Kaikki käy, kunhan se ei liiku lautasella

Ruoka on tämän päivän SE juttu. Ruoka on koko ajan esillä ja joka paikassa. Siitä puhutaan kaikkialla. Terveellisyys ja epäterveellisyys, ne kiteyttävät ruuat kahteen eri kategoriaan. Puhutaan, että mitä saa syödä ja mitä ei. Ruokahifistely on jäänyt vahvasti keskuuteemme. Sitä muokataan monin tavoin eteenpäin ja viedään joka suuntaan. Ravintoloista löytyy kaikille jotakin varmasti. On kasvisruokiin erikoistuneita, kaloihin, lihoihin, lähiruokaan ja ulkomaisiin kulttuureihin perehtyneitä paikkoja. Yhä enemmän pinnalla on erityisruokavaliot. Keliakia, maitoallergia, vähäsuolainen, mausteeton, gluteeniton, vehnätön, kolesterooliton, vegaaninen. Niitä on joka lähtöön. Ja lisäksi ne kasvissyöjien sadat eri versiot.

Itse olin kasvissyöjä noin 7 vuotta. Ainakin osittainen. En syönyt punaista lihaa enkä myöhemmin enään kanaakaan. Eli olin semivegetaristi. Kuulostaa todella nololta. Voisi luulla, että olisi helppoa jättää liha pois ruokavaliosta ja popsia pelkkää porkkanaa. Ehei. Minä jätin lihan pois siitä syystä, että en todellakaan tiedä edes miksi. En löydä siihen mitään järkevää syytä. En pelastanut sillä yhtään kanaa, lehmää tai possua, kaverin lautasella ne kuitenkin olivat. Jätin maitotuotteet pois kokonaan raskauden puolivälissä ja koin sen erittäin hankalaksi. Rakastan maitoa, sulaata ja kaikkea maitoon liittyvä. En tiedä miksi raskaus toi mukanaan rankan allergian maitoa ja maitotuotteita kohtaan, mutta en sietänyt niitä ollenkaan. Lasillisesta maitoa oksensin sekä sama tapahtui suklaasta. Elämäni rankimmat 6 kk. Tutustuin enemmänkin silloin soija/tofutuotteisiin. Kannattaa maistaa ainakin kerran niitä. Niitä kohtaan on aivan liikaa ennakkoluuloja. Soijasuklaavanukas kuulostaa järkyttävältä, sen maku oli silti suklainen ja samettinen. Aloitin raskauden loputtua syömään täysin normaalisti. Mursin kasvissyöjän merkkini juhannuksena 2012 ottamalla reilun palan possun sisäfileetä ja pari makkaraa. Kuinka ruoka voi maistuakkaan niin hyvältä! Tein elämäni kertaheitolla helpommaksi. Omasta mielestäni. Sen ei tarvitse olla niin vaikeaa, kuin mitä siitä oletetaan ja tehdään toisinaan.

Ravintolat huomioivat erityistapaukset vielä nihkeästi. Sillä iso osa ainakin suomalaisista on perussafkaajia. Kaikki käy, kunhan se ei liiku lautasella. On osattava valita paikkansa oikein ruokaympyrässä ja ihmisten keskellä. Voiko ihmistä syrjiä sen mukaan miten hän syö? No kyllä voi. Normaali ihminen joka juo kaljaa ja syö täyslihaa, on vaikea ymmärtää hippiä joka suojelee luontoa ja kasvattaa itse omat itunsa ja viljelee omat kaalinsa. Uskontojen tuomat vaatimukset hyväksytään ja niitä kunnioitetaan, mutta entä, kun tekee valintansa normaalina ihmisenä ja kääntyy "ruokahifistelijäksi".

Hifistelijänä minä koin olevani ulkopuolinen. Toki sain aina ruokaa siellä missä muutkin. Usein tein sen itse, sillä parhaiten minä itseni tunnen, mitä halusin syödä ja se tärkein mitä pystyin syömään. Mielestäni meni liian vaikeaksi kertoa aina mitä pystyy syömään ja mitä ei halua syödä. Siltikin se oli vaikeaa kertoa, että ei syö lihaa ja ottaa mieluummin sen kasvispihvin. Monesta asiasta sai tinkiä silloin, kuten mausta, ruoan ulkonäöstä ja hinnasta. Aivan, halpaa kuin saippua olla kasvissyöjä. Sekin on muuttunut nyt. Monet ravintolat haluavat tuoda lähiruokaa enemmän listoilleen. Kasviksista osataan valmistaa kaikkea. Ruoat osataan maustaa, kypsentää ja laittaa esille virheettömästi. Makujen harmonia syntyy suussa monista eri kasviksista ja hedelmistä.

Ei kasvisruoan tarvitse olla pahaa. Eikä se olekkaan. Tiedän miten hyvältä naudan medium plus sisäfilee maistuu, mutta tiedän myös miten taivaallista kasvislasagne on. Tietenkään maailman lihansyöjät eivät halua koskea pitkällä tikullakaan porkkanoihin, kesäkurpitsoihin tai munakoisoihin. Niille voi silti antaa mahdollisuuden. En tiedä mitään siitä kuinka paljon maailmassa jakaantuu lihan ja kasvisten kulutus, mutta kasviksia voisi varmasti lisätä jokainen enemmän lautaselleen.

Itse tehtynä tutustuu paremmin kasviksiin ja niiden kautta luomuruokaan. Itse en hirveästi tarkkaile onko tuote luomua vai ei. Tahtoisin kyllä, mutta yleensä se on myös hintavampaa. Onko se terveellisempää sitten? Ainakin puhdasta ja luonnonmukaista. Ja kyllä, on se terveellisempää, kun siinä ei ole käytetty lisäaineita eikä haitallisia torjunta-aineita. Eikä se ole pahasta jos tuet luomulla paikallisen Pentin viljelytilaa. Jos haluat lukea enemmän luomusta, se on mahdollista täällä.

Mahdollisuuksia kasviksiin ja hedelmiin on vaikka miten paljon ! Kaikki ne jotka elävät terveellisesti, tietävät miltä hyvät kasvikset maistuu. Maista sinäkin välillä muutakin kuin maksalaatikkoa, se ei ole vihannes.

Valmistin eilen itselleni nopean välipalan hedelmistä, mehusta ja jogurtista. Testaa sinäkin. Voit vapaasti valita mieleisesti hedelmät ja marjat ja kaiken muunkin. Suosittelen joko omena tai appelsiinimehua. Jogurttina käytin kreikkalaista, mutta turkkilainen ajaa aivan saman asian. Voit lisätä halutessasi mysliä, kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä tai pakastettua marja/hedelmäpyrettä.

Tarvitset:

Blenderin
Omena/appelsiinimehua
Maustamatonta jogurttia/soijajogurttia
Marjapyrettä pakasteesta
Hedelmiä, marjoja, pakastettu banaani on oiva kaveri tässä
Mysliä, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä

Heitä kaikki blenderiin, sekoita ja juo heti.

Maidottoman version eli fruitien saat jättämällä jogurtin pois



Siltikään en kaipaa "kasvissyöjä" vaihettani ja olen hengissä edelleen, vaikka sellaisen kävin läpi.

Selvisin migreenikohtauksistani ja nyt voin mennä nukkumaan ilman särkylääkettä. Tedän, että migreeni ei ole laulamassa pääni sisällä Cheekin - Äärirajoille. Sillä migreeni todellakin vie aina minut äärirajoille. Voitan sen aina ja olen taas vahvempi.

ps. jutellaan myöhemmin lisää ruoasta ja kaikesta siihen liittyvästä!

Minulla on sinulle kerrottavaa

Elämä on monimutkainen tapahtuma. Siihen mahtuu onnea ja iloa, surua ja pahaa oloa. Mietitkö koskaan, mitä haluat sanoa rakkaimmillesi, kun aikasi on poistua täältä. Harva sitä miettii. Minä miettisin kerran ja sanoin kaiken, mitä sillä hetkellä halusin sanoa heille.

Sen jälkeen, kun terveydenhoitaja sanoi, että "nyt on pakko kutsua ambulanssi" ja lause jota en koskaan unohda: "en voi luvata enkä tiedä paljonko sinulla on vielä aikaa". Tuon kyseisen lauseen jälkeen, muut asiat menivät minulta ohi korvien. En muista mitä hoitohenkilökunta minulle sanoi tai mitä ystäväni koulussa puhuivat minulle. Hoitaja ei saanut laitettua tippaa käsivarteeni, muistan, kuinka he yrittivät monta kertaa, kunnes onnistuivat lopultakin. Neula käsivarressa tuntui ikävältä. Ystävällisellä äänellä puhuva mies puhui minulle koko matkan Salosta TYKS:iin, sillä hänen piti pitää minut tajuissani.

Muistan lähettäneeni viestin matkalla sairaalaan perheelleni, "En tiedä mikä minulla on, mutta rakastan teitä". Vasen puoli vartalostani oli lähes tunnoton eikä puheestani saanut selvää. Käsissäni ei ollut voimaa yhtään. Minua huimasi ja pääni oli kipeä. Olo oli outo ja silmissä sumeni. Ambulanssin sireenit kaikuivat korvissani.

Perillä vastassamme oli monia lääkäreitä. Vaatteeni vaihdettiin sairaalavaatteisiin ja minusta otettiin verikokeita. Käteni olivat kylmät. Minulla oli todella kylmä. Minua pelotti. Kolme hoitajaa yritti ottaa verikokeita, mutta eivät onnistuneet. Veri piti lypsää sormenpäästä. Nuori hoitaja otti kädestäni kiinni ja katsoi minua silmiin. Hän sanoi, että "voit puristaa minua kädestä, jos tuntuu pahalta" Niin minä myös tein.

Minua väsytti. Lääkärit veivät minut magneettikuvauksiin. Päätäni kuvattiin mielestäni ikuisuus. En saanut nukahtaa. Päätäni särki todella kovin.

En muista tämän jälkeen mitään, kunnes olin heräämössä ja lääkäri saapui luokseni juttelemaan. Olin saanut migreenikohtauksen. Minua väsytti edelleen. En tajunnut kuusta enkä maasta mitään. Miettisin vain, kuinka se on mahdollista. Minulla ei ole koskaan ollut migreeniä, eikä sitä ole suvussammekaan. Lääkäri ei kertonut syytä miksi olin kohtauksen saanut. Se on edelleen mysteeri. Diagnoosini oli lopulta aurallinen migreeni ja sain vahvat lääkkeet sen hoitoon. Sain sairaslomaa ja minut määrättiin tarkkailuun seuraavien vuorokausien ajaksi kotona. Sillä uusi kohtaus saattoi tulla koska vain. Vasen silmäni kärsi kohtauksesta niin paljon, että siihen ilmaantui sokea piste. Kävin puoli vuotta tutkimuksissa näön takia, enkä puhu edes ulkonäöstä nyt.

Nukuin monta päivää kohtauksen jälkeen. En tehnyt mitään muuta. Olin väsynyt ja oloni oli heikko. Odotan edelleen seuraavaa samanlaista kohtausta. Olen oppinut elämään pelkoni kanssa. Silti mietin edelleen, miksi minulle kävi niin.

Käyn tämän kokemuksen läpi lähes joka viikko ja mietin milloin saatan saada uuden kohtauksen. En voi sivuuttaa tätä sairautta, enkä väheksyä sitä. Kaikki ne jotka sairastavat migreeniä saavat minulta arvostusta, sillä tiedän mitä tuskaa se on. Oli se lievää tai voimakasta. Elämä on elämistä, eikä pelkoa varten. En näytä pelkoani, sillä en ole heikko. Kerroin pelostani, sillä olen vahva ja elän sen kanssa.

Hautauduin peiton alle tänään ja turrutin itseni särkylääkkeillä, sillä päänsärkyni oli jotain aivan kamalaa. Nukuin yöllä huonosti ja en kerennyt aamulla syömään aamupalaa, sillä piti lähteä pojan kanssa silmälääkäriin. Kauppareissu oli liikaa ja kotona iski migreeni. Pikkuauton renkaiden ääni pöytää vasten oli jotain todella hermoja raastavaa ja päivänvalo poltti silmiäni. Onneksi Ville oli kotona ja hoiti lasta. Minä en siihen pystynyt. Kaaduin sänkyyn ja silmäkulmasta valui kyynel. Mietin vain ja ainoastaan rukoillen, että päänsäryn kestän, mutta en ehkä uutta voimakasta kohtausta.

Onneksi migreeni häpyi ja voin huokaista hetkellisesti helpotuksesta. Kiitos Katri, kun kävit iltateellä piristämässä oloani. Olet rakas.

Naapurin pihlajapuu

Sydämeeni sattuu. En tarvitse lääkäriä, sillä hän ei voi auttaa. Särkyä kutsutaan ikäväksi. Ikävä, joka ei lähde pois koskaan. Joku voisi sanoa, että 'se oli pelkkä rotta'. Ei. Minulle hän oli enemmän kuin pelkkä rotta. Olga ja Olivia tulivat meille yhtä aikaa. Musta silmäinen ja lumenvalkea rotta tuijotti minua pelokkaan oloisena laatikossa, yrittäen etsiä pakotietä jonnekkin. Olga oli tytöistä pelokkaampi ja ujompi. Ajan kuluessa voitin hänen luottamuksensa. Aika meni niin nopeasti ja tiesin sen viimeisen päivän saapuvan koska tahansa. Siltikään siihen ei osaa mitenkään varautua.

Itkin jo päivä aikaisemmin Olgaa. Hän pysyi sylissäni ja tuijotti kaukaisuuteen aivan hiljaa. Silitin ja pidin sylissäni turvassa. Kerroin rakastavani häntä. En tietenkään saanut vastausta häneltä, mutta uskon ja haluan uskoa, että Olga ymmärsi minua. Hän sai hyvän elämän. Tiedän sen.

Menettäminen sattuu aina. Oli kyse lemmikistä, läheisestä tai kesken jääneestä tallentamattomasta esseestä, kun kone sammuu kesken kaiken. Tiedän miltä tuntuu, kun jotain tärkeää poistuu ajasta ikuisuuteen. Se tunne ei katoa ja sanat eivät pysty pelastamaan tai mitkään teot.
Kuten rakas isoäitini, joka nukkui pois jokin aika sitten. Jos Olga kohtaat mummin, kerro terveisiä hälle.

Syksy on saapumassa. Ilmat viilenevät ja pian on jo aika kaivaa kaapista lämpimämpää vaatetta. Ilma tuoksuu raikkaalta. Istun ikkunan vieressä ja tuijotan hämärtyvään iltaan. Hämärä saapuu aikaisemmin ja sen mukana tulevat myös sateet. Käyn viemässä koiran ulos nopeasti, sillä en halua kastua kylmässä ilmassa. Katseeni pysähtyy silti korkeaan pihlajapuuhun. Mieleeni muistuu lapsuudesta tuttu puu.

Naapurin pihalla kasvoi korkea ja vanha pihlaja. Kesäisin vehreä puu oli kaunis näky valkoisine kukintoineen. Joka vuosi marjat pysyivät pitkään puussa ja linnut kävivät niitä napsimassa. Saatoin myös luulla, että pihlaja on myrkyllinen. Tarkemmat googlettelut kertoivat, että niin ei todellakaan ole. Mitäpä olen miettinyt, kun olen kettukarkkeja syönyt.. Tein koulussa esitelmän ala-asteella siitä miten linnut syövät sen marjoja ja levittävät niiden siemenet uusiin paikkoihin. Näissä paikossa alkaa mahdollisesti kasvamaan uusia pihlajapuita. Olen varma, että lenkkipolun vierellä kasvava pihlaja on siihen kasvanut sattumalta. Miten se onkaan kaunis. Muistan edelleen kuinka kauniilta kirkkaanpunaiset marjat näyttivät valkoisella hangella. Tai kuinka viimeiset lehdet tippuivat puusta alas, kunnes lopulta se oli alaston.

Syksyllä tulee haikea olo, muistelee kesän lämpöä ja miten ikävöikään aurinkoa. Harmaus täyttää ilman ja haluaa kääriytyä lämpimään huopaan sohvalle. Eilen satoi kaatamalla. Katselin sadetta, joka piiskasi keittiön ikkunaa. Mieleni oli rauhallinen. Odotan jo syksyä. Lehtien tuoksu ja märät kengät. Lapsuuden syksyt olivat upeita. Ne hetket siis jotka olivat koulun jälkeen. Iltojen hämärtyessä leikkimme lehtikasoissa ja söimme puista omenoita. Märät vaatteet levitettiin saunan lattialle kuivumaan tai lämpimän takan päälle. Miksi niin ei voisi vaan tehdä nytkin. Ei tarvitsisi huolehtia mistään, ei haittaa kun vaatteet likaantuvat. Hiuksissa on lehtiä ja roskia. Sammaleen vahva tuoksu on nenässä ja kynsien alla on multaa. Polvissa kulumia ja kuraa. Päivän päätteeksi on mukava käydä nukkumaan ja odottaa seuraavaa päivää innolla.

Näin muistan lapsuuttani. Odotan talvea myös. Heräsin eräänä yönä ja kävin juomassa vettä. Katsoin ikkunasta ulos ja ajattelin miten upeaa oli nähdä lapsena ensilumen satavan. Varsinkin, jos heräsi yöllä. Katulampun valossa maahan satava ensilumi näytti taianomaiselta. Suuret ja pienet kevyet hiutaleet laskeutuivat leijaillen maahan. Aina ensimmäisenä herätin pikkusiskon, jotta hän näkisi sen saman kauneuden jonka minäkin näin. Yö on se hetki, jolloin luonto näyttäytyy koskemattomana ja puhtaana. Rukoilin aina ennen syntymäpäiviäni, että sataisi paljon lunta, että pääsisi pulkkailemaan. Se toive on toteutunut useamman kerran. Kuinka onnellinen lapsi voikaan olla silloin, kun toive on kuultu.


  Kuuntelen avonaisesta ikkunasta kaukana jyrisevää ukkosta. Ikävöin jo talvea. Kylmä ilma puhaltaa sisälle huoneeseen ja pakottaa minut kääriytymään peittoon. Ehkä on parempi mennä nukkumaan.

ps. uusi hiustyyli on ihana, vaikka en tunnekkaan sitä vielä omakseni.

Kuutamolla

Katselin taivaalle ja virittelin kameran valmiiksi, jotta pääsen kuvailemaan kuuta. Aika kului parilla tunnilla, eikä kuuta näkynyt missään. Lopulta onneksi pilvet väistyivät ja paljastivat suuren kirkkaan ja kauniin pyöreän täysikuun. En epäile, jos vaikka metsässä olisi mennyt ihmissusi tai vastaava, sen verran pelottava tunne leijui hämärässä. Nurmikolla pomppi jänis, jota tuskin kiinnosti taivaalle tähyily saati sitten kuu. Moni on sanonut, että nukkuu täydenkuun aikana huonommin ja minä kuulun niihin, pyörin sängyssä joka suuntaan ja odotan, että saan unta.

Taivaalle katseleminen kannattaa tänäkin yönä, sillä vuosittainen Perseidin meteorisade ihastuttaa jälleen meitä. Kunhan vain ei ole pilvistä.

Parvekkeellamme on jo hetken aikaan asustellut Ristihämähäkki joka on latinankielen nimeltään Araneus diadematus. Täysin vaaraton yksilö keikkuu seitissään päivästä toiseen ja natustaa kärpäsiä ruuakseen. Miksipä häntä hätistelemään, kun ei mitään pahaa ole tehnyt.

 Suklaamuffinsit ovat parhaita tuoreina ja mitä enemmän suklaata sen parempi. Tässä reseptini meheviin muffinsseihin.

Suklaamuffinssit ala Tiia

120 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl maissujauhoja
2 dl kaakaojauhetta
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
150 g tummaasuklaata palasina

1 banaani viipaloituna tai marjoja

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi ja lisää munat. Sekoita kuivat aineet keskenään hyvin ja lisää siivilänläpi. Lisää lopuksi suklaa ja sekoita taikina hyvin. Lusikoi taikina formuihin ja painele banaanin paloja tai marjoja taikinaan. Laita muffinssit kypsymään 200'C ja vahdi niitä, etteivät kärtsää. Anna paistua 20 min keskitasolla. Tee lopuksi koristekuorrute.

100 g voita
2 dl tomusokeria
1 dl kaakaojauhetta

Pehmennä voita mikrossa, ellei se ole valmiiksi huoneenlämpöistä. Sekoita tomusokeri ja kaakaojauhe siihen ja pursota muffinssien päälle. Koristele strösseleillä. Syö mahdollisimman monta, ennen kun muut ehtivät ensin.

 Olen iltaisin katsellut Netflixistä televisiosarjaa Heroes. Jäin siihen koukkuun ja sitä on pakko katsoa, vaikka katsoinkin ne jaksot jo silloin, kun sitä näytettiin telkkarissa ensimmäistä kertaa. Sarja kertoo ihmisistä, jotka huomaavat, että heillä on supervoimia halusivat he sitä tai eivät. Yksi pystyy parantamaan itsensä kuntoon, vaikka hyppäisi naamalleen katolta. Toinen pystyy lentämään ja kolmas teleporttaamaan ja taivuttamaan aikaa. Itse alkaa väkisin miettimään, minkä supervoiman haluaisi itse omistaa, jos sellaisen saisi. Sarjassa on 36 ihmistä joilla on tiedettävästi supervoima. En kolmatta ja neljättä kautta juuri muista ja siksi on katsottava ne loppuun, ennen kun voin sanoa minkä supervoiman haluan.

Taivaanranta värjäytyi kauniin punaiseksi edellisiltana. Olin saanut juuri lapsen nukkumaan ja käynyt koiran kanssa ulkona, kun sain vihdoin itse rauhoittua teen ja iltapalan äärellä.

Jokainen äiti arvostaa aikaa, jolloin vaan saa olla hiljaisuudessa ja omissa ajatuksissa. Itse ainakin kaipaan päivän päätteeksi tätä hetkeä, jolloin voin vain uppoutua omiin ajatuksiin ja sulkea silmät. Lapsi joka on meneväinen ja vaatii huomiointia lähes joka hetki, tekee vanhemmat väsyneiksi ihan tahtomattakin. Onhan minun oltava Jaakon perässä koko ajan, sillä hän nousee seisomaan kaikkea vasten ja tiputtaa lattialle mitä eteen sattuu. Kaiken lisäksi hänellä on silmätulehdus, jonka kanssa on käytävä joka toinen päivä kontrolloitavana Tyksissä. Sekin vie mehut, kun joka kerta sovittu aika on venynyt puolella tunnilla tai jopa tunnilla. Ei se vain ole kivaa enää.

Onneksi tulehdus on jo parantunut silmästä.

Ps. Katse taivaalle nyt. Ihastelin välkehtivää taivaanrantaa elosalamoista ja tähtitaivas ihastuttaa upeilla tähdenlennoilla. Voiko jokaisen tähdenlennon jälkeen toivoa?

Elämme juuri oikeassa hetkessä

Nurmikko kutittaa varpaiden alla, väistän kukkasten yllä pörräävää ampiaista ja yritän pidellä koiraa aisoissa, kun naapurin räksyttävä pikku piski kipittelee ohitsemme. Aurinko polttaa selkää, lämmin tuulenvire helpottaa oloa ja sekoittaa hiukseni jotka hehkuvat punaisuuttaan kilpaa auringon säteiden kanssa. Läheisellä kentällä joukko lapsia pelaa jalkapalloa ja kerrostalon avonaisesta ikkunasta kuuluu astioiden kilinää. Lämpöä on riittänyt ennätyspaljon tänä kesänä. "Ei lämmin luita riko" tämä lause soi päässäni hääpäivän aamuna, kun katselin vuorotellen lämpömittarin lukemaa sekä ovelle ripustettua hääpukua. Olen edelleen hengissä, vaikka olo kävi tukalaksi jo ensimmäisten minuuttien vieriessä. Kokemusta rikkaampana voin sanoa, että kannoin hääpukuni ylpeydellä ja kunnioitan satujen prinsessoja enemmän, vaikka he eivät ehkä hikoilekkaan ne suuret mekot päällänsä.

Olen häiden jälkeen käynyt läpi päivittäin puhettani. Kaikki mitä sanoin jäi vahvasti mieleeni ja varmasti sanani jäi muidenkin ajatuksiin. Tunnen edelleen lämpimät kyyneleet poskillani ja tulen muistamaan ikuisesti kuinka pikkusiskoni sai minut murtumaan kerrottuaan, että olen hänen esikuvansa. Olen todella onnellinen, että minulla on hänet. Hääpäivänä kaikki oli täydellistä, en olisi muuttanut mitään. Surin toki keittiönpöydälle unohtunutta morsiuskimppua, mutta myöhemmin ajatellen, sekin on täysin turhaa.

myrskyä seuraa aina pouta

olen erityisen onnellinen näistä hetkistä, jolloin ystävyys on tärkeintä, eikä muulla ole väliä. Kiitos Jarkolle, oot kuin veli mulle.

Emme saisi surra miettien, mitä olisi pitänyt tehdä toisin tai mitä jos olisin sanonut lauseet toisilla sanoilla. Meidän pitää osata iloita siitä mitä meillä jo on ja mistä on onnellinen. Jokaisen tulisi tietää, että kaikilla on päiviä, jolloin haluaa jäädä sänkyyn makaamaan, mutta enemmän on hetkiä, jolloin tuntee olevansa etuoikeutettu olemaan juuri siinä hetkessä. Häiden jälkeen kävin monenlaisia tunteita läpi, ja totesin olevani erittäin onnellinen juuri nyt.


Olen useasti miettinyt, voiko olla olemassa ihmisiä, joiden kanssa löytää yhteisen sävelen, vaikkei tunne henkilöä alkuunkaan. Sain tälle kysymykselle vastauksen viikonloppuna. Olin lauantaina työnpuolesta häissä. Juttelin useamman ihmisen kanssa tuona iltana ja mieleeni jäi morsiamen isä. Hyvin mukava henkilö jo tapaamisesta lähtien. Tässä tapauksessa oli jotai erilaista. Pystyimme juttelemaan monista asioista laidasta laitaan ja silti keskustelumme pelasi täydellisesti. Ikään kuin olisin tuntenut hänet aina. En tiedä herran nimeä vieläkään. En ole ennen tavannut henkilöä, jonka kanssa kemia pelaisi yhteen niin täydellisesti. Vaikka tulen hyvin toimeen täysin tuntemattomien ihmisten kanssa, tässä oli sitä elämän pientä ihmettelyä. Jäin illalla vain ihmettelemään tapaamistamme. Kun kello näytti jo lähemmäs kahtatoista yöllä, tämä kyseinen herra kävi luonani ja sanoi, että minussa on sitä jotain, mikä monilta ihmisiltä puuttuu. "Sinulla on sisua toteuttaa elämässäsi asioita, joita muut eivät tekisi" Lopuksi hän halasi minua ja lähti. Minä jatkoin ihmettelyä ja poistuin hymyillen keräämään viinilaseja pöydiltä. Uskon vihdoin saaneeni rauhan kysymykselleni ja toivon näitä tilanteita enemmänkin. Tässä on todellinen tilanne, jossa pystyin viemään toisen kunnioituksen korkealle. Ja tunsin itsekkin, kuinka tunematon pystyy antamaan respectiä, ja miten paljon sitä osaa arvostaa.

aamun teehetki ja häistä jääneitä suklaita

Perinteisesti hääkimpusta on tehty taulu, joka pysyy muistona läpi elämän. Itse en taulua kimpustani halunnut, mutta sen kuivatusta harkitsin. Nyt se kimppu roikkuu makkarissamme väärinpäin verhotangosta. Eli perinteisesti. Luin uskomuksen, että niin kauan, kun morsiuskimppu on talossa, sen verran säilyy myös avio-onni. Miten mahtaa olla. Tuon kimpun perusteella avio-onnea on jäljellä enään korkeintaan viikko, jos kimppu pysyy edes tuossa paikassaan. Me rikomme tämän myytin ja pystymme todistamaan, että avio-onni säilyy ilman tuota kimppuakin.