

Viimeksi kirjotin kyyneleet silmissäni sairaalan sängyllä, kuinka olen väsynyt itkemään ja miten pelkäsin, että rakas poikani kärsisi kivusta yöllä. Tämä hetki on erilainen. Kävelin poikani kanssa rauhallisesti ilman pelkoa, kohti operaatio huonetta, jossa hänelle suoritetaan toinen skolioosileikkaus. En ole peloissani, en kyynelehdi enkä myöskään sure. Tiedän jo, että leikkaus menee hyvin, sillä luotan lääkäreihin ja hoitohenkilökuntaan täysin. Pidän lasta sylissäni ja olen rauhallinen. Jaakko saa ensimmäisen särkylääkkeen ja syö sen huutamatta. Ympärillämme on useampi hoitaja ja pian saapuu lääkäri. Anestesialääkäri kysyy minulta jälleen, kuten ensimmäisellä kerrallakin muutamia kysymyksiä koskien Jaakkoa ja sitä, että olen kärryillä mitä pojalleni tehdään leikkauksessa. Pystyn antamaan vastaukset hänelle ilman kyyneliä. Tämän jälkeen pojalle täytyisi laittaa tippa oikeaan käsivarteen. Helpommin sanottu kuin tehty. Huutoa ja kiljumista, mutta tippa saadaan paikalleen ja lapsi rauhoittuu nopeasti. Eräs hoitaja ottaa Jaakon päästä mittoja ja merkkaa punaisella tussilla merkkejä hänen päälaelleen ja sivuihin. On aika antaa hänelle nukutuslääke. Lapsi on pelokas ja vilkuilee hädissään ympärilleen. Ote äidin kädestä tiukentuu. Vaikutus alkaa lähes välittömästi. Laskemme lapsen sängylle ja lähden huoneesta. Tällä kertaa hymyillen, en itkien. En koe oloani ahdistuneeksi, pikemminkin nälkäiseksi. Olo on silti haikea, vaikka tiedän, että lapsi on hyvissä käsissä. 

Leikkaus kesti 3,5 tuntia. Saapuessamme teholle, Jaakko nukkuu sikeästi, mutta heräsi hetken kuluttua kuultuaan tuttuun äänemme. Varovasti hän avaa silmänsä, mutta ei sano mitään. Hänen huulensa ovat kuivat ja silmät väsyneet. Leikkaus sujui ongelmitta ja selkä on taas suorassa. Nopeasti poika on jo istumassa sängyllä ja leikkii pikkuautoilla. Johtoja menee ympäri hänen kehoaan ja ne ovat tiellä koko ajan. Tippaletku on vasemmassa kädessä. Oikeaan jalkaan on kiinnitetty jonkinlainen anturi ja rintakehässä ja kyljissä on ekg-lätkät, joista menee johtoja viereiseen näyttöön. Siinä on tarkat sydänkäyrät ja sykkeet. Vaippaan menee katetrin johto. Särkylääkettä hän saa suun kautta, mutta kun uni tulee, se laitetaan suonensisäisesti. Jaakko tulee toimeen hoitajien kanssa, joka on todella tärkeää, sillä hän viettää kuitenkin seuraavan yön teho-osastolla.

Äidin syli on tärkein Jaakolle nyt, mikään muu ei kelpaa. Onneksi 11 kiloinen lapsi on vielä melko kevyt ja jaksan häntä pitää sylissä pitkän aikaa. Iltapalana oli puuroa joka maistui hyvin, vaikka särkylääkkeen kanssa oli vähän tappelemista. Saatiin se lopulta syötettyä hänelle piltin kanssa. Kello lähenee yhtätoista yöllä, eikä lapsi nuku vieläkään. Hoitajat käyvät katsomassa pienen hetken välein, että josko lapsi jo nukkuisi. Äiti olisi valmis menemään jo nukkumaan. Pidän pienokaistani sylissä ja tuudittelen jotta hänellä olisi turvallinen olla. Annan vielä maitoa ja lasken hänet sänkyyn. Lopulta uni voittaa. Hiljaisuus saapui huoneeseen. Viereisessä huoneessa jokin laite piippaa. Vieressäni oleva laite alkaa myös pitämään ääntä. Tippapussi on loppu. Hoitaja vaihtaa sen nopeasti uuteen. Tarkistaa koneelta joitain lukemia ja seuraa hetken jaakon sykettä. Juttelen hetken hänen kanssaan ja sovimme seuraavasta päivästä. Lähden osastolle hakemaan tavarani ja menen kotiin nukkumaan, sillä tiedän, että lapsellani ei ole hätää. Ympärivuorokautinen valvonta huojentaa mieleni ja pystyn nukkumaan yöni, jotta olen virkeänä aamulla taas sairaalassa.

Aamulla puhelimeni soi ja vastaan käheällä aamuisella äänelläni. Hoitaja ilmoittaa, että Jaakko pääsee tänään kotiin ja saamme tulla hakemaan hänet teholta. Olen salamana ylhäällä ja valmis lähtemään poikamme luo. Lapsi nukkuu vielä, kun pääsemme hänen luo, mutta herää pian ja virkoaa. Kaikki johdot ovat irrotettu hänestä. Kädessä on mustelma tipasta ja käsivarressa laastari. Selässä näkyy mustalla tussilla tehtyjä merkkauksi leikkauksesta. Haavan päällä oleva side on verinen, mutta sen saa ottaa vasta seuraavana päivänä pois. Saamme luvan vaihtaa omat vaatteet Jaakolle päälle. Lopuksi vielä resepti lääkkeistä, mitä tarvitaan ja viimein se paras hetki. Kotiin lähtö! Autossa istuu onnellinen perhe. Vaikka tiedämme, että tämä ei ole ohi vielä. Puolen vuoden päästä on uusi leikkaus edessä jälleen. Jokainen toimenpide vahvistaa meitä ja vaikka ne ovatkin koettelemuksia, niistä selvitään läpi yhteisellä voimalla ja rakkaudella.

Leikkaushaava on pienempi, kuin aikaisempi haava. Selässä näkyy himmeänä vanhaa puolen vuoden takaista arpea.

Jaakolle tehtiin tässä leikkauksessa veptr-pidennys. Eli sen laitteen pidennys, joka hänelle asennettiin kylkiluiden väliin toukokuussa tehdyssä leikkauksessa. Hänellä oli yhteen kasvaneita kylkiluita, jotka erotettin leikkauksessa ja niiden väliin laitettiin kyseinen laite.

Täältä löytyy infoa enemmän veptr-laitteesta ja  muuta skolioosi-leikkaukseen liittyviä juttuja. Siellä näkyy myös veptr-implantin kuva ja röntgenkuvat jossa se on käytössä. Jaakolle tullaan tekemään vielä mahdollisesti kahden vuoden sisällä vaativampi skolioosileikkaus, sillä hänellä on selkärangassa synnynnäisiä nikamaepämuodostumia ja puolinikamia, jotka on leikattava, jotta skolioosi ei pahene. Niiden korjaaminen auttaa selkää saavuttamaan mahdollisimman suoran tuloksen.

Tämä kuva antaa melko hyvän esimerkin, millainen laite Jaakolla on kylkiluissa.

Virheasennon korjausleikkaus vept-laitteen kanssa.

Näiden kaikkien sairaalakäyntien keskellä, menneiden ja tulevien, olen voittanut useammat pelkoni ja voin ylpeänä kertoa, että olemme vahvempia kuin koskaan. Nämä eivät ole helppoja hetkiä perheelle, ja ne vievät voimia suuresti. Siltikään en luopuisi yhdestäkään hetkestä. En koskaan pysty kertomaan tarpeeksi hyvin, miten paljon rakastan perhettäni. Poikani on luultavasti vahvempi kuin minä ja mieheni ja me yhteensä, sillä hän joutuu kokemaan nämä kaikki sairaalasängyllä ja operaatiopöydällä, vaihtaisin koska vain itseni hänen tilalleen, jotta häneen ei sattuisi mikään koskaan. En pysty tekemään sitä, mutta pystymme mieheni kanssa olemaan hänelle vahvimmat ihmiset, joita hän tarvitsee vierelleen, kun hän toipuu operaatioista. Haluan antaa lapselleni parhaimman mahdollisen tulevaisuuden tässä ainoassa maailmassa, joka meillä on. Hän käy läpi kokemuksia, joita ei monikaan helpolla usko.

Rakkauden kanssa pääsee helposti alkuun ainakin. Tästä on hyvä jatkaan eteenpäin.