Oksat rasahtelevat saappaitteni alla joka askelmalla, maa tuntuu pehmeältä ja ympärillä tuoksuu raikas luonto. Kompastelen kantoihin ja lahoihin kaadettujen puiden runkoihin. Koira sinkoilee hihnassa joka suuntaan yrittäen saada selvää sadoista hajuista kuonossaan. Hämähäkinseitit liimaantuvat kasvoihini samalla, kun auringon lämpimät säteet lämmittävät puiden lomasta ja häikäisevät silmiäni. Ympärillä näkyy sieniä joka lähtöön, paitsi niitä, joita metsään olen mennyt hakemaan. Tatteja löytyy jokaisen askelman vierestä ja outoja muita sieniä, joihin en uskalla koskea, sillä sienikirjani puhuu englantia. Kerään vain tutut ja parhaimmat. Koira on edelleen sekaisin metsästä. Syksyllä ja kesällä metsän tuoksuvat erilaisilta. Syksyn tuoksu on täydellinen. Ympärilläni kuuluu vain tuulen kuiskaus korvissa ja lintujen siipien äänet, kun ne säikähtävät ja lähtevät lentoon puista. Nostaessani katseeni ylös, näen huojuvat puut vasten sinistä taivasta. Täällä voisi olla useammankin tunnin.
Lapsena oli suorastaan tuskaa lähteä sienimetsään. Piti pukea junttivaatteet ja saappaat. Ja piti pitää huoli, ettei kukaan nähnyt sinua niissä vermeissä. Metsässä oli ihan tyhmää ja vasinkin jos oli märkää. Eväät oli pakko saada mukaan. Tällä kertaa pärjäsin ilman. Ja oli ihan ok, että päälläni oli junttivaatteet ja saappaat. Viihdyin metsässä, tunsin itseni vapaaksi ja en murehtinut asioista joita en miettinyt edes. Miettisin vain pysyykö koira hihnassa ja miksi ylipäätään otin sen metsään.
Hetkisen kuluttua löydän muutaman kullan keltaisen kanttarellin ja kaappaan ne ämpäriini. Jaska ei jaksa olla paikoillaan niin kauan mitä minä, kun kyyhötän maassa ihastellen ensimmäistä saalistani vaan riuhtaisee itsensä juoksuun tajuamatta, että on edelleen hihnassa ja minä sen toisessa päässä. Koiran vauhti hyytyy heti alkutekijöihin ja minä kynnän sammalta naamallani. "Miksi edes yritit kouluttaa terrieristä sienikoiraa?" aivoni kysyvät minulta, en vastaa mitään. Koitan silti näyttää koiralle sientä ja toistaa lähes kymmen kertaa, että "etsi, missä!!"x10. Koira päättää maistaa sientä ja pyyhältää haistelemaan vanhaa hirven makuupaikkaa. Koiran silmät pullistuvat päästä, kun kiskon sen eteenpäin hokevani edelleen, että "nyt etsitään sieniä Jaska!" Sieniä löytyy, mutta koira ei ole osallisena siihen mitenkään. Edes herkkupalat eivät sytytä sitä etsimään yhtään pahalta haisevaa luontokappaletta. Sen sijaan karvakuono löytää jonkin eläimen ulostekasan ja heittää itsensä selälleen sen päälle heiluttaen häntäänsä. Minä puolestani huudan ja heitän koiraa lähimmäksi sattuneella tatilla. Kysyn puolestani äidiltäni miksi suostuin ottamaan koiran mukaan metsään.. Pahalta haiseva koira näyttää iloiselta.
Tunnen miten jokin pieni menee selkääni pitkin ja heitän paitani oitis päältäni. Kylmät väreet menivät pitkin selkääni myös. Miten seitsemän napin avaus voikaan tuntua ikuisuudelta, siinä vaiheessa, kun pitää saada paita päältä nopeasti! Oi kyllä! Vaaleanruskea lähes kuolematon hirvikärpänen eli Lipoptena cervi kiipeää lapaluulta olkapäälleni. Saatoin kuulla sen lähes hymisevän, kuinka se oli matkalla hiuksiini. Olisi pitänyt pukeutua sukkahousuihin kauttaaltaan. Tai edes pukea ne päähän.
Kokoan itseni jälleen, saalis tuntuu jo mukavan kokoiselta, mutta koska olen ahne tämäkään ei vielä riitä. Huomaan varjoisen kuusikaistaleen keskellä lehtipuita ja niiden keskellä paljon tatteja, jotka näyttävät juuri siltä, että poimin ne. Ylitän ojan ja kompuroin puiden luokse. Osa oksista on kuolleita ja sojottavat joka suuntaan, selvää reittiä sienten luokse ei ole. Se ei estä minua. Oksat raapivat naamaani ja näytän luultavasti vesikauhuiselta oravalta, joka himoitsee pääsevänsä käpyjen luokse. Pääni on täynnä neulasia ja ympärilläni haisee metsältä, minäkin haisen osalta luontoa. Saavutin juuri sienestäjän yhden vaativimmista kriteereistä "tahto noukkia sieniä vaativimmistakin paikoista" Tietenkin Jaska kokee tämän kaiken, sillä repisin hänetkin kuusten keskelle, näiden viiden tatin takia.
Metsän läpi kajahtaa huuto. "Kahvilleee!!" Nyt minun pitäisi vain päästä näiden kuusten läpi. Oksat takertuvat paitaani, olen sekaisin jaskan talutushihnan kanssa ja ämpäri on juuttunut kuusenoksaan. Hattu roikkuu toisessa oksassa ja silmässäni sojottaa vielä yksi oksanhaara. Yksikin virheliike ja koko homma lahoaa käsiin. Selvittelen hetken itseäni puistikossa, kunnes lopulta pääsen irti. Koiralla on kiire takaisin tupaan. Kahvi kyllä kelpaa nyt ja valmistamani omenapiirakka. Hieno metsäretki.
Kauraomenapaiston on helppoa herkkua, niille jotka arvostavat syksyn satoa. Itse kävin ostamassa omenani lähikaupasta, hyi. Asfalttiviidakon säännöt pätevät kaikkeen, jos jotain haluat, ja sitä haluavat muutkin, ole ensimmäisenä paikalla ottamassa haltuun se. Naapurin mummot ovat säilöneet omenat pihalta jo useampi aika sitten, sama pätee marjapensaisiinkin. Ei mitään toivoa muilla enään.
Syksyinen kauraomenapaistos
Reilusti omenoita
Hunajaa/Siirappia
Kaurahiutaleita
Mysliä
Voita
Kanelia
Pilko omenat haluamaasi kokoon ja heitä vuokaan, voit voidella sen halutessasi. Kaada niiden päälle makeuttavaa ainetta, jos kumpaakaan ei ole sokeri ajaa sen asian myös. Sulata voi, hätätapauksessa margariinikin käy, sekoita hiutaleet ja myslit (jotka eivät ole pakollisia) sulan rasvan kanssa ja lisää kanelia. Paista uunissa 200´C niin kauan, että omenat ovat kypsiä. Syö yksin koko satsi ja valmista toinen kavereille. Suosittelen nauttimaan jäätelön/vaniljakastikkeen ja teen kera.
Toinen herkku jonka valmistin oli omenapiirakka, ohje oli peräisin täältä. Piimäpohjainen piirakka oli mielestäni todella helppo, sillä aineksia ei tullut montaakaan tähän. Sokeriakaan ei ollut hirveästi ja ainekset ovat helposti saatavilla. Lisäsin taikinaan kanelia 2 tl ja hunajan määrää nostin 3 tl. Vaihdoin margariinin voiksi myöskin. Piiras onnistui loistavasti ja kaikki meni. Kuvaakaan en kerennyt ottamaan piiraasta, ainoastaan taikinasta.
Seuraavan kerran kerron mietteitäni millaista on kouluttaa itseään pois ylimääräisestä sokerista ja turhasta makeanhimosta. Ja kerron miten olen siinä alustavasti onnistunut.
ps. hirvikärpänen joutui paitani mukana pesukoneeseen. Se tuli ulos elävänä linkouksen jälkeen. Mitä kettua, mistä se on tehty ja kuinka monta elämää sillä on?!
Lapsena oli suorastaan tuskaa lähteä sienimetsään. Piti pukea junttivaatteet ja saappaat. Ja piti pitää huoli, ettei kukaan nähnyt sinua niissä vermeissä. Metsässä oli ihan tyhmää ja vasinkin jos oli märkää. Eväät oli pakko saada mukaan. Tällä kertaa pärjäsin ilman. Ja oli ihan ok, että päälläni oli junttivaatteet ja saappaat. Viihdyin metsässä, tunsin itseni vapaaksi ja en murehtinut asioista joita en miettinyt edes. Miettisin vain pysyykö koira hihnassa ja miksi ylipäätään otin sen metsään.
Hetkisen kuluttua löydän muutaman kullan keltaisen kanttarellin ja kaappaan ne ämpäriini. Jaska ei jaksa olla paikoillaan niin kauan mitä minä, kun kyyhötän maassa ihastellen ensimmäistä saalistani vaan riuhtaisee itsensä juoksuun tajuamatta, että on edelleen hihnassa ja minä sen toisessa päässä. Koiran vauhti hyytyy heti alkutekijöihin ja minä kynnän sammalta naamallani. "Miksi edes yritit kouluttaa terrieristä sienikoiraa?" aivoni kysyvät minulta, en vastaa mitään. Koitan silti näyttää koiralle sientä ja toistaa lähes kymmen kertaa, että "etsi, missä!!"x10. Koira päättää maistaa sientä ja pyyhältää haistelemaan vanhaa hirven makuupaikkaa. Koiran silmät pullistuvat päästä, kun kiskon sen eteenpäin hokevani edelleen, että "nyt etsitään sieniä Jaska!" Sieniä löytyy, mutta koira ei ole osallisena siihen mitenkään. Edes herkkupalat eivät sytytä sitä etsimään yhtään pahalta haisevaa luontokappaletta. Sen sijaan karvakuono löytää jonkin eläimen ulostekasan ja heittää itsensä selälleen sen päälle heiluttaen häntäänsä. Minä puolestani huudan ja heitän koiraa lähimmäksi sattuneella tatilla. Kysyn puolestani äidiltäni miksi suostuin ottamaan koiran mukaan metsään.. Pahalta haiseva koira näyttää iloiselta.
Tunnen miten jokin pieni menee selkääni pitkin ja heitän paitani oitis päältäni. Kylmät väreet menivät pitkin selkääni myös. Miten seitsemän napin avaus voikaan tuntua ikuisuudelta, siinä vaiheessa, kun pitää saada paita päältä nopeasti! Oi kyllä! Vaaleanruskea lähes kuolematon hirvikärpänen eli Lipoptena cervi kiipeää lapaluulta olkapäälleni. Saatoin kuulla sen lähes hymisevän, kuinka se oli matkalla hiuksiini. Olisi pitänyt pukeutua sukkahousuihin kauttaaltaan. Tai edes pukea ne päähän.
Kokoan itseni jälleen, saalis tuntuu jo mukavan kokoiselta, mutta koska olen ahne tämäkään ei vielä riitä. Huomaan varjoisen kuusikaistaleen keskellä lehtipuita ja niiden keskellä paljon tatteja, jotka näyttävät juuri siltä, että poimin ne. Ylitän ojan ja kompuroin puiden luokse. Osa oksista on kuolleita ja sojottavat joka suuntaan, selvää reittiä sienten luokse ei ole. Se ei estä minua. Oksat raapivat naamaani ja näytän luultavasti vesikauhuiselta oravalta, joka himoitsee pääsevänsä käpyjen luokse. Pääni on täynnä neulasia ja ympärilläni haisee metsältä, minäkin haisen osalta luontoa. Saavutin juuri sienestäjän yhden vaativimmista kriteereistä "tahto noukkia sieniä vaativimmistakin paikoista" Tietenkin Jaska kokee tämän kaiken, sillä repisin hänetkin kuusten keskelle, näiden viiden tatin takia.
Metsän läpi kajahtaa huuto. "Kahvilleee!!" Nyt minun pitäisi vain päästä näiden kuusten läpi. Oksat takertuvat paitaani, olen sekaisin jaskan talutushihnan kanssa ja ämpäri on juuttunut kuusenoksaan. Hattu roikkuu toisessa oksassa ja silmässäni sojottaa vielä yksi oksanhaara. Yksikin virheliike ja koko homma lahoaa käsiin. Selvittelen hetken itseäni puistikossa, kunnes lopulta pääsen irti. Koiralla on kiire takaisin tupaan. Kahvi kyllä kelpaa nyt ja valmistamani omenapiirakka. Hieno metsäretki.
Kauraomenapaiston on helppoa herkkua, niille jotka arvostavat syksyn satoa. Itse kävin ostamassa omenani lähikaupasta, hyi. Asfalttiviidakon säännöt pätevät kaikkeen, jos jotain haluat, ja sitä haluavat muutkin, ole ensimmäisenä paikalla ottamassa haltuun se. Naapurin mummot ovat säilöneet omenat pihalta jo useampi aika sitten, sama pätee marjapensaisiinkin. Ei mitään toivoa muilla enään.
Syksyinen kauraomenapaistos
Reilusti omenoita
Hunajaa/Siirappia
Kaurahiutaleita
Mysliä
Voita
Kanelia
Pilko omenat haluamaasi kokoon ja heitä vuokaan, voit voidella sen halutessasi. Kaada niiden päälle makeuttavaa ainetta, jos kumpaakaan ei ole sokeri ajaa sen asian myös. Sulata voi, hätätapauksessa margariinikin käy, sekoita hiutaleet ja myslit (jotka eivät ole pakollisia) sulan rasvan kanssa ja lisää kanelia. Paista uunissa 200´C niin kauan, että omenat ovat kypsiä. Syö yksin koko satsi ja valmista toinen kavereille. Suosittelen nauttimaan jäätelön/vaniljakastikkeen ja teen kera.
Toinen herkku jonka valmistin oli omenapiirakka, ohje oli peräisin täältä. Piimäpohjainen piirakka oli mielestäni todella helppo, sillä aineksia ei tullut montaakaan tähän. Sokeriakaan ei ollut hirveästi ja ainekset ovat helposti saatavilla. Lisäsin taikinaan kanelia 2 tl ja hunajan määrää nostin 3 tl. Vaihdoin margariinin voiksi myöskin. Piiras onnistui loistavasti ja kaikki meni. Kuvaakaan en kerennyt ottamaan piiraasta, ainoastaan taikinasta.
Seuraavan kerran kerron mietteitäni millaista on kouluttaa itseään pois ylimääräisestä sokerista ja turhasta makeanhimosta. Ja kerron miten olen siinä alustavasti onnistunut.
ps. hirvikärpänen joutui paitani mukana pesukoneeseen. Se tuli ulos elävänä linkouksen jälkeen. Mitä kettua, mistä se on tehty ja kuinka monta elämää sillä on?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti