Ruskettunutta ihoa ja auringonnousua

Paistan pussillisen popcorneja, keitän kupin teetä ja otan vielä jääkaapista pullon limpparia. Ulkona on lämmintä vielä hetken. Aurinkoa vasten näkee kuinka tuhannet ötökät ja hyttyset lentelevät päättömästi ympäriinsä, odottaen oikeaa hetkeä päästä järsimään paljaita jalkojani. Uppoudun kirjaan ja siemailen kuumaa teetä samalla koittaen vältellä, etten polta kieltäni. Ilta-auringon viimeiset säteet pakenevat hitaasti kasvoiltani ja kevyt kesätuuli alkaa muuttua viileäksi. Istun hetken vielä tuolilla ja luen kirjaa, jonka löysin hyllystä. En etene kovinkaan nopeasti, sillä käsken koiria vaikenemaan joka toinen hetki, kun ne kuulevat pienenkin äänen. Yksi koira pitää ääntä, kaikki koirat pitävät ääntä. En ole miltein koskaan lukenut kirjoja, joten tämä oli vain poikkeus. Muut lähtivät viihteelle ja minä jäin kotimieheksi pitämään taloa pystyssä Jaakon ja 5 koiran kanssa. Katselen, kun aurinko painuu hitaasti tumman metsän taakse ja lopulta taivaanranta sävyttyy kauniisti oranssin, keltaisen, liilan ja vaalenapunaisen eri väreistä. Ympärillä on melko hiljaista. Viereisellä järvellä linnut pitävät omaa konserttiaan ja jostain naapurista kuuluu kumea basson melodia.  Pakko siirtyä sisälle vaikka mielelläni olisin jäänyt ihastelemaan vihreitä koivuja ja täysin tyyntä järvenpintaa. 

Löydän itseni peilin edestä. Ihastelen täydellisesti ruskettunutta olkapäätä.. Siihen se rusketus sitten jääkin. Olen silti iloinen, etten ole palanut tai punainen kuin rapu. Näitäkin tilanteita on ollut enemmän kuin sallittu määrä. Olen ylipäätään onnellinen, että vihdoin tuli kunnon kesä. Olinkin jo kyllästynyt harmaaseen ilmaan ja surettaviin sateisiin, hyiseen koiranilmaan ja koleaan kohmeuteen. Makasin tänään koko päivän terdellä. Tuleva aviomiehenikin saapui vihdoin Suomeen. Tästäkin olen ihan super onnellinen. Miettisin äskettäin, mitä vaaditaan, että on onnellinen. 

Onnellisuus ei ole vain yksi iso asia. Se koostuu monista pienistä jutuista. Tänään niitä asioita ovat olleet minulla: aurinko, rusketus olkapäässä, onneksi edes jossain siis. Onnistunut hampaidenvalkaisu testaus. Hyvä ruoka, rauhallinen olo ja onnistuneet valokuvat. Ja ehdottomasti päivieni valo, oma rakas poikani. Aina ei tule ajatelleeksi, että pitäisi elää juuri tässä hetkessä. Ei saisi ajatella menneitä varsinkaan, jos siihen liittyy paljon surua, menetystä, ahdistusta jne. On tietenkin hyvä, että kokee ja käy läpi tunteitaan, mutta niin ei saisi olla koko ajan. Pitäisi osata järjestellä ajatukset lokeroihin ja laittaa kaikki oikeisiin paikkoihin. Erittäin vaikeaa omalla kohdallani, kun yksi ajatus johtaa aina uuteen asiaan ja lopulta kaikki ajatukset ovat sekaisin. Ja vain sen takia, että kesken työkiireiden aloin ajatella suklaakakkua. Liian usein ajaudun ajatuksissani aivan väärille teille, enkä osaa keskittyä olennaiseen, eli tähän hetkeen. Mitä tässä hetkessä on ja miksi se on niin tärkeää ? Sitä voi verrata suoraan siihen, että lukee lehdestä lauseen nopeasti ja myöhemmin alkaa miettiä, mitä siinä oikeasti luki ja joutuu palaamaan takaisin siihen ja lukea uudelleen. Minulle käy näin monesti. Tilanteessa pitäisi olla läsnä 100 % aina. Tosin, kun on väsynyt ja haluaa vain nukahtaa nopeasti, silloin on sallittu, että antaa kaiken vain olla. Kuitenkin, tajusitte asian.

Liian monta hienoa hetkeä menee ohi juuri silloin, kun pitäisi näihin hyviin kohtiin keskittyä. Lähtee ajattelemaan niitä menneitä ja turhia asioita, eikä huomaa mitä ympärillä tapahtuu. Päätin, että haluan keskittyä vain ja ainoastaan näihin hyviin hetkiin elämässäni nyt ja tästä eteenpäin. Eilinen ilta ei ollut se normaalein ilta minulla. Vein ystäväni kaupungille ja jätin Jaakon mamman luokse. Kävin yksin vanhempieni luona ja vietin muutaman tunnin heidän kanssaan. Näitä hetkiä on harvoin enään. Pidin siitä todella paljon. Kello läheni jo kahta yöllä, kun lähdin kotoa ajelemaan kohti kaupunkia ja hakemaan sankareita pois viihteeltä. Olo oli väsynyt, mutta ei mitenkään ärtynyt tai vastaava. Aurinko alkoi pikkuhiljaa nousta ja taivas oli hehkuvan oranssi. Ohut usva verhosi niiityt ja pellot ympärilläni. Kaste huurusti ikkunan ja kaikkialla oli hiljaista, paitsi autossa, jossa musiikki soi kuin viimestä päivää ja vierestäni kuului kumea kuorsaus väsyneestä kanssamatkustajasta. Katselin maisemia ajellessani tietä pitkin ja nautin luonnon äärettömän kauniista verhoilusta. Tässä hetkessä oli jotain todella syvää. Aamuaurinko nousi sinistä taivasta kohden syrjäyttäen pimeyden ja luoden uutta toivoa alkavasta päivästä. Nousevassa auringossa on jotain lohduttavaa ja vangitsevaa. Se on kaunis joka päivä, erilainen aina ja yhtä kaunis silti. 

Huomasin heti miten se vaikuttaa oloon, että ajattelee kaiken enemmän positiivisemmin ja keskittyy niihin pieniin asioihin, eikä jää jyrsimään sitä, että mikä meni vikaan tai miten asian olisi pitänyt mennä. Olen onnellinen nyt. En halua enään huolehtia turhasta ja menetetyistä asioista. Tai asioista mitä en tehnyt tai jätin tekemättä.

Ja te ketkä olette festareilla nyt, niin nauttikaa joka hetkestä !

p.s. Sain myös viestin ompelimosta, jossa ilmoitettiin, että hääpukuni korjaukset ovat valmiit ja voin noutaa mekkoni kotiin. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Ja lisäksi postaan myöhemmin kuvat operaatio hampaidenvalkaisusta. Se toimii, vaikka epäilin.