Oli syksyinen aamu, vuosi oli muistaakseni -99 tai -00, tein kaikkeni, jotta äiti ei olisi laittanut minua kouluun. Koitin yskiä ja saada kuumemittariin lisää lämpöä patterista, jotta se olisi uskottavaa. Lopulta vain lyyhistyin oven pieleen ja jäin itkemään kynnykselle. Äiti kysyi heti mikä minulla on. Värisevällä äänellä sain sanottua, että "en tahdo mennä kouluun" Hetken hiljaisuuden jälkeen jatkoin lausettani. "Pojat kiusaavat, en uskalla, enkä halua mennä" Kohta jo istuin autossa matkalla kouluun, jossa opettaja oli odottamassa, sillä äiti oli tietenkin soittanut hänelle. Keskustelimme hetken kaikki asiat läpi ja pojat myönsivät osallisuutensa ja asia oli selvitetty. He pyysivät anteeksi. Kiusaaminen oli pientä nimittelyä ja tavaroiden vohkimista. Vaatteiden tiputtelua naulakosta ja paperitollojen heittämistä luokassa. Saattoi siinä olla jotai poikien puoleista tykkäämistä, jota en todellakaan ole huomioinut siinä. Se kaikki oli minulle kiusaamista, josta tuli paha mieli ja huono itsetunto.
Pari vuotta myöhemmin kohtasin uudestaan kiusaamista luokallani, joka kohdistui jälleen minuun. Silmät kyynelissä olin opettajanhuoneen ovella ja kerroin kuinka luokkamme pari poikaa olivat juuri heittäneet penaalini kynineen päivineen ulos ikkunasta. Kaikki glitterkynäni olivat hajonneet, samaten lyijykynät ja muutkin sen sisällöstä. Kynäkotelo oli likainen ja rikki. En tajua vieläkään poikia. Vasta, kun jälleen aikuinen puuttui asiaan, se korjaantui. Pojat kustansivat minulle uuden kynäkotelon ja sekä kynät. Silti harmittaa vieläkin se. Nimittely jatkui vielä sen jälkeen ja lopulta annoin sen vain olla. Anteeksi en enään osannut antaa heille. Joku sanoi minulle kerran, että olen liian kiltti, kun en suutu koskaan mistään ja nauran aina. Se imeisesti oli hänelle ongelma. Kyllä suutun, siihen tarvitaan vain syy. En raivoa turhaan, se viel liikaa energiaa ja on pahaksi sielulle. Eräs jätkä koulussa löi litsarilla naamaan ja haukkui horoksi, ilma mitään syytä. Ei maailma ole paha paikka, siitä tekevät pahan väärinymmärretyt ihmiset ja väärät teot.
Niin sen pitäisi mennä aina, että kiusaaja tajuaa tehneensä vääryyttä. Sille täytyy saada stoppi heti alkuunsa! En pitänyt itseäni nössönä kertoessani, että minua kiusattiin. Minua ei rankaistu siitä, kuinka kerroin vanhemmilleni ja opettajalleni. Ei käynyt mielessäni edes, että kertomisesta kiusaaminen jatkuisi vain pahempana. Miksi niin täytyy olla? Olin rohkea, eikä homma jatkunut enään. Ketään ei ansaitse tulla kiusatuksi! En syytä omia kiusaajiani mistään, sillä olen antanut anteeksi. Ne muut kiusaajat, miettikäähän vähän ennen kuin aloitatte sen viattoman nimittelyn ja toisille selän takana puhumisen, ette edes välttämättä tunne tätä henkilöä. Saati millainen ihminen hän on sisältäpäin, te näette vain ulkokuoren.
Eivät tunteneet minunkaan kiusaajani minua ollenkaan, jotka jättivät arvet sieluuni. Minulta kesti 10 vuotta kasata itseäni uudestaan. Piilotin itseni suuriin vaatteisiin ja iloiseen hymyyn. Sen taakse ei kukaan näe. Et voi tietää millainen toinen puoleni on, jos et edes koskaan puhu minulle, mutta silti kehtaat herjata ja haukkua minua. Se on väärin. Vieläkin minun pitää todistella itselleni, että en ole ruma. Kehitin muuttuvan tyylin itselleni juuri siksi, että saisin pyyhkiä aina vanhan pois ja unohtaa mahdolliset häiriöt mielestäni.
Liian moni nuori ja aikuinen, menee iltaisin nukkumaan pelko huomisesta päivästä. Pelko sisällä sanoo, että älä luota kehenkään, äläkä varsinkaan kerro. Kiusattu on alistettu pelkäämään ja hänelle voidaan uskotella, että, jos hän kertoo hän kärsii. Ei se saa olla niin. Ole rohkea kun kohtaat vähänkin kiusaamista, suojele kiusattua. Kukaan ei suojellut minua nimittelyltä. Kasvatin itse oman vahvuuteni ja tunnistan heikkouteni. Ne ovat heikoimpia jotka kiusaavat.
Olen kaunis, ainutlaatuinen ja rajansa tunteva nuori nainen. Olen kaikkea sitä mitä kiusaajani eivät halunneet minun olevan. Arvostan itseäni ja niitä jotka ovat kohdanneet kiusaamista. Olkaa vahvoja.
Jokainen on arvokas ja ainutlaatuinen!
#kutsumuo
ps. huomenna se syksyinen reseptipostaus !
Pari vuotta myöhemmin kohtasin uudestaan kiusaamista luokallani, joka kohdistui jälleen minuun. Silmät kyynelissä olin opettajanhuoneen ovella ja kerroin kuinka luokkamme pari poikaa olivat juuri heittäneet penaalini kynineen päivineen ulos ikkunasta. Kaikki glitterkynäni olivat hajonneet, samaten lyijykynät ja muutkin sen sisällöstä. Kynäkotelo oli likainen ja rikki. En tajua vieläkään poikia. Vasta, kun jälleen aikuinen puuttui asiaan, se korjaantui. Pojat kustansivat minulle uuden kynäkotelon ja sekä kynät. Silti harmittaa vieläkin se. Nimittely jatkui vielä sen jälkeen ja lopulta annoin sen vain olla. Anteeksi en enään osannut antaa heille. Joku sanoi minulle kerran, että olen liian kiltti, kun en suutu koskaan mistään ja nauran aina. Se imeisesti oli hänelle ongelma. Kyllä suutun, siihen tarvitaan vain syy. En raivoa turhaan, se viel liikaa energiaa ja on pahaksi sielulle. Eräs jätkä koulussa löi litsarilla naamaan ja haukkui horoksi, ilma mitään syytä. Ei maailma ole paha paikka, siitä tekevät pahan väärinymmärretyt ihmiset ja väärät teot.
Niin sen pitäisi mennä aina, että kiusaaja tajuaa tehneensä vääryyttä. Sille täytyy saada stoppi heti alkuunsa! En pitänyt itseäni nössönä kertoessani, että minua kiusattiin. Minua ei rankaistu siitä, kuinka kerroin vanhemmilleni ja opettajalleni. Ei käynyt mielessäni edes, että kertomisesta kiusaaminen jatkuisi vain pahempana. Miksi niin täytyy olla? Olin rohkea, eikä homma jatkunut enään. Ketään ei ansaitse tulla kiusatuksi! En syytä omia kiusaajiani mistään, sillä olen antanut anteeksi. Ne muut kiusaajat, miettikäähän vähän ennen kuin aloitatte sen viattoman nimittelyn ja toisille selän takana puhumisen, ette edes välttämättä tunne tätä henkilöä. Saati millainen ihminen hän on sisältäpäin, te näette vain ulkokuoren.
Eivät tunteneet minunkaan kiusaajani minua ollenkaan, jotka jättivät arvet sieluuni. Minulta kesti 10 vuotta kasata itseäni uudestaan. Piilotin itseni suuriin vaatteisiin ja iloiseen hymyyn. Sen taakse ei kukaan näe. Et voi tietää millainen toinen puoleni on, jos et edes koskaan puhu minulle, mutta silti kehtaat herjata ja haukkua minua. Se on väärin. Vieläkin minun pitää todistella itselleni, että en ole ruma. Kehitin muuttuvan tyylin itselleni juuri siksi, että saisin pyyhkiä aina vanhan pois ja unohtaa mahdolliset häiriöt mielestäni.
Liian moni nuori ja aikuinen, menee iltaisin nukkumaan pelko huomisesta päivästä. Pelko sisällä sanoo, että älä luota kehenkään, äläkä varsinkaan kerro. Kiusattu on alistettu pelkäämään ja hänelle voidaan uskotella, että, jos hän kertoo hän kärsii. Ei se saa olla niin. Ole rohkea kun kohtaat vähänkin kiusaamista, suojele kiusattua. Kukaan ei suojellut minua nimittelyltä. Kasvatin itse oman vahvuuteni ja tunnistan heikkouteni. Ne ovat heikoimpia jotka kiusaavat.
Olen kaunis, ainutlaatuinen ja rajansa tunteva nuori nainen. Olen kaikkea sitä mitä kiusaajani eivät halunneet minun olevan. Arvostan itseäni ja niitä jotka ovat kohdanneet kiusaamista. Olkaa vahvoja.
Jokainen on arvokas ja ainutlaatuinen!
#kutsumuo
ps. huomenna se syksyinen reseptipostaus !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti