Lastentauteja ja ruusuja

Olimme Jaakon kanssa molemmat kipeinä viime viikolla. Mitä lultavammin hoitopaikasta tarttui pojalle oksennustauti ja sen mukana sairastuin minä, Jaakon mamma ja eno. Vietin yksinäisen äitienpäivän maaten sängyssä yhteen mittaan 16 tuntia. Ensimmäiset 10 tuntia oksentelin 15 minuutin välein. Olo helpotti lopulta kunnolla vasta tiistaina. Ihan järkyttävä tauti. Olisin ollut niin paljon mielelläni sunnuntain, maanantain ja tiistain töissä. Katsoin Jaakon kanssa Late Lampaan enimmäisen tuotantokauden läpi ja voin kertoa, että meinasin seota. Late Lammas on yksi niistä harvoista ohjelmista heti Lääkäreiden jälkeen, mitä poika suostuu katsomaan hiljaa paikallaan. Älkää kysykö Lääkäreistä, en osaa vastata.

Vietettyäni sunnuntain sängyssä ja siinä välissä hoidettuani lapsen nukkumaan, siirryin sohvalle makaamaan ja katsoin lempisarjaani New Girl:iä. Yöllä Ville saapui kotiin ja piristi väsynyttä äitienpäivääni ruusuilla. Hän kantoi kotiin 70 ruusua! Aivan mahtavaa ja ihanaa. Nämä ovat niitä unohtumattomia hetkiä, joita ajattelen joskus kiikkutuolissa hymyillen. Tämä on rakkautta.

Kiitos siskolle hienosta sukista, jotka sain äitienpäivälahjaksi. Ne ovat ihanat!



Ulkona alkaa näyttämään päivä päivältä enemmän kesältä. Vaaleanpunaiset kukat koristekirsikkapuissa, pienet hiirenkovat lehtipuissa ja kukkapenkeissä alkukevään kukat. Luonto on kaunis. Katselin torstaina ajellessani perniöön metsää. Illan hämärtyessä vihreiden lehtipuiden ja kuusien vieressä olevat haavat näyttivät pystyyn kuolleilta. Niiden vaaleat rungot ja lehdettömät oksat olivat pelottavan näköisiä. Onneksi niihinkin kasvaa pian lehdet. Nurmikko on vehreänä jo ja aamuisin ulkona tuoksuu raikkaalta. Aamukasteen jälkeen luonto on kaunis. Kuuntelin töissä yksi kaunis päivä kaukaa kuuluvaa ukkosta. Voi kuinka sitä on ollut ikävä. Talven kaamos ja kylmyys on vihdoin jäänyt taakse ja edessä on mitä kaunein kesä.

Kesässä on parasta lämpö, jäätelökioskit, auringonlaskut ja nousut. Musiikki ja grilliruoka. Vapaapäivinä rannalle meno ja auringon ottaminen. Työpäivän jälkeen saa heittää työvaatteet pois ja vaihtaa ne kevyisiin kesävaatteisiin. Ei tarvitse pukeutua satoihin takkeihin, kun menee ulos viemään koiraa lenkille, eikä varpaat palellu. Pyöräreissut ja iltalenkkeilyt koiran kanssa. Kesämekot ja sandaalit. Kuumana päivänä ruokakaupassa on ihanan viileää. Ja koko kesän kruunaisi, jos työreissu Bahamalle tulee toteutumaan! Ja tänä kesänä uutena asiana golffaus tulee olemaan vahvasti mukana meidän työssä. Onnittelut vielä eräälle golffarille, joka sai hole in one:in. Harvoin olen avannut shamppanjaa keskellä päivää ja vieläpä keskellä viikkoa.

  Ulkoota kuuluu koiran haukkumista ja aurinko on päivällä lämmittänyt kerrostalon kiviseinää, joka hohkaa lämpöä. Kylmä juoma ja hyvää musiikkia. Näillä voin iltani viettää parvekeella katsellen auringonlaskua. Tätä teen hyvin usein kesällä.

Nyt kun on selvitty flunssasta ja oksennustaudista, voi keskittyä tekemään täysillä töitä ja kohta pääsee jälleen salille treenaamaan. Siitä on nyt mennyt kuukausi, kun viimeksi on salilla käyty. Ehkä tällä viikolla kenties on aikaa.

Jaakon leikkaus meni odotettua paremmin ja nopeammin. Kotiutus oli jo samana päivänä, kun leikkaus. Kiitos lääkäreille ja hoitajille hyvästä hoidosta. Nähdään osastolla taas 6 kk päästä. Se on ihmeellistä miten noin pieni paranee isosta operaatiosta, ja vieläpä näin nopeasti. Hyvä se vain on. Jaakko pääsi takaisin hoitoon, eikä tarvinnut ottaa töistä vapaata.

Mulla on huomenna varattu aika Specsavers:ille piilolinssien sovitukseen! Ja lauantaina on aamulla kampaaja. Sen jälkeen töihin ja sunnuntaina vapaata!

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!!

Elämä opettaa ja rakkaus vahvistaa

Olemme jälleen matkalla Turun Yliopistolliseen keskussairaalaan. Päätäni särkee. Aivan liian monta asiaa on mietittävänä. Meneekö leikkaus hyvin, ehdinkö ajoissa töihin, pystynkö pitämään itseni kasassa, kun en ole lapseni luona. 

Ensimmäisenä on mangneettikuvaus. Ympärillä on paljon hoitajia ja Jaakon katseesta näkee, että hän on hätääntynyt. Kuvauksesta ei tahdo tulla mitään, kun hoitajaa arasteleva poika huutaa ja itkee, eikä pysy aloillaan. Lopulta kuvat saadaan otettua ja äidin tuskanhiki alkaa tasoittua. Poika tarrautuu pienillä vahvoilla käsillään äidin kaulaan eikä halua päästää irti. Lapsi on hätääntynyt, itkuinen ja ymmärtää, että tämä on taas se paikka jossa hän ahdistuu. Paikka, jossa hän tuntee varmasti hylkäämisen tunnetta. Surullisissa silmissä on kyyneliä ja lohduton katse saa äidinkin silmät kostumaan. Hetken istun vielä poikani kanssa osaston sängyllä, kunnes hoitajat ottavat hänet mukaansa. En halua herkistellä, vaikka se on sairaalassa täysin sallittua. Haluan palata töihin ja ajatella, että saan kohta pitää lastani taas sylissäni, kun palaan takaisin töistä. En halunnut mennä mukaan nukutukseen. Se on minulle raskasta. 

Tässä leikkauksessa siis pidennetään Jaakon selässä olevaa veptr- impanttia, joka vuosi sitten sinne selkään isommassa leikkauksessa asennettiin kylkiluiden väliin. Tämä laite tukee ja pitää Jaakon kylkiluut kasassa. Tämä operaatio oli pienempi ja ei niin vaativa. Mutta silti meille iso juttu taas. Tämän leikkauksen avulla taas Jaakon selkä on hetken taas suorassa ja tasapaino alkaa parantua. Ehkä jopa askelia ruvetaan ottamaan pian! 

Nappaan ensimmäisen taksin ja olen tuossa tuokiossa työpaikalla. Liikaa ajateltavaa päässä. Yritän suoriutua herkistelettä työpäivän läpi. Odotan puhelua hoitajalta ja ilmoitusta, milloin lapseni on päässyt heräämöön. Soittoa ei kuitenkaan kuulu. Heti töiden jälkeen suuntaan takaisin sairaalalle. Osastolle saavuttuani, huomaan rakkaani päässeen takaisin huoneeseen ja hoitajat kertovat, että leikkaus sujui ongelmitta. Koitiutuksesta keskustellaan myöhemmin, mutta tällä hetkellä näyttää kaikki hyvältä.

Istahdan sängyn vierelle ja silitän poikani päätä. Peiton alla menee johtoja, jotka ovat kiinni hänen jalassa ja toinen on kiinni päässä. Ne näyttävät pelottavemmilta, mitä oikeasti ovat. Toisesta on mennyt särkylääkettä ja toisesta nesteytys. Selässä on pieni haavalappu, jonka läpi on tihkunut verta. Leikkaushaava on pieni. Vain noin 5-10 cm. Nukutuksesta on jo pari tuntia ja lapsi alkaa heräilemään kunnollakin

. 

Jaakon silmät ovat väsyneet ja vähän turvonneet. Käheällä äänellä hän saa sanottua 'äippä' ja tajuaa, että äiti on oikeasti hänen luona jälleen. Pienen aikaa poika jaksaa olla valveilla ja sinä aikana hän saa särkylääkkeen ja vähän maitoa. Kohta tasainen tuhina kuuluu kirpun sängystä. Täällä osastolla on muutenkin todella hiljaista. Välillä jostain huoneesta kuuluu puhetta, televisio on päällä ja pitää vähän ääntä. Muuten ympärillä on hiljaista. Seinällä olevan kellon minuuttiviisari liikahtaa. Ikkunasta tulvii auringonvaloa ja ulkona olevat puut huojuvat tuulessa. Ilma on kaunis. 

Olen varma, jos olisin surullinen tai leikkaus ei olisi mennyt hyvin, ulkona sataisi kaatamalla. Viimeksi vuosi sitten oli Jaakon ensimmäinen isompi leikkaus ja muistan, kuinka taivas itki kanssani. Vasta kun leikkaus oli ohi ja kaikki hyvin, aurinko alkoi lopulta paistamaan. Tänään sille on aihetta! Lapseni on minun sankarini. En pysty kuvittelemaan millaista kipua ja tuntemusta leikkaus aiheuttaa hänelle. Ottaisin hänen paikkansa ja kipunsa itselleni, jos pystyisin. Ainoa mitä pystyn antamaan on puhdasta rakkautta ja huolenpitoa, sitä mitä äidit tekevät. 

Itken onnenkyyneleitä ja iloitsen jälleen onnistuneesta leikkauksesta. Istun sairaalasängyn vierellä ja katselen nukkuvaa poikaani. Miten niin nuori ja pieni voi käydä läpi näin raskaita asioita. Jos joku on vahva heti elämänsä alussa, niin se on meidän Jaakko. Mitä enemmän koettelemuksia sen vahvempia tulevaisuuden sankareita! Elämämme ei ole normaalista poikkeavaa, eikä myöskään vaikeaa. Meidän elämä on kultaakin kalliimpaa. 

Kiitos kaikille ketkä tukevat ja kannustavat meitä jaksamaan läpi hankalien ja raskaiden aikojen. Etenkin lähipiirille. Olette tärkeä tuki meille. Ja tiedän, että ymmärrätte, kun sanon, että tämä on rankkaa perheellemme. Vaikka tämä kaikki ei olekkaan aina ruusuilla tanssimista, elämä opettaa ja rakkaus vahvistaa. 

Paljon asiaa, vähän aikaa

Istumpa hetkeksi alas ja kirjoitan kuulumisia. Kiirettä pitää ja väsymys painaa. Olen vihdoin parantumassa rankasta flunssasta ja pian saattaa päästä jo salille takaisin treenaamaan! Kummatkin me Katrin kanssa podettiin nuhaa ja kurkkukipua. Mulla se meni vähän rajummin, ääni lähti lähes kokonaan. Kurkku oli niin kipeä, että oli vaikea pysyä aloillaan ja olla yskimättä. Nyt onneksi flunssa jo paranemisvaiheessa. Myös meidän koko perhe kävi flunssan läpi.



Tässä välissä siskoni valmistui leipuri-kondiittoriksi ja hän piti juhlat, joista kakku ei loppunut kesken! Kiitos sisko ja onnea vielä kerran. Olen ylpeä sinusta. Alla kuvassa tärkeimmät ikinä. Rakastan teitä<3



Nyt fiilistelen uutta tatuointiani, joka tänään käsivarteeni hakattiin. Kiitos Individual Ink:in Reetta! Otettiin nämä kuvat yhdessä Sannan kanssa. Ei merkkinä siitä, että olemme hukassa elämässämme vaan, se on merkkinä ikuisesta ystävyydestä ja merkkinä seikkailumielestämme. Sannan tatuoinnissa on ranskanlilja, joka kuvastaa hänen partiotaivaltaan. Kärhöt on väritetty vesivärityylillä ja päivänkakkarat kuvastavat huhtikuuta, joka on hänen syntymäkuukautensa. Minulla kompassin nuoli osoittaa kotiin, joka on sydämeen päin. Eli koti on siellä, missä on sydän. Kompassin ympärillä on kolme tähtikuviota. Jousimies, Kauris ja Vesimies. Yksi minulle, yksi Villelle ja yksi Jaakolle. Tähdet seuraavat minua kaikkialle, ja rakkaimmat ovat aina luonani.

Kuva on tärkeä minulle, enkä olisi valinnut tätä paikkaa, ellei sillä olisi mitään tärkeämpää merkitystä. Ja kyllä, toedostan ottaneeni riskin, kun valitsin näin näkyvän paikan. En kadu hetkeäkään valintaani. Nämä kuvat jakavat aina mielipiteitä. It´s not me it´s you. Ellet pidä näkemästäsi, mene muualle huutelemaan. Kuvat eivät muuta meitä ihmisinä kuin ainoastaan vahvempaan suuntaan. Tämän tekeminen sattui paljon, mutta se on vaivan arvoista. En silti pysty edes kuvittelemaan Jaakon selkäkipua leikkauksen jälkeen, ja vaihtaisin millon vain osia hänen kanssa, jotta hänellä olisi hyvä ja kivuton olla. Tämän päiväinen kipu ei ollut mitään verttuna siihen, mitä pojallani on huomenna edessä.

Olemme aloittaneet Villen kanssa työvuorot Naantalin aurinko golffissa. Työpäivät ovat mukavan vaihtelevia, kun saan tehdä kummassakin ravintolassa vuoroja. On hienoa päästä näkemään uusia kasvoja ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Töitä riittää jouluun asti ja lomasta ei ole puhettakaan vielä. Paitsi, että meille tarjottiin työrupeamaa Bahamalta. Palataan siihen myöhemmin, kun siitä tiedetään paremmin.

Vappu oli ja meni. Meillä ei sitä juhlittu kotona ollenkaan, sillä siihen ei ollut aikaa. Koko vappu meni töitä tehden. Kävin Jaakolle ostamassa sentään oman vappupallon! Jota poika tosin pelkäsi henkensä kaupalla aluksi.

Äitienpäivä on tulossa ja meillä on pöydät varattu töissä täyteen. Onnea kaikki äidit sunnuntain johdosta! Meillä vietetään äitienpäivä töissä, enkä toivonut mitään aitienpäivälahjoja, vaikka Ville sellaista kyselikin. Haluan mieluummin olla töissä ja nähdä hymyjä muiden ihmisten kasvoilla, kun he saavat hyvää ruokaa ja kohottavat onnittelumaljansa äitien ja muiden rakkaiden kunniaksi.
Kiitos myös siskolleni ihanasta äitienpäivälahjasta! Avasin sen ehkä aavistuksen liian aikaisin, mutta en ehkä olisi muitanut sitä sunnuntaina enään. Ja silloinkin koko päivä menee meillä Villen kanssa työn parissa Naantalissa.

Alla tämän päivän kuvat. Jaakon urheus meni uudelle tasolle, kun ei suurta huutoa ja tappelua tullut verikokeissa. Minäkin koitin pitää pokerinaaman, kun tatuointia tehtiin. Olen ylpeä meistä molemmista!

Jaakon selkäleikkaus on vihdoin huomenna ja toivon, että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan ja poika kotiutuisi nopeasti. Kaikki ajatukset ovat lähellä sydäntä ja toivommekin paljon positiivisia ajatuksia Jaakon leikaukseen. Vietän huomisen päivän töissä, joten saan ajatukseni pois hetkellisesti operaatiosta. Lääkärit osaavat asiansa ja ovat tehneet saman leikkauksen Jaakolle jo aiemmin.

PS.

Sain viimein kauan toivomani pyörän! Kiitos isoäidilleni. Nyt pääsen pyöräilemään töihin sekä fillaroimaan  Katrin ja koirien kanssa. Lämpimiä kesäiltoja odotellen ja myös sitä, että pääsen Jaakon kanssa ajelemaan vaikka torille syömään jäätelöt! (: Laittelen kuvaa zygästä joku päivä. Tällä hetkellä koko fillari on työpaikan pihassa odottamassa, että ajan sen kotiin.

Nyt lähden nukkumaan. Öitä ihmiset!

Pitäkää Jaakko ajatuksissanne huomenna!