Ole itsekäs

'Sun täytyy olla enemmän itsekäs ja itsekeskeisempi' ystäväni sanoi minulle. En pahastunut kuulemastani, vaan pikemminkin olin ehkä kaivannut, että joku kertoisi sen minulle. Parhaani mukaan olen koittanut olla itsekkäämpi, en töykeämpi. Ihmisen pitää osata vaatia parempaa, jos siihen on tilaisuus. Emme ehkä kovinkaan usein ajattele tätä, mutta mielestäni monet tyytyvät siihen mikä on ihan hyvä tai hyvä. Se tapahtuu liian helposti. Jumitamme samassa kohdassa, emmekä pääse etenemään 'hyvästä' 'parempaan'. Miten olla sitten itsekäs, mutta kuitenkin kohtelias muita kohtaan? En tiedä sitä kunnolla vielä, mutta ajattelin aloittaa itsestäni.

Haluan miellyyttää muita ja olla avuksi. En hae kehuja tai sitä, että joku sanoisi 'kiva, kun teit tämänkin työn'. Äitinä minulla on tarve saada muutkin tuntemaan olonsa tärkeäksi ja mukavaksi. Tarjouduin vapaaehtoisesti etsimään heinäpellosta sinne heitettyä palloa. Heittäjän sihti ei ollut parasta laatua, eikä hänestä tule pesäpalloilijaa saati sitten muutakaan heittotähteä. Tehtäväni oli helpommin sanottu, kun tehty. Heinää, nokkosia ja muita niittykasveja kainaloon saakka ja vieressä kulkeva muurahaispolku, eivät helpottaneet pallon löytämistä alkuunkaan. Hyppisin heinässä, sain haavoja pienistä oksista, nokkoset polttivat kuin viimeistä päivää jalkojani, mutta en halunnut lopettaa etsimistä, sillä koira heilui vieressä odottaen ja vinkuen, milloin heitän pallon sille uudestaan. Poltin myös auringossa selkäni ja hajotin haravan operaatiossa. Viime hetkillä, kun aikaa oli jo mennyt jonkin verran, huusin 'Jumala, nyt autat muo löytämään sen pallon, oli se sitten miten pahassa paikassa, kunhan sen löytyisi !!!!' En tiedä kantautuiko huutoni pilviin vai oliko sattumaa, mutta löysin pallon keskeltä nokkos- ja orapihlajapusikkoa. Lopetin etsintöni raikuvin aplodein ja huudoin sekä juoksin kunniakierroksen ympäri pihaa. No yksin huusin ja hyppisin ja tein koiran onnelliseksi. Olin itsekkin iloinen löytäessäni pallon, joka oli kaiken lisäksi vielä kallis. Olin valmiina jo polttamaan pellon tai tekemään kaikkeni, että se pallo päätyisi pian koiralle, eikä minun tarvitsisi kestää tätä mielenvikaista tekemistäni. Toivon, että ohi kulkijat eivät ajattelleet mitään, kun katsoivat minun hakkaavan heinäpeltoa rikkinäisen haravan kanssa ja kiroavan huonoa heittokättä.

Sinnikkyyteni avulla vein tehtäväni loppuun ja osittain myös itsekkyyteni kanssa. Jokaisen pitäisi ajatella joka päivä hetki itseään. Salli itsellesi se suklaapala, syö enemmän kakkua ja mene kylpyyn, kun et jaksa tehdä muuta. Maksa laskut, mutta sen jälkeen hemmottele itseäsi. Mitäpä, jos tänään tekisit jotain muuta, kuin katsoisit televisiota ? Lähde lenkille, tee se yksin ja kuuntele musiikkia. Ole itsekäs ja ajattele itseäsi. Tai jää sohvalle ja katso lemppari ohjelmiasi Netflixistä ja syö jäätelöä suoraan purkista. Unohda, että on pakko näyttää siltä, että on tehnyt kaksi tuntia täydellistä meikkiä. Olet jo täydellinen luonnostaan. Olet kuuma, vaikka sinulla on kulahtanut t-paita ja verkkarit jalassa. Olet kaunis. On myös ihan oikeutettua, että kaupungille lähtiessäsi, laitat itsesi kuntoon viimeisen päälle. Kunhan tunnet olosi hyväksi.

Itsekkyys ei tarkoita, että olisit typerä ja et ajattele mitään muuta. Se on, että osaat rakastaa itseäsi, jotta voit rakastaa muita. Tarvitset omaa aikaa ja tavoitteita. Ja suoritat tavoitteesi parhaiten, kun osaat arvostaa itseäsi. Kuinka syvällinen lause. 

Menen sohvalle ja katson elokuvaa, enkä välitä nyt muusta. Lapsi nukkuu tyytyväisenä ja minä kävin lenkillä koiran kanssa. Nautin luonnosta, kuuntelin lintujen laulua ja katselin auringolaskua. Luonto tuoksui kesälle ja hyttyset inisivät korvan vieressä. Jalkoja poltteli edelleen nokkosenpistot ja muurahaisten puraisut. Mielessäni pyörii Zalandolta tilaamani uudet kengät ja niiden hehkutus, kun lopulta saapuvat. Torstaina on tärkeä päivä, sillä saan Villen takaisin kotiin. On ollut erityisen vaikeaa olla yksin ilman parasta ystäväänsä. Sydämestä tulee taas ehjä. Sen verran ikävä on ollut häntä. Eilen taas itkin itseni uneen ikävästä. Kolme viikkoa ei kuulosta pitkältä ajalta. Itse annoin hänelle luvan lähteä, sillä tiesin kestäväni sen. Kolme viikkoa on pitkä aika sille, että ketään ei ole halaamassa tai pussaamassa sinua, kun niin haluat. Muutama päivä vielä.

Herkkulakko on edelleen pitänyt. Juhannuksena annoin luvan itselleni nauttia muutaman hedelmäkarkin, mutta, muuten olen pitänyt kuria melkoisen hyvin. Hääpuku on vähän liian iso vielä, joten herkkulakko ei ole välttämätön enään ja voisinkin sen lopettaa vaikka heti, en vain pysty. Jatkan tällä linjalla pari viikkoa vielä ja luotan, että ompelija pelastaa tilanteen lopulta.

Siispä, haen palan jäätelöä, kupin teetä ja kääriydyn huopaan.
Kauniita unia ! 

Punaiset hiukset ja pinkit huulet

Tiivistän tämän päivän kuviin. Muutamassa aikaisemmassa kirjoituksessa ei kuvia ole nähty, joten tässä on niitä oikein olan takaa.

 Aamulla pälyilessäni ikkunasta ulos, huomasin pihalla rusakon ja tietenkin minulla luonnollisesti oli heti kamera kädessä. Hetken aikaan otus natusti ruohoa ja lähti pian pinkomaan pois.


 Tavoittelin kuvissa herkkää puoltani, mutta se taisi jäädä haaveeksi. Sekä kavahdin hieman tuota sojottavaa lapaluuta tai siskon sanojen mukaan 'tuplahartiaa' xd



 Värjäsin myös hiukseni ja olen niin rakastunut tähän uuteen väriin. Lisäksi tuo uusi pinkki huulipuna korostaa sävyä entisestään.



Syntyessäni, minulla, kuten monilla muillakin oli siniset silmät ja olen ihan onnellinen, että silmäni päättivät vaihtaa väriään vihreänruskeisiin. Nä silmät rimmaa paljon paremmin mun lettiin nyt.





 Tämä on kukka jolle olen antanut rakkauttani joka päivä. Halusin uskoa, että saan tämän kasvin vielä kukkimaan, vaikka vielä talvella se näytti kituvan ja huutavan tuskasta kirjahyllyn laidalla. Vihdoinkin voin uskoa myös, että saisin tuon nurkassa hätää kärsivän limoviikunan herätettyä henkiin, viimeistään ensi kesänä. Toivon, että hänen kohtalo ei ole sama, kuin edeltäjällään. Ilmeisesti huonekasvi ei viihdy koko talvea lasitetulla parvekkeella. Kasvi otti nokkiinsa, homehtui ja kuoli. Kuolema oli pitkä ja tuskainen luultavasti. Olen toistaiseksi jättänyt vielä rauhaan uuden nurkkakasvin, joka kyllä jo uhkaavasti tekee hidasta kuolemaansa. Lehdet ovat pudonneet maahan, vaikka olen yrittänyt niin kovin rakastaa sitä. Vettä se on myös saanut, mutta ei näytä perustavan siitä mitään. Tepsisikö rommi siihen..?


 Olen myös ollut jo hetken flunssassa ja kitannut teetä kuin viimestä päivää. Lohdutukseksi leivoin itselleni kakun, omalla reseptillä.

Suklainen kuivakakku
2 dl sokeria
4 kpl kananmunia
180 g suklaata
150 g voita
1 tl leivinjauhetta
2-3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl mariannemurskaa
1 rkl siirappia
60 g suklaamurua
1 dl rusinoita
Vatkasin sokerin ja kananmunat vaahdoksi. Sekoitin jauhot yhteen. Sulatin voin ja suklaan. Jäähdytin voisuklaaseoksen ja kaadoin sokerikananmunamassaan. Lisäsin siirapin ja mariannemurun, suklaamurut ja jauhot. Sekoitin huolella, ja unohdin rusinat. On kakku hyvää ilman rusinoitakin. Ja olen huomannut, että hyvin moni ihminen vihaa niitä. Pulla ei ole pulla ilman rusinoita ! Tämä kakku oli siis 'antipulla'. Koitan kestää virheeni. Paistoin kakkua tunnin verran, säädellen lämpöä 170 - 200 asteen välillä. Kunnes sisusta ei ollut enään tikkuun tarttuvaa. Käytin silikoni vuokaa, mutta voitelin silti ja jauhotin sen. Kumosin valmiin kakun vadille ja annoin hetken jäähtyä ja ihastelin aikaan saannostani. Keitin kinuskin kakun päälle ja koristelin karkkimurulla.
Kinuski
2 dl kuohukermaa
150 g fariinisokeria
Heitä molemmat ainekset kattilaan ja anna kiehua hiljalleen 15 minuuttia.


Eilinen päivä meni ikkunoiden äärellä tähystäen ukkosta ja fiilistellen rankkasadetta ja rakeita. Tosin oli kurjempi viedä koira ulos, kun niskaan tuli sata litraa vettä heti, kun oven jo sai auki.



Illalla ihastelin kaunista auringonlaskua ja hiljaista kaupunkia. Kunnes tuli kylmä ja hain lisää teetä ja rohmusin palan kakkua vielä. Ja lisäksi otin vähän suklaajäätelöä, jotta en ihan pääse hoikistumaan. Ja kohta on jo viikonloppu !

Kuuntele sydäntäsi

Niin paljon kysymyksiä, eikä aina niihin saa vastausta. Kysymyksen unohtaa ajan mittaan ja joskus saattaa saada jopa vastauksen siihen. Välillä vastauksia satelee, vaikka et olisi edes halunnut niitä kuulla. Elämä opettaa, se on sen tarkoitus. Virheitä kuuluu tehdä, tai ne sattuvat eteen, ei niitä voi valita. Tai voi toki, jos sen tiedostaa jo sillä hetkellä, onko vain pakko olla tyhmä silloin ? Lapsena vastattiin äitille aina, kun oli tapahtunut jotain "se oli vahinko". Moniko asia menisi vielä läpi sillä selityksellä..? Virheille kuuluu nauraa aikuisena, jos se vain on sallittua siinä hetkessä. Usein se ei ole, mutta nauran silti. Paheksuvat katseet luovat onnistumisen tunteen. Aina on myös mahdollisuus, että loukkaa jonkun tunteita. On helpompi vain nauraa. Lapsena itkettiin ja hävettiin. Yritettiin ymmärtää tilannetta, ja toivottiin ettei vahinko tapahdu uudestaan. Tai se toistettiin tarkoituksella, jotta äidillä menisi hermot, eikä häntä enään kiinnostanut mitä olimme sitten ikinä tekemässäkään. Oli niin paljon kysymyksiä, joita haluttiin vanhemmille esittää. Äiti ja isä tiesi silloin kaiken, niin ainakin uskoimme. Nykyään vaikean kysymyksen sattuessa eteen, on helpompi kääntyä googlen puoleen. Tekeekö teknologia meistä tyhmempiä vai viisaampia. Jos osaa käyttää sitä oikein, hyötyy hakukoneesta joka kerta.

Mieleni on täynnä kysymyksiä edelleen. Joka päivä pyöritän niitä päässäni ja mietin elämääni ja yritän ymmärtää, miksi en aiemmin ole esittänyt kysymyksiä niille, joille ne olisi kuulunut kertoa. Tarkemmin ottaen, kysymykset ovat minulle itselleni. Iltaisin nukkumaan mennessäni aivot ovat valmiina esittämään kysymyksiä, eivätkä anna tilaisuutta nukahtaa heti. Monella muullakin on tämä sama tilanne hyvinkin usein. On tilanteita, joissa yrittää kaikkensa jotta ei esittäisi kysymyksiä tai niitä ei esitettäisi. Sillon kuin niitä ei osaa odottaa, ne tulevat varmasti esille. Kuten finnit tai silmäpako sukkahousuihin.

Esitin itselleni kysymyksen. Onko ok, jos värjään hiukseni ? Jäin miettimään tätä pitkäksi aikaa. Lopulta päädyin hyvin varmaan vastaukseen. On asioita joita rakastaa hyvin paljon. Kun antaa tilaisuuden jollekkin asialle ja sattuu olemaan tyytyväinen siihen, sen haluaa pitää sellaisena. Kuten parisuhde. Olen onnellinen siinä, en halua muuttaa itseäni mitenkään, paitsi sukunimeni. Puolet tuosta lauseesta oli totta. Itseään haluaa aluksi muokata toiselle sopivaksi, jotta huomaa mikä toimii ja mikä ei. Olin kasvissyöjä 8 vuotta, kunnes lopetin sen, jotta rakastamani mies pystyisi tekemään minulle äärettömän hyvää ruokaa. Vaikka oikeasti tosirakkaudessa, se mies kestää sinun kasvissyönnin ja mukautuu siihen. Naaaah !  Ajan mittaan huomaa, että antaa itselleen luvan olla oma itsensä eikä tarvitse esittää mitään muuta. Huomasin, että en ollutkaan lammas, joka mässää ruohoa, vaan nälkäinen tiikeri, joka vaatii kunnon pihvin. Ja kasvissyönti oli jotain, mitä esitin, josta luulin pitäväni. On oltava varoivainen, että ei ala tekemään puolisostaan omaan haluamaansa luomusta. Täytyy osata nähdä toinen sellaisena, kun ensimmäisenä päivänä milloin tapasi. Kaikki ne kohdat joihin rakastui silloin ja kaikki ne virheet joille antoi anteeksi, jotta pystyy rakastamaan enemmän.

Aina ei tarvitse kysyä muiden mielipidettä omista asioista. Liian usein teen näin. 'Onko tämä mekko sopiva?' 'Otanko nämä kengät?' 'Haluatko syödä ulkona?' 'Voisimmeko kävellä käsikädessä?' 'Näytänkö oudolta tässä vaatteessa?'(moni nainen tunnistaa ehkä itsensä näistä) Lopulta tulee se aika, kun osaat päättää itse, myös muiden puolesta, ilman näitä kysymyksiä. Se vaatii itsevarmuutta ja henkistä voimaa. Se on asia, joka löytyy sydämestäsi ja aivoistasi. Kyllä, niistä jotka valvottavat sinua yöllä typerillä kysymyksillä. On tärkeää seurata omia vaistoja, ei tietenkään ehkä silloin, jos on kuuro tai sokea. Silloin on parempi antaa muiden ohjata ja luottaa sydämellä. Vaistot puhuvat usein, mutta niitä ei halua kuunnella eikä halua esittää kysymyksiä itselleen. (karkkihyllyllä on maailman vaikeinta tehdä päätöksiä nopeasti)

Opin hetki sitten ystävältäni, että menetetty aika on mahdollista saada hetkeksi takaisin joskus. Jos yksi asia menee hyvin se vaatii rinnallensa jotain vähemmän hyvää. On tehtävä uhrauksia itsensä ja toisten puolesta, jotta homma toimisi jälleen. On oltava vahva, mutta myös heikko. Heikkona antaa tilaisuuden muille olla vahvoja. Pitää vain osata avata suunsa ja kertoa se. Kysymykset ovat turhia, kun kaikki tarvittava on sanottu. Jäljelle jää hiljaisuus ja ymmärrys. Tosin, miehet eivät yleensä ymmärrä, eikä naiset osaa olla hiljaa. Asioiden mennessä huonosti, haluaa vain sulkea silmänsä ja olla näkymätön. Oikeasti silloin juuri meidän kuuluu olla vahvoja ja kertoa, ettemme ole häviämässä minnekkään. Turhan usein annamme periksi liian varhain ja mietimme, miksi teimme niin ja miksi en tehnyt toisin. Silloin se on jo myöhäistä.

Tarjoa ystävällesi kahvit ja kerro hänelle, että hän on tärkeä sinulle. Pelkkä kahville vieminen riittää, sillä suomalaiset eivät kerro avoimesti tunteistaan, ellei kello ole kolme yöllä ja seisomme taksijonossa baarin ulkopuolella. Sillä hetkellä kaikki rakastavat kaikkia (ne jotka ovat kännissä) Ne taas jotka ovat selvinpäin, vähemmän rakastavat sekaisin olevia. Eli vie se kaveri sittenkin bisselle ja rakastakaa maailmaa sen vääryyksistä huolimatta. Tee itsellesi hyvää kuuntelemalla sydäntäsi. Tämä ei mene läpi vaimolle, jos katsot jalkapalloa 24/7 tai syöt kilon pekonia. Tervettä järkeä saa käyttää myös.

Minä voin hyvin punaisten hiusteni kanssa. Menen nukkumaan ja suljen parhaani mukaan kaikki kysymykset pois päästäni.

Kääntöpuoli

Jokaisella elämällä on harmaa puolensa. Sinne kätketään ne asiat, joita ei haluta kertoa muille. Se mitä hymyjen ja kauniiden lauseiden takana oikeasti on, ei tavallaan ole lopulta edes väliä. No tuo lause oli kyllä väärin. Sillä on paljonkin väliä ihmisille joihin tutustut ajan mittaan elämässäsi. Haluamme elää tässä hetkessä. Tämä hetki koetaan nyt ja sitä pystyy itse määrittämään. Kohta se on jo myöhäistä ja mennyttä.

Haluamme antaa ulkopuolisille kuvan itsestämme, joka on mahdollisimman positiivinen ja huoleton. Miltä näytämme tänään ja miten käyttäydymme, määrittelee hyvin usein jo ensimmäisen kuvan. Tahdomme myös uskoa näkemäämme. On vaikea ajatella, kun näkee perheen puistossa huolettomasti keinuttamassa lapsia, että heilläkin on lainaa ja koiran lääkäri käynti maksoi tuhottomasti. Tai kiireisen näköinen bisnesmies, ketkä määrittelemme usein rikkaiksi porvareiksi, jotka ajavat kalliita autoja, että heilläkin on perhehuolia ja valtava stressi, että miten he saavat myytyä osakkeita tai ökytaloja.

Entäpä kahvilan aina niin iloisesti säkenöivä ja kohtelias tyttö? Kukaan ei heti arvaisi, että hänen poikaystävä jätti hänet ja hän tekee työtänsä, jotta pystyisi maksamaan vuokransa ajoissa. Häneltä ei kysytä voiko hän hyvin, sillä ihmiset näkevät vain kuoren ja olettavat kaikkea muuta. Kuten, että hänellä menee hyvin töissä ja hän asuu varmasti tasokkaasti. Tosiasiassa, tyttö kulkee kävellen aina töihin ja kotiinsa. Säästää rahojaan vuokraan ja unelmoi toisenlaisesta elämästä. Hän voi myös tehdä työtään, sillä rakastaa sitä, vaikka se ei antaisikaan hänelle paljon. Sillä hän ei osaa vaatia enempää mitä uskaltaisi haluta.

Ne ketkä uskaltavat näyttää elämänsä harmaan puolen, ovat usein onnellisempia. He pelkäsivät ensin häpeää, mutta ymmärrettyään miten paljon voi saada takaisin, kun antaa omasta pois. Se on palkitsevaa.

Kuten minullakin, elämässäni on sama harmaa puoli, kun sinullakin. Jokainen on haavoittuva, mutta pystymme silti puolustautumaan ja olemaan vahvoja omien heikkouksiemme edessä, kun se sitä oikeasti vaatii.

Ymmärrän itsekkin nyt sen, kun kävin vuoden verran terapiassa masennuksen takia, miten paljon sain itselleni, kun uskalsin näyttää haavoittuvaisuuteni. Kukaan ei pärjää yksin, ellei ole valmis siihen. Ja miksi pitäisi pärjätä yksin edes? Kaikilla on oikeus olla onnellisia, jopa heillä kenellä menee huonosti. Tai heillä, jotka sanovat etteivät tarvitse onnea, kun on niin paljon pankkitilillä katetta.

Ollessani masentunut, en ajatellut itseäni. En ajatellut miksi en voisi olla onnellinen. Halusin haavoittaa mieltäni ja tehdä pahaa ajatuksilleni. Halusin vain nukkua. Olin niin väsynyt ja surullinen, että en pystynyt nukkumaan. Edes vahvat unilääkkeet eivät toimineet. En muista mikä minut pelasti. Olin valmis muuttamaan ajatusmaailmaani ja korjaamaan itseni, jotta voisin paremmin. Voin rehellisesti myöntää, että itsensä hyväksyminen on vaikeaa ollut minulle. En uskaltanut vaatia itseltäni kaikkea. Halusin piilottaa itseni muilta ja olla näkymätön. Se on jäänyt taakse nyt. Tiedän kuka olen. Olen tutustunut itseeni ja ulkokuoreeni, mutta tärkeintä on tuntea se kaikki sydämessä. Se mitä muut näkevät minussa on totta, jonka myös itse näen. Kuitenkin valitettavan usein, toiset näkevät väärityneen kuvan todellisuudesta. Asia jonka uskon nyt viimeinkin, johon en ole pystynyt aikaisemmin uskomaan. Olen kaunis ja ainutlaatuinen. Peilistä ei katso enään heikko ja haavoittunut tyttö. Joka ajattelee, että kukaan ei välitä eikä rakasta.

Minä katson peiliin ja näen nuoren naisen. Uskomattoman vahvan ja rakastetun ihmisen. En käännä selkääni, mutta kasvoni voin laskea maahan, kun sen aika on. Luotan itseeni nyt. Tiedän, että elämä on julmaa. Ja kaikille se ei ole reilu. Maailmassa on liikaa vääryyksiä, joita ei pysyy korjaamaan. Näitä täytyisi pystyä parantamaan sitäkin enemmän. Ensimmäinen askel parempaan maailmaan on itsensä löytäminen. Ei tarvitse tietää miten suuri on maailmankaikkeus. Elämä ei ole rakettitiedettä. Elämä on ainutlaatuinen kokemus ja sen toisella puolella on aina jollain muulla paha olla.

Rakasta itseäsi ja rakasta suomen kesää <3  Olet upea.

Kieritkö alasti juhannuspellossa ?

Ei voi tuntea yksinäisyyttä, ennen kun on itse kokenut sen. Sydämestäni puolet on väliaikaisesti muualla ja oloni on kovin tyhjä. Tunne on vahvinta mitä olen ikinä kokenut. Se on pelottavaa. Sillä siihen sekoittuvat kaipaus, rakkaus ja itseni kohdalla myös nälkä. Sen huomaan siitä, että herään aamuyöllä syömään kuivaa leipää, kun on niin ikävä toista. Ruokahalu on poissa ja on vaikea nukkua yksin isossa sängyssä, kun on tottunut kuulemaan toisen hengityksen virellään. Asioita on vaikea viedä minnekkään suuntaan, kun ei ole kiintopistettä ajatuksissa. On vain pimeää. Ajatukset ovat päivisin hajalla, kun miettii toista vain koko ajan, eikä osaa keskittyä muuhun. Otin yöllä koiran viereeni nukkumaan ja halasin sitä pitkään. Tunsin, kun lämmin kyynel vieri silmäkulmasta ja putosi tyynylle.

Vaikka pystymme puhumaan toisillemme viestitellen, on vaikea, kun ei kuule toisen ääntä. Tiedän, että hänellä menee hyvin ja miten hyvä fiilis hänellä on olla Bahamalla. Mikäs siinä, kun on valkoista rantahiekkaa ympärillä ja aurinkoa taivaan täydeltä sekä lämpöä. Siksi se onkin niin vaikeaa minulle, kun itse en osaa nauttia olostani. Aika kuluu hiitaasti ryömien eteenpäin. Haluaisin vain nukkua ensi kuuhun ja päästä halaamaan miestäni. En saisi ajatella näin. En ole ensimmäinen enkä viimeinen ihminen maailmassa, joka tuntee ikävää. Silti uskon, että tällekkin hetkelle on tarkoituksensa. Jopa sille, että löin varpaani kynnykseen ja kirosin, kun se sama kynnys hyökkää kimppuuni aina. Tästä viisastuneena, ehkä tajuan, että pitää nostaa jalkoja enemmän, eikä laahustaa kynnysten yli. Sama tässäkin on, että en kulje masentuneena pää alhaalla miettien kaipausta, vaan yritän iloita toisen onnesta.

Juhannuksena en tee taikoja, enkä kieri alasti kukkaniityllä. Tekeekö joku tätä oikeasti ? En jaksa uskoa, että tapaisisin unessa tulevan puolisoni, vaikka sulloisin tyynyni alle koko marjapensaikon. Tai, että katsoisin kaivoon tai lampeen juhannusyönä ja näkisin tulevan puolisoni tästä. Mieluiten pitäisi olla alasti myös. Monet käyvät juhannussaunassa, kuten ennen vanhaan tehtiin. Saunasta ne parhaimmat ideat ovat peräisin varmaan. Juostaan alasti saunasta juhannuksena pois ja nähdään tuleva puoliso joko pellossa, saavissa tai minne ikinä sen voi kuvitellakkaan. Moni suomalainen saattaa nähdä sen tulevan puolisonsa ennemminkin lasinpohjan läpi, kuin siellä kaivossa. Oli alasti tai ei.

Suomen sää on vaihteleva, eikä se enään yllätä meitä oikeastaan, jos juhannuksena sataakin lunta ja räntää. Voimme silti nauttia hyvästä seurasta joko ulkona auringon paisteessa tai sisällä takkatulen ääressä. Auringosta mieleeni muistui edellispäivän juoksulenkki. Olin yksin juoksemassa, sillä saan siihen harvoin tilaisuutta. Kuuntelin musiikkia ja ihastelin kaunista kesäiltaa. Tuuli suhisi kuulokkeihin ja aurinko paistoi suoraan silmiin. Silti nauttisin olostani ja halusin unohtaa hetkeksi kaikki ajatukseni. Jopa niinkin hyvin että nyrjäytin nilkkani naapurin ohi juostessani. Ilmeeni ei värähtänyt ja jatkoin juoksemista, kuin mitään ei olisi käynyt. Perus; juokse kipu pois. Luonto tuoksui ruoholta, heinältä, pellolta ja sateelta. Ilma oli raikas ja taivas sininen. Halusin jäädä siihen paikkaan hetkeksi, mutta nälkä voitti tämän erän, jälleen kerran. Suomen luonto on kaunis.

Minusta ei tule myöskään mestaria itseruskettavan levityksessä, vaikka vaihtaisi tuotetta. Otin käyttööni itseruskettavan sprayn, joka kyllä levittyy hyvin, mutta ei silti niin kuin olisin halunnut. Käyttö oli helpompaa kun aikasemman geelin kanssa. Nauran itselleni ja menen seuraavaksi solariumiin, jos ei aurinko tule näkyville. Laitan kuvat tästä yrityksestä toisena päivänä. En jaksanut kilahtaa tästä epäonnistumisesta vaikka näytäkin kirahvilta jostain kohtia.

Lähden syömään suklaakakkua. Rakastan itseäni silti.

Ikävän karkoitus suklaakakulla

Vahvin tunne minulla rakastamisen lisäksi ja muiden sekavien tunteiden ohella tällä hetkellä ikävä. Monet kokevat ikävää toisinaan. Tunne on vahva ja se ajaa myös moniin sellaisiin tekoihin, joihin ei pysty kuvittelemaankaan itseään, kuten myös tunne nimeltä rakkaus. Voin valita että joko itken itseni uneen iltaisin tai iloitsen, kuinka toinen on saanut ainutlaatuisen tilaisuuden päästä kokeilemaan rajojaan ja viedä unelmaansa eteenpäin elämässään. Ollakseni tarpeeksi vahva kestämään ikävää, minun on korjattava tilannetta jotenkin. Leivoin siis suklaakakun. Jo pelkkä taikina olisi riittänyt korvaamaan tuskantunnetta syvällä sisimmässäni. Tosin en aio tehdä suklaakakkua joka hetki, kun koen ikävää miehestäni. Toinen hyvä vaihtoehto on ulkoilu. Kävimmekin J&J:n kanssa lenkillä ja haistelemassa luontoa. Voihan näitä tekemisiä vuorotella, niin pysyy tasapainossa hyöty ja huvi.

Tänään Tiian keittiössä leivottiin suklaakakkua, joka onnistuu aivan kaikilta ! Tämäkin kakku valmistui kommeluksien kautta, joita on odotettavissa melko useasti master chef Tiialta. Tähän ei tarvita vatkainta, eikä edes vehnäjauhoja. Minun irtopohjavuokani oli juuri passelin kokoinen tähän reseptiin, mutta vuoka jossa ei ole pohjaa, mutta joka on silti tarkoitettu leipomiseen, petti minut. Minä en tehnyt mitään väärää.

Tässä resepti täydelliseen suklaakakkuun !

200 g tummaa suklaata
50 g maitosuklaata
100 g premium leivontasuklaata (fazer)
250 g voita
5 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl maizenaa
1,5 dl rouhittuja marianneja tai muuta haluamaasi namia
(korppujauhoja)

Laita suklaat ja rasva kattilaan. Sulata miedolla lämmöllä tasaiseksi seokseksi. Vatkaa kananmunien rakenne rikki, lisää sokeri ja maizena. Tässä vaiheessa, kun voisuklaaseos on valmis, viilennä kulhoa kylmässä vesihauteessa, sillä liian kuuma seos voi leikata kananmunasokerimassan. Sekoita samalla, kun yhdistät seokset. Lisää lopuksi mariannerouhe joukkoon. Sekoita hyvin. Voitele vuoka tai irtopohjavuoka voilla. Voit halutessasi korppujauhottaa vuoan. Kaada mössö vuokaan ja paista keskitasolla 180' -200'c (riippuen uuni tehoista) 25-30 min. Anna jäähtyä hyvin, mieluiten syö seuraavana päivänä vasta, mutta jos on kiire, ni sitte vähintään tunti annetaan jäähtyä. Tai syödään heti lusikalla vuoasta.

suklaan ja voin täydellinen yhdistyminen

Suosittelen ostamaan tuplasatsin suklaata, sillä osa varmasti katoaa jo aloitus vaiheessa. Tämä kakku sisältää 100 % suklaata, voita, rakkautta, mielihyvää ja makunautintoa, lopuksi myös huonoa oloa liiallisesta mässäyksestä.


Tässä kuvassa näkyy siis miten taikina haluaa päästä pakoon minua ja suurta ikävääni. Kädet täristen siirsin hätää kärsivän taikinan toiseen vuokaan. Ja sain lopulta kämmäilyjeni myötä kakun uuniin. Olin varma vielä, että herkkuteos valuu jostain raosta uunin pohjalle, ja näin sieluni silmin miten heitän kakun ikkunasta huutaen. Minä huudan, ei siis kakku.



Aikani kärkyin ja kyttäsin uunin luona ja odotin koska kakku on kypsä. Lopulta ajastin soi ja huoneilman täytti suklainen tuoksu ja vesi herahti kielelle. Vein kakun jäähtymään parvekkeelle ja sen jälkeen laitoin vielä pakastimeen, jotta pääsen nopeammin natustamaan herkkua.



Kakku onnistui täydellisesti pienestä vastoinkäymisestä huolimatta ja maku on täydellinen. Askartelin koristeluun leivinpaperista sydänkuvion. Siivilä oli pesussa, joten käytin teesihtiä tomusokerin sirotteluun. Kakku sopii sellaisenaan tarjottavaksi, mutta kermavaahto tai jäätelö ei ole pahitteeksi ollenkaan. Kuppi teetä vielä kylkeen ja voi unohtaa kaiken muun ympäriltään ja keskittyä nauttimaan suklaakakusta. Loppuillan voi sitten maata sohvalla katsoen Netflixiä valittaen miksi söi liikaa.

Olin vailla luottamusta ja valmiina heittämään koko navigaattorin jorpakkoon

Kyyneleet valuen katsoin, kun hän käveli kohti turvatarkastusta ja uutta seikkailua. On vaikeaa kuvailla tunteitani tänä aamuna. Kuinka voinkaan samaan aikaan olla niin onnellinen ja surullinen. Halusin vain halata miestäni ja pyytää jäämään. En silti sanonut sitä ääneen. Tiedän miten hienoa Villestä on päästä uuteen paikkaan, tutustua uusiin ihmisiin ja saada tuntevansa, kuinka voi nauttia elämästä. Tiesin, että kotona on kiireitä häiden kanssa ja lapsen hoitamisessa, mutta halusin antaa hänelle tilaa ja omaa aikaa uusien haasteiden parissa. Luottamus on tärkeä osa tätä kaikkea. Sitä tarvitsee kaikki.

Kohtasin tänään luottamuspulaa, en ketään henkilöä kohtaan, vaan kännykän navigaattoria. Sitä haluaa uskoa ja luottaa välillä turhankin sokeasti nykyteknologiaan. Pidän kännykkää mukanani koko ajan joka paikassa. Siitä on hyötyä, kun on eksyksissä metsässä(en myönnä, että eksyisin) tai haluaa löytää kaupungilla tietyn kohteen. Lähtiessäni Helsinki-Vantaan lentoasemalta, kirjoitin navigaattoriin määränpääni. Pääsin pois lentokentältä ja melkein jo huokaisin helpotuksesta. En ihan, sillä tietöitä oli meneillään joka paikassa moottoritiellä jälleen kerran..Yhtäkkiä navigaattori sanoi, että käänny oikealle. Ja tässä vaiheessa menin sekaisin kuin seinäkello. Kysyin ääneen itseltäni, miksi tänne piti kääntyä. En tajunnut tilannetta sen suuremmin, kun sitä mitä sika tietää satelliitista tai marsu kännykästä. Jatkoin ajamista ja halusin kovin luottaa navigointiin, mutta en vain pystynyt jännitykseltä sitä tekemään. Ajoin sivuun ja tarkistin määränpään uudestaan. Silti aparaatti näytti oikeaa paikkaa. Jos jatkan matkaa, minne päädymme ja löydämmekö kotiin tämän päivän puolella.. Jatkoin ajamista ja annoin lopulta luottamukseni laitteelle, enkä lähtenyt sompailemaan omiani. 

Aurinko paistoi ja lapsi nukkui takapenkillä. Musiikki soi taustalla ja olin mukana tunnelmassa, minne ikinä olimmekaan matkalla Jaakon kanssa. Maisemat olivat kauniit. Ei Suomen kesä ole paha. Kauneutta oli joka paikassa. Koivut ovat täydessä lehdessään ja järvimaisemat kutsuivat luokseen uimaan ja viettämään rattoisaa päivää ystävien kanssa. Halusin hengittää kunnolla jo, mutta silti mielessäni pyöri kissan kokoisilla kirjaimilla "missä me oiken ajamme ja miksi luotin navigointilaitteeseen niin sokeasti" Vastaan tuli kyltti 'Vihti 25 km' Mikä Vihti, missä ? Miksi ? Ei, haluan kotiin. Sitten aloin ajattelemaan, että tällä on varmasti syynsä, miksi olemme täällä, emmekä ruuhkaisella kehä kolmosella. Lopulta tajusin tilanteen. Ja kaikki valkeni minulle, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Olin surrut Villen lähtöä jo aikani. Sain ajella rauhassa pientä vanhaa tietä pitkin ja nauttia maisemista, jotka rauhoittivat mieltäni ja saivat ajatukseni rauhoittumaan myös. En stressannu kaistan vaihtoja moottoritiellä tai ajatellut kireinä ajavia töihin menijöitä. Sain ihastella järvimaisemia ja jättää surumieliset kuvitelmat pois kokonaan. Tosin suuntavaistoni oli surkea ja täysin hukassa. Vasta, kun näin kylttejä jotka ilmoittivat, että helsinkiin on pidempi matka, kuin itse kohteeseen, aloin uskoa, että todellakin olen liikkumassa jonnekkin. Eipä sen väliä ollut edes lopulta. Meillä ei ollut kiire Jaakon kanssa, joten jatkoimme ajelua rauhassa.

Luottamusta tarvitsin ehkä enemmän itseeni, kuin navigaattoriin. On vaikea luottaa tuntemattomaan ja mitä eteen tulee, mutta juuri siksi se on palkitsevaa, kun tuntee onnistuneensa ja pääsee perille onnellisesti. Ja tässäkin reissussa matka oli tärkeämpi määränpäätä. Määränpää pysyy samana, mutta matka muuttuu monella tapaa, missä sitten ikinä meneekin. Kerrasta ei vielä opi, kuten olen sen jo aikaisemminkin huomannut omalla kohdallani. Päivitän siis useammin navigointilaitteitani ja varaan mukaani oikean kartan (no en kyllä) Olisi ollut jännempää, jos kännykästä olisi loppunut akku kesken kaiken ja lapsi olisi alkanut huutamaan. Siitä olisi ollut huumori kaukana.

Nukuin kotona päiväunet ja mietin kulunutta päivääni, joka osoittautui mukavaksi, vaikka olinkin jo alussa menettää luottamukseni ja uskoni suunnistustaitoihini (vaikka niitä ei tarvittukkaan edes) Oppisin tänään ainakin sen, että anna sokealle luottamukselle toisinaan tilaa ja mene tuntemattomaan. Siinä on kaksi vaihtoehtoa, joko löytää kotiin tai ei.

Minä löysin. Kodin voi myös löytää sieltä tuntemattomastakin.

Rakasta itseäsi, älä rankaise

Ihmisiä on kahdenlaisia, niitä joista pidetään huolta ja ne jotka pitävät huolta. Itse olen se joka pitää huolta muista. Minulla on tarve ja halu pitää muut ihmiset tyytyväisinä ja onnellisina. Haluan, että ystäväni viihtyvät ympärilläni ja heidän olonsa on hyvä ja turvallinen. Se tulee ihan itsestään minusta. En pahastu, jos ystäväni syö viimeisen palan piirasta tai juo viimeiset mehut kannusta, kunhan hän voi hyvin. Isoäitini on samanlainen, hän haluaa myös pitää muista huolta ja olla se jolta voi pyytää apua. Minulle on täysin luonnollista huolehtia muista. Tänään olen saanut viettää illan pikkusiskoni kanssa ja saanut huolehtia hänestä. Kävin kaupassa ja siivosin kotona. Petasin hänelle vuoteen ja pidin hänet tyytyväisenä. Tänään oli hieno päivä ja voin hyvin.

Ihmisellä on halu auttaa muita, kunhan on sinut itsensä kanssa. Täytyy hyväksyä omat virheensä ja olla ylpeä omana itsenään. En viihtynyt teininä kehossani, tuntui, että oli liian pulska tai ei sopinut joukkoon ja vertaili itseään jatkuvasti muihin ja varsinkin lehtien ja television laihoihin ihmisiin. Nyt vasta voin rehellisesti sanoa, että olen erilainen ja ainutlaatuinen. Se on hienoa. Maailmassa ei ole toista samanlaista minua. Haluan rakastaa itseäni ehdoitta ja jakaa myös muille saman tunteen, jotta te muutkin tuntisitte olonne paremmaksi. Sinä olet täydellinen juuri tuollaisena. Ei väliä onko äärettömän pitkä, todella lyhyt, laiha kuin keppi vai suloisen pyöreä. Ulkomuotoa pystyy muuttamaan monella tapaa. Urheilulla, ruokavaliolla tai vaikka jo asenteella. Oma asenne vaikuttaa kaikkeen. Ja asenne ratkaisee monta asiaa. Positiivinen ja negatiivinen asenne. Kumman valitset.

Kävin postissa eilen. Minulla ei ollut kiirettä. Autoin miestä avaamalla hänelle oven, kun hänellä oli kädet täynnä tyhjiä pulloja. Jonotin kassalle ja päästin rouvan minua ennen asioimaan, sillä hän oli siinä aikaisemmin minua. Kassan vapauduttua sanoin kauppiaalle, että ottaa ensin kaupan puolen asiakkaan ostokset, sillä hänellä oli vain pullonpalautuskuitti ja hänen ei tarvinnut turhaan seisoskella paikoillaan. Sain takaisin lämpimiä hymyjä ja kiitosta, sillä mieleni oli aurinkoinen ja annoin sen vaikuttaa myös muihinkin. Tätä haluaisin kaikilta ihmisiltä aina. Negatiivisuus tarttuu helpommin, kun positiivisuus. Jopa niin rajusti, että negatiivisena saattaa alkaa hylkiä positiivisuutta ja ajattelee vain turhia huolia ja ei anna muille mahdollisuutta olla onnellinen. Olen huomannut, että jos on iloisella päällä ja kohtaa negatiivista energiaa, oma päivä voi muuttua salamannopeasti huonoksi. Jos on surullinen ja koittaa peittää sitä tekohymyllä, tekee pahaa itselleen vain lisää. Samalla koittaa piilottaa itseään muilta ja huijaa vain kaikkea.

Tämän takia kai koulukiusaajia syntyy, kun heidän omat negatiiviset energiansa jyräävät kaiken hyvän ja heidän mielensä on vain musta iso möykky. Kiusaamisesta tulee negatiivista energiaa joka ruokkii vihaa ja katkeruutta. Heitä pitäisi halata ja heidän viha saada laantumaan. Tilalle on saatava positiivista energiaa ja hyvää mieltä. Kukkaniityt eivät tähän ongelmaan auta, eivätkä lääkkeet. Tähän tarvitaan heitä, jotka osaavat pitää huolta muista. Itse keittäisin kaakaota ja tarjoasin leivoksia. Varma keino voittaa muiden sydämet. Ja oma asenne vaikuttaa myös valtatavasti.

Olen myös sanonut, että suru pitää päästää ulos eikä jättää kytemään sisään. Hiilloksesta voi syntyä suurpalo. Sisäinen suru, jota ei päästä pois sydämestä on vaaraksi terveydelle. Olin kantanut huolta kauan ja pystyin vihdoin päästämään irti vanhasta asiasta. Olen varma, että tämä vaikutti enemmän, kuin oli mahdollista edes. En pysty sanoin kuvaamaan, kuinka helpottavaa oli itkeä vanha kauan sitten koettu suru ulos, josta on aikaa monta vuotta. Minusta tuli henkisesti vahvempi sillä hetkellä, kun pystyin luovuttamaan jonkin asian pois. Rakasta itseäsi, mutta älä rankaise. Mieti, mitä voit tehdä toisin ja mieti myös itsesi toisen asemaan. Mietin usein, että teen muille, kuten haluan itselleni tehtävän. Se on ihan pätevä lause, jota kannattaa kantaa mielessään joka ikinen hetki.

Haluan, että sinä voit olla juuri sellainen kun olet. En halua, että esität jotain muuta. Älä peittele mitään, äläkä salaa sitä, minkä maailma haluaa nähdä, kuulla ja kokea. Pystyt siihen mistä unelmoit, kunhan vain itse uskot siihen. Minä uskon sinuun. Minä rakastan sinua sellaisena, kun sinä olet. Olet kaunis. Olet komea. Olet upea. Olet vahva. Olet rohkea. Olet juuri niin täydellinen sinuna. Olet ainutlaatuinen. Sillä minä olen sitä kaikkea, mitä minä haluan itseni olevan. Pitää vain uskoa itseensä ja rakastaa koko sydämellä. Aina. Ei puoliksi, eikä osittain vaan kokonaan. Usko pois. Aloita heti juuri nyt. Meillä on koko maailma edessämme.

ps. tästä kesästä tulee jotai ainutlaatuista

Onnellisuuden oikea tie

Onnellisuuteen on varmasti tie, joka on piilossa ja se tarvitsee vain löytää oikealla hetkellä. Se tie voi myös olla umpikuja toisinaan, sitten on taas jatkettava etsintääsä. Elämä on täynnä valintoja. Oikeita ja vääriä. On vaikea tietää välillä onko valinta paras mahdollinen, se tuo jännitystä ja epävarmuutta. Jokainen ottaa tietoisesti välillä riskillä valintansa, vaikka tietävät, että siitä saattaa aiheutua lisää epävarmuutta ja ehkä jopa vaikeita aikoja. Olen mahdollisesti löytänyt tieni joka jatkuu onnellisuutena kauan. Näin haluan uskoa ja tähän haluan luottaa. Tämä tie on täynnä mahdollisuuksia, lohtua, toivoa parempaan huomiseen ja täynnä rakkautta. En tiedä vastausta edes itsekkään, mutta tunnen niin syvällä sisimmässäni. Kun on nähnyt umpikujan monta kertaa, osaa lopulta ehkä valita tiet jotka johtavat uusille teille.

Elämä on kuin kartta. Jos sen näkisi, se olisi täynnä viivoja joka suuntaan. On pitkiä matkoja kaukaisille maille ja pienempiä reissuja lähistölle. On tienviittoja siellä sun täällä, jotka neuvovat minne suuntaa mennään. Maassa makaa kaatuneita kylttejä, jotka olisi pitänyt nähdä, mutta tunteiden tuulet ovat ne kaataneet, eikä olla nähty opasteita ja sitä kautta lopulta eksytty. Joskus on pakko kysyä neuvoa, kun ei tiedä mitä itse voi tehdä. Ei ole heikkouttaa pyytää apua. Se on merkki vahvuudesta, kun ei itse enään jaksa. Jokaisen polku on aluksi pumpulinen, hattarainen ja makea. Tästä eteenpäin mennään kivikkoa ja kalliota päin. Joka heittelee miten sattuu. Jokaisella pitäisi olla oikeus tehdä oma tiensä, mutta silti antaa jonkun välillä auttaa vaikeimmissa kohdissa. Minun tielläni on monta tekijää. Kuten sanonta kuuluu, 'sitä sakeampi soppa, mitä useampi kokki'. Tieni on tällä hetkellä hyvässä kunnossa ja karttani näyttää hyvältä ja matka voi jatkua vain eteen päin. Kun katsoo taakseen tarkemmin, huomaa kyllä, miksi ei kulje sinne päin. Matkoja on monia, toisilla niitä on enemmän. Välillä pitää mennä kauan, jotta voi saapua ja todeta miksi tässä lähellä on niin hyvä olla.

Tapasin maanantaina erään rouvan. Olin kävelemässä kotiin, kun minut pysäytettiin. Iäkäs vanhempi nainen oli jo kävellyt hyvän tovin ja pyysi saada tietää, missä on hänen kaipaamansa osoite. En osannut vastata hänelle mitään, joten käytin kännykän karttapalvelua hyväkseni ja selvitin missä kyseinen paikka on. Kerroin ja näytin kartalta paikan ja sanoin missä ja kuinka kaukana tämä paikka on. Tähän rouva oli jo tyytyväinen. Juuri kun suljin puhelimeni, nainen kysyi voisiko kävellä kanssani samaa matkaa. Vastasin myöntävästi, sillä minulla ei ollut kiire minnekkään. Aurinko paistoi lämpimästi ja vieno tuulen vire kävi, kun kävelimme rouvan kanssa suojatien yli, kohti hänen määränpäätä. Normaalisti kuulemma hän ei kysy tietä, vaan häneltä kysellään sitä enemmänkin. Ja jos tilaisuus tulee, että voi kävellä jonkun kanssa samaa matkaa, hän tekee sen mielellään. En tiedä hänen nimeään, mutta tiedän hänen elämästään paljon. Oli hienoa kävellä rauhallisesti ja kuunnella miten hän kertoi, kuinka oli nuoruttaan viettänyt ja miten hän oli elänyt. Hän oli harrastanut telinevoimistelua ja ollut urheilullinen. Hänen harrastuksenaan oli ollut kilpasuunnistus, ja hän kertoi, että nauttisi siitä erittäin paljon. Häneltä oli kerran leikattu lonkka, ja hetki sitten oli myös ollut selkäleikkaus. Hän oli kaatunut kaupungilla ollessaan ja mainitsi, kuinka monet olivat tulleet auttamaan häntä. Lääkäri oli antanut kaksi vaihtoehtoa hänelle, joko leikkaus tai halvaus. Rouva sanoi, että vaikka leikkaus pelasti hänet, ei kipuja saa koskaan pois ja siksi hän kävelee joka paikkaan, sillä kävely helpottaa hermosärkyjä, jotka vaeltavat kehossa, kuin aaveet ja muistuttavat sattuneesta tapahtumasta.

Rouva kertoi asuneensa vähän joka paikassa ja mainitsi miten kaupunki on muuttunut ja rikkaruohoja kasvaa joka nurkassa. Hän rakastaa lämmintä tuulta ja kukkien tuoksua. Hän kysyi lupaa udella minulta koska olen valmistunut ja mihin ammattiin. (2011/ravintolakokki) Totesi, että olemme samoilla linjoilla, sillä hän on valmistunut kauan sitten kotitalouden opettajaksi ja teki paljon töitä opettajan sijaisena useissa kouluissa. Hänellä oli hyvä ystävä, joka mielellään antoi hänelle sijaisuuksia. Hän kertoi viihtyneensä myös laivaston keittiössä ja teki töitä sielläkin. Hänellä oli useampi lapsi myös, joita hän oli hoitanut samalla, kun piti tehdä töitä.  Hänen puolisonsa oli ollut eri säätyinen.  Mies oli varakkaammasta perheestä, kun hän itse taas ei niin rikkaasta. Rouvalla oli ollut hyvin rankkaa hoitaa perhettä ja tehdä töitä samalla, sillä mies ei tehnyt sen eteen paljoakaan. Mies oli sanonut, että tässä on kaikki mitä saat. Ketään muu ei ollut miestä huolinut, mutta rouva oli häneen rakastunut. Miehellä ei siis ollut ketään muuta, kuin vaimonsa. He olivat menneet nuorina naimisiin, eikä naisen isä ollut pitänyt liitosta. Heillä oli ollut upea yhteinen elämä, vaikka lopuksi se olikin ollut haasteellisempi miehen sairauksien myötä. Hän rakasti miestään siitä huolimatta edelleen.

Meidän piti ylittää tie. Kerroin rouvalle, että menemme tästä yli. Hän kysyi 'ai että tästäkö, ihan maalais meiningillä?' Hän oli joskus muinoin ollut partiojohtajana ja sanoi, että hän on tottunut tekemään sääntöjen mukaan. Vastasin hänelle, että olen harrastanut partiota 15 vuotta ja kotoisin maalta, joten saatan hänet tien yli, ilman suojatietä. Tästä rouva jatkoi ja kysyi mistä olen kotoisin. Kerroin, että olen kotoisin Perniöstä, hän vastasi, että siellä hänellä oli kerran hyvä ystävä, jonka aika on jo vienyt. Tunsin minussa ja mummossa samaa henkeä. Löysimme paikan jonne rouvan oli määrä saapua. Halasin häntä. Rouva oli todella onnellinen katsoi minua silmiin ja sanoi minua  hänen suojelusenkeliksi. Tässä hetkessä oli jotain taikaa. Oloni oli todella onnellinen, en ajatellut turhia ja mietin vain, kuinka hyvältä tuntui auttaa täysin tuntematonta ihmistä, joka arvosti todella sitä mitä tein. En ajatellut itseäni ollenkaan, vaan sitä, miten saan toisen tuntemaan itsensä tärkeäksi.

Arvostan todella sitä mitä tapahtui. Miettiessäni edelleen tapahtunutta, kyynel vierähtää silmäkulmasta, sillä nämä hetket ovat ainutlaatuisia. Näitä ei ehkä tule kahta samanlaista. Kerta se on ensimmäinenkin, kun auttaa mummon tien yli. Lyhyessä ajassa pääsin kokemaan niin monta elettyä vuotta. Halusin kertoa tämän kaikille, sillä toivon, että tekin pääsette kokemaan jotai sellaista, mitä ei uskoisi tapahtuvan. Tämä hetki muutti ajattelutapaani elämästä. Pitäisi nauttia aina elämästä ja olla murehtimatta pienistä asioista. Tärkeintä on elämässä, että kaikki mitä tekee, siitä pitäisi nauttia. Sitä hetkeä pitää osata arvostaa aina. Ei pidä murehti niitä menetettyjä aikoja tai mennyttä hetkeä. Paljon enemmän on edessä, sillä se hetki joka meni, on jo käytetty. Uusia mahdollisuuksi saattaa tulla vain yksi tai sitten se mahdollisuus on käsillä juuri nyt. Arvosta itseäsi ja ennen kaikkea ympärilläsi olevia. Tämä hetki on meidän ja jokainen voi itse määrittää miten se tulee jatkumaan.

Rakasta ja arvosta itseäsi, jotta voit elää huomenna ja mahdollisesti auttaa mummoja kadun yli.

Lähde kanssani juoksemaan !

Lenkkikaverit ja juoksemiseen tarkoitetut kengät kummallakin.

Juokse kesän läpi kanssani ! Niin minä aion tehdä. Jumppaa, juoksemista ja hyvää oloa. Juoksun voi aloittaa kuka tahansa. Juoksua ei tarvitse pelätä, kuten minä tein aiemmin. Luulin, että se on kauheaa, enkä halunnut juosta ollenkaan, mutta luulo ei ole tiedon väärti. Ei todellakaan. Minun oli pakko todistaa itselleni, että se mikä ei tapa se vahvistaa. Kaikilta onnistuu juoksu, jos vain niin tekee. Se ei ole enään haluamisesta kiinni. Aloitin kävelyllä ja siitä vähitellen siirryin juoksuun. Hölkkää, kävelyä, juoksua kaikkia vuorotellen. Kilometrejä ei tarvitse olla lenkissä paljon, kunhan antaa itsesä sata prosenttisesti joka kerta. Itselleen pitää antaa aikaa totutella uuteen asiaan. Oikean rytmin löytäminen voi viedä hetken aikaa, mutta se on palkitsevaa, kun lopulta on onnistunut siinä. Itsensä löytää uudelleen, kun siirtyy juoksupolulle. Aiemmin juoksin musiikit korvilla, mutta nykyään haluan kuulla hengitykseni ja luonnon äänet. Hienointa on saada hengittää raikasta ilmaa ja tuntea vapautta arjesta.

Voit juosta joko ilman välineitä tai niiden kanssa. Mp3 tuo rytmiä enemmän juoksuun, jos ei halua kuulla, kun hengästyy ja sydän tykyttää miljoonaa treenin aikana. Kännyköille on tehty käsivarteen kiinnitettäviä pidikkeitä, jotta teknologia pysyy mukana myös lenkillä. Vaihtoehtoisesti musiikin sijaan kuulokkeista kuuluu personal trainerin ääni, joka käskee jatkamaan, vaikka väsyttäisikin. Saat otettua kartat mukaan, ellet halua suunnistaa metsässä tai kaupungissa suuntavaisto hukassa, että missä on koti. Sykemittarin avulla voit yhdistää sen kännykkään, seurata pulssia ja energiankulutusta koko ajan, jos olet jo niin pro. Itselläni on kännykässä käytössä Endomondo, joka piirtää karttaa sen mukaan mitä matkaa kuljen. Käytin myös aikaisemmin askelmittaria, mutta nykyään sen käyttö on vähentynyt. Sykemittari olisi kätevä ja olenkin ajatellut hankkia sen kesän aikana. Vaikka en puhukkaan itsestäni vielä pro-juoksijana.



Juoksussa on kuunneltava jatkuvasti kehoa. Jos askel tuntuu pahalta, on hidastettava tahtia. Nesteytys on lämpimällä tärkeää ja vaatetus mahdollisimman kevyttä. Hyvät lenkkarit ovat kaiken A ja O. Tossukoiden kanssa ei ole juoksupolulle mitään asiaa. Kengän täytyy olla tukeva ja jalassa pysyvä. Jokaiselle jalalle löytyy erilaisia kenkiä, värejä ja tarpeita. On mahdollista teettää itsellensä kenkiin sopivat pohjalliset, jotka tukevat jalkoja oikeista kohdista. Itselleni teetettiin pohjalliset, sillä astuin liikaa jalkojen ulkosyrjälle ja jalkapohjien kaari oli liian korkea. Tästä syystä polvet rasittuivat enemmän ja kumpaankin polveen iskettiin kortisonia useampaan otteeseen. Piikkien avulla nesteet saatiin polvissa vähenemään ja särky loppui, kun oikeat pohjalliset saatiin käyttöön. Nykyään polveni toimivat normaalisti, eikä kipuja ole ollut. Juoksu on alkanut kiinnostaa ihmisiä yhä enemmän ja siitä on alkanut tulla jo trendi, että kaikki juoksevat joka puolella. Joka lehti puhuu juoksusta ja lenkkeilystä. On se hyvä, että ihmisiä kannustetaan ottamaan askel kohti parempaa terveyttä, mutta silti olen sitä mieltä, että jos ei halua, niin ei ole pakko, mutta silti voisi kokeilla. Ties vaikka alkaisi tykkäämään.

Uusia treenivaatteita näkyy joka kaupassa koko ajan. Kivan piristävät värit oikein huutavat pukemaan ne ylleen. Neonvärejä ja kirkkaita kuoseja, jotka toimivat hyvin katseenkääntäjinä ! Ise suosin paljon pinkkiä ja mustaa juoksutyylissäni. Ensimmäinen juoksukerta uudet vaatteet päällä tekevät jo ihmeitä. Valitettavasti ne eivät vielä näy kehossa, mutta mielialassa näkyvät. Värikäs juoksutakki kiskoo sinua puoleensa ja käskee sinut lenkille se päällä. Hyvä mieli tulee treenistä, kun osaa nauttia siitä. Toisille toimii pakotus ja toiset haluavat tehdä sen pehmeämmän tavan kautta.

Yksinkään ei tarvitse juosta, jos ei halua. Pyydä ystävä mukaasi. Voitte yhdessä kasvattaa treenihalua ja vertailla tuloksia keskenänne. Palkitkaa itsenne viikonlopun teehetkellä ja suklaalla, sillä on osattava myös olla reilu itselleen. Muista vain, että jos syö herkkua, tekee myös töitä sen eteen. Ei ole pakko asettaa tavoitetta. Voi myös juosta ilman mittaamisiakin. Aloitin vuoden alussa mittanauhalla mittaamisen ja sitä mukaan, kun tuloksia alkaa näkymään kehossa ja näkee miten lihakset kasvaa ja rasva palaa, siitä tulee hyvä mieli ja haluaa treenata enemmän. En omista myöskään vaakaa. En ole salilla käynyt kertaakaan ja siksi olenkin ylpeä näihin tuloksiin, mitä olen saanut aikaan. Ja siitä myös kiitos kuuluu ystävälleni Sinille, jonka kanssa olen käynyt paljon lenkkeilemässä.

kuva maaliskuulta, jolloin tuloksia alkoi jo näkymään.

Aloitan lenkkini aina kevyellä kävelyllä, jonka jälkeen teen pikaisia spurtteja. Kävelen ja pian otan uuden spurtin. Välissä juoksen täysillä hetken ja siirryn kävelyyn. Toistan tämän muutaman kerran. Ylämäet juoksen aina, myös jos on koira ja rattaat mukana. Rattaiden kanssa saa vastusta enemmän ja treenistä tulee vähän haasteellisempaa. Ei ihan voi sompailla siksakkia pururadalla. Syke on hyvä pitää koholla ja saada aikaan pientä hikeä. Lopuksi teen voimistelut ja venyytykset. Ennen juoksua en hirveästi lämmittele, sillä sen saa aikaan siinä kävelyssä. Kohta tulee vuosi täyteen, kun olen aloittanut kunnolla juoksun harrastamisen. Oloni on todella hyvä ja kunto nousee yhä enemmän ja enemmän. Voin sanoa, että olen ylpeä itsestäni. Viisi kilometriä taittuu jo iisisti, joten miksi en seuraavaksi lähtisi tähtäämään pidemmille lenkeille. Täytyy vain löytää sellaisia reittejä, joita en ole vielä kulkenut.

Lähde kanssani lenkkipolulle ja näytä minulle uusi reitti !