Minun juhannus

Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen, eikö vain? Tämä juhannus oli muutamasta aiemmasta jussista poikkeava. Ei satanut vettä _paljoakaan_ ja oli lämmintä <jopa ihan oikeasti>. Itse sain nauttia ihanasta keskikesän juhlasta ystävien ja perheen kanssa. Otin kaiken irti auringosta ja kauniista luonnosta sekä siitä, että ei tarvinnut tehdä töitä eikä ajatella niitä. Tai siis 'jouduin' valmistamaan päivällisen sunnuntaina sillä super kokki Villellä oli darra. Tai siis häntä väsytti todella paljon..

Kuuntelin lintujen laulua, lokkien huutoa, veden liplatusta, tuulen huminaa. Tästä voimme päätellä, että en ole kuuro. Käänsin kasvoni aurinkoon ja nautin lämmöstä. Seurasin miten aurinko laskee taivaanrannan taakse ja hämärä laskeutuu kaiken päälle mukanaan huntumainen usva. Ja näköni toimii huonoata näöstä huolimatta, enkä puhu nyt ulkonäöstä. Kastelin kenkäni aamukasteessa ja kävelin niityllä keskiyöllä. <selvin päin> 

Kävimme kalastamassa ja saimme saaliiksi kuhan, jonka valmistin päivälliselle. Haistelin paistuvia grillimakkaroita ja söin tuoreista mansikoista tehtyä rahkaa. Ihastelimme juhannuskokkoja ympäri järveä ja huusimme vastarannalle terveisiä. Vastaukseksi saimme terveiset Helsingistä. Puhuimme ystävien kanssa läpi yön, saunoen ja kuunnellen musiikkia. Ihastelimme kiiltomatoja metsässä ja kuuntelimme hiljaisuutta. Löysimme hylätyn veneen ja tyhjensimme sen vedestä. Teimme pienen veneretken keskelle tyhjää järveä, lokkien kaareellessa yllämme ja ulpukoiden kelluvan ympärillämme. 

Kaivoimme matoja kylmästä mullasta ja lähdimme onkimaan kissoille kaloja. Poltin niskani auringossa, sain saalista ja nautin kesästä. Kissoille eivät kalat kelvanneet, joten laskimme ne takaisin veteen. Tämä juhannus oli taikaa täynnä, vaikka en tunkenutkaan rehuja tyynyni alle saati sitten hypännyt kaivoon. Liittyikö kaivo edes juhannustaikoihin? 

Olisin voinut viettää koko juhannuksen kalastaen ja seilaten järvellä. Lopulta rantautuen johonkin saareen ja rakentanut majapaikkani sinne. Sain rentoutua täysin ja olen onnellinen, että sain viettää upean juhannuksen. 

Olen ehkä vähän poikatyttö, ja se on mulle ihan fine. Kalastaminen on kivaa ja metsässä seikkaileminen. Osaan ottaa koukun pois kalan suusta ja perata kalan tarpeen tullen. Ei haittaa jos vaatteet likastuvat tai kastuvat. Kesä kuivaa. Odotan jo kovin seuraavaa kalareissua. 

Ja ainiin Jaakolla ja Villellä alkaa 2 viikon loma perjantaina. Sillon tehdään perheen kesäreissu jonnekkin kivaan paikkaan esim. Muumimaailma tms!!

Toivon ensi kesästä samanlaista, jotta en unohtaisi millaista on nauttia keskikesän juhlaa täysin rinnoin. Kuinka hienoa oli oikeasti kuunnella tyynellä järvellä hiljaisuutta. Kuinka mukavaa oli kastaa käsi viileään veteen ja vain olla. Ja se fiilis kun kala nappaa syöttiin ja saat saalista. Se on voittajafiilis! 

Ja kunhan saan takaisin nettiyhteyden kämppään saan postattua kaikkia ihania kuvia, joita otin juhannuksena!! 

Niin on hyvää, kuin myös pahaa

En ole ensimmäinen enkä todellakaan viimeinen, jolle käy niin, että kun kaikki alkaa sujumaan hyvin siis todella hyvin, niin yhtäkkiä matto vedetään jalkojen alta. Eikö se ole niin, että vaikeuksien kautta voittoon. Pieniä "voittoja" ropisee mut silti edelleen harmittaa, että kävi niin kurjasti. Tämähän on jo kolmas kerta, kun käy näin.

Olin viime vuoden lopulla sellaisessa tilanteessa, että en tiennyt mitä olisin halunnut tehdä. Yllättäen viime elokuussa työsuhteeni loppui kuin seinään ja piti alkaa etsimään uutta työtä, sellaista ei tuosta noin aina saa. Lähtemiseni kyseisestä työpaikasta oli ruma siltäkin osin, että asiat menivät lopulta liiton kautta. Enkä edes lähtenyt omasta tahdosta, vaikka sekin oli käynyt mielessä silloin. Saatan jopa sääliä entisiä työkavereita, jotka ovat edelleen töissä siellä. Enkä enään tunnusta heitä edes kavereikseni.   

Aloin miettimään haluaisinko opiskella itselleni uuden ammatin vaiko etsiä työtä. Jos sitä ei löytyisi omalta alalta, olisi pakko valita jotain muuta tuottavaa työtä. Kiitän jo nyt vuokratyöfirmoja. Sain työtä omalta alalta eli ravintolamaailmasta. Olin koko kesän tehnyt tarjoilijan ja kylmäkön töitä, mutta nyt olinkin aamu 8 matkalla keittiöön kokin paikalle. Siinä aloin miettimään, että osaanko yhtään mitään.Vaikka olen katsonut Australian ja Amerikan mastercheffiä, ei se meno ole ihan samanlaista täällä suomen lounasbuffa keittiöissä.

Kun vuokrafirman tunnit eivät vielä riittäneet, hain uutta työtä näkemäni ilmoituksen perusteella. Hain kokin paikkaa! Olin epävarma, mutta menin haastatteluun cv kädessäni. Olin luonnollinen ja kerroin aiemmista työpaikoista ja mitä olin tehnyt jne. Palkka oli enemmän kun olin toivonut ja lähdin kotiin hymyssä suin...tarjoilijana! En kokkina. Pääsin ehkä vähän liian helpolla töihin omasta mielestäni. Työni oli mukavaa, mutta työkaverit eivät niinkään. Mielestäni työpaikalla tapahtui selvää suosimista toisia työntekijöitä kohtaan. Olin asiasta hiljaa, sillä pienessä piirissä yksi mutisee ja muut saavat sen kyllä kuulla ennemmin tai myöhemmin.

Korkeammassa arvossa olevat työntekijät katsoivat nenänvartta pitkin tavallisia työntekijöitä. Asioista ei osattu keskustella kunnolla eikä siten, että informaatio kulkisi kaikille tarvittaville osapuolille. Sain ns. siirron tarjoilu hommista kokin hommiin, ehkä vähän vastoin omaatahtoani, mutta ajattelin sen olevan väliaikaista, joten suostuin. Ensinnäkin, osaan työni kokkina ja tarjoilijana. Lounaskokkina ei ole vaikeaa. Mutta silti, SILTI aina on joku ketä haluaa neuvoa vaikka sillä ei olisi osaa eikä arpaa työhön, jota minä teen. Ja vaikka kuinka olisit sukua omistajalle, tai paras kaveri omistajan kanssa. Sun ei kuulu siltikään, jos asia ei ole sun tehtävälistassa, niin sun ei tarvitse kytätä muiden tekemisiä ja olla kärppänä aina paikalla, jos sulla on omakin työ. Näitä työntekijöitä oli muutama. Heidän kanssaan oli melko väkinäistä työskennellä.

Ja hei puhutaampas näistä tatuoinneista. Mulla kun on tässä käsivarressa näyttävä kuva, jonka ihan tietoisesti otin ja tajusin myös, että se on peitettävä, jos työnantajan imagoon ei sovi tatuoinnin näyttäminen. Aika monella kokilla on tatuointeja. Oon sen huomannut. Tarjoilijana pystyn pitkällä hihalla piilottamaan kuvan, jos siihen on tarvetta. Multa vaadittiin entisessä työssäni, että se täytyy peittää keittiössä. Mitä! Pahastuuko se lohifilee, että mulla on tatuointi. Eikö sen kanan arvoihin sovi, että mun kehoa on kuvitettu tai mitä jos sen papukastikeen uskonto kieltää mun tatuoinnit.

Puolet koeajasta oli kulunut ja sovittiin seuraavan viikon töistä. Päivän päätteeksi esimies kertoi mulle, että "joo, me ollaan päätetty, että ei jatketa sun työsopimusta enään, onko kysytävää" minä siihen vastasin "voitteko tarkentaa" sain vain kylmän vastauksen, että "ei me kommentoida" Palautin avaimet, sain lapun käteen ja soronoo.

En oikeen tiedä mitä mun olis pitäny ajatella. Ensinnäkin miten mä kerron mun miehelleni, että menetin just todella hyväpalkkaisen työn. Ja toiseks mitä h*lvettiä just tapahtu. En mä nyt voinu keskellä katua alkaa vollottaa, joten totesin tyynesti, että mä saan parempaa vielä. Ei tä maailma tähän kaadu. Kävelin kadulla ja kuulin vain tuulen humisevan korvissani sekä sanat, jotka saivat ilmeeni kovin totiseksi "ei jatketa sun sopimusta enään" Teki mieli vaan huutaa, että haistakaa home kaikki. Ette te voi tehdä noin! Palkkaatte töihin vakkarityöhön, annatte korkeamman palkan mitä olin  toivonut, pyydätte keittiöön kokiksi vaikka palkkasitte tarjoilijaksi ja annatte jopa kesäloman. Ja puolessa välissä koeaikaa heitätte pihalle ilman mitään syytä. Mitä v*ttua! Eikö teillä ole mitään ymmärrystä toisten ihmisten arvoista.

Voitte vaan kuvitella, että taas mentiin liittoon kyselemään voiko näin tehdä. Valitettavasti se kyllä menee näin. Koeaika riittää sopimuksen irtisanomiseen. Tosin en ollut ainoa kuulemma, ketä on lähtenyt siltä näin. Otetaan ihmisiä töihin ja kun tajutaan, että tunnit eivät riitä vakkareille, koeaikalaiset heitetään kylmästi pois.

Soittelin tietty siitä sitten takaisin vuokrafirmaan, että ottaisin taas vuoroja vastaan. Aloitetaan pohjalta uudelleen.

Olin vähän broken kotona, että mitä mä nyt teen. En osannut ajatella paljon mitään rakentavaa. Tuijotin ikkunasta ulos vaan. Sopimuksen irtisanomisesta oli pari tuntia, kun yhtäkkiä mun eteen ilmestyy puhelinnumero ja kerrotaan, että soita tähän. En tiennyt minne oli soittamassa, mutta puhelun päätyttyä olin sopinut työhaastattelun ja uuden pomon tapaamisen.

Mä uskon ihmisten hyvyyteen. Siellä missä on hyvää on myös pahaa. Se on ku karma. Teet hyvää ja sulle tehdään hyvää sekä päinvastoin. Kiitän jo nyt monia ihmisiä siitä, että en oo jääny tyhjän päälle näitten työkuvioitten kanssa.

Kuten tänäänkin 09:40 tuli soittoa, jossa vuokrafirman pomo ilmottaa, että se työpaikka jossa olen töissä, niin on päättänyt laittaa jäihin mun paikan, syynä että mulla ei ole tarpeeksi kokemusta. Vaikka siellä samassa paikassa oli keittiössä ihmisiä ilman alan koulutusta! Siksi mä siellä töissä olin, että saan sitä kokemusta. Tein perkeleen hyvää ruokaa siellä.

Vähän sama asia, että etsitään 20 vuotiasta työntekijää 10 vuoden työkokemuksella. Käsittämätöntä ihmisten heittelyä. Saadaan työntekijä uskomaan omiin vahvuuksiinsa, otetaan töihin, pidetään hyvänä työntekijänä, annetaan vastuuta ja parin kuukauden kuluttua heitetään susille. Kuinka ahterista se on. Mä voin sanoa, että henkisesti voin tosi huonosti, kun näin tapahtuu.

Ja siis missään nimessä en ole huono työntekijä, jos en osais tehdä ruokaa tai palvella asiakasta, se olis mulle kerrottu ja oisin jo vaihtanu alaa. Mutta nyt en tiedä onko vika minussa vai muissa. En itse näe mahdollista heikkoutta eikä ketään ole niitä mulle kertonut. Note to self älä luota ihmisiin.

Ystäväni joka työskentelee yritysmyyjänä. Olikohan se oikea termi. Kertoi, että ei jaksa omaa työtään, tietenkin siinä huolestuu hänen puolesta, joka kertoo, kuinka on väsynyt ja tekee älyttömästi töitä saadakseen palkkansa kasaan. Minun työni vaikutti helpolta hänen vierellään. Hän kertoi, että hakee opiskelupaikkaa. Tämä sai minut ajattelemaan, että mitäpä jos minäkin vielä joskus jaksaisin opiskella. Tietenkin ravintola-alalla, jos on esimiehenä, se lisää vain työmäärää. Palkka tietenkin on sitten parempi.

Muistan sen erään päivän, kun sain kuvan whatsappiin, että ystäväni pääsi pääsykokeisiin ja oli asiasta innoissaan. Ehkä se olisi hänelle se uusi suunta, joka antaa voimaa jaksaa vielä hetken sitä ei niin hehkeää työtä ja mahdollisuuden sitten kouluttautua parempaan asemaan. En tiedä mitä hänen pääsykoevastauksensa sanoivat, mutta toivon todella, että hän kokisi jotain mullistavaa tulevana vuonna, joka määrittäisi hänen tulevaisuutensa uudelleen. Ettei hän vain jäisi hikiseen konttoriin pläräämään papereita ja klikkailemaan 9gagiä. Se mitä toivon itsellenikin tapahtuvan. Haluan pysyvän työpaikan ja valoisan tulevaisuuden. Kukapa ei haluaisi.

Mulle on sovittu jo uuteen työpaikkaan koevuoro ja katsellaan mitä se tuo tullessaan. Varautunut mä olen joka tapauksessa, koska näitä pettymyksiä on tullut jo muutama. Se on varma, että työttömäksi mä en jää. Kyllä aina töitä tekevälle löytyy.

Vähän surullinen olen, että en saanut jatkaa tuolla työpaikassa. Harmi et he päättivät, että en riitä heille. Ei heidän pahoittelut paljon auttaneet, eivät missään vaiheessa. En tule antamaan anteeksi näitä tapahtumia vielä hetkeen näille ihmisille, jotka ovat aiheuttaneet päänvaivaa minulle. Saatan kuullostaa itsekkäältä, mutta sitä minä olen, kun on monta kertaa joutunut pettymään muihin ihmisiin. Tervetuloa aikuisuuteen.

Olen nähnyt monta keittiötä, ja toivon että saisin jäädä edes yhteen hetkeksi. Eihän se ole kauheasti vaadittu..

Tämä kaikki on vähän kun surkeiden sattumusten sarjaa. Ehkä näistä kehittyy lopulta hyvä tarina sukupolville kerrottavaksi. Minä kiitän ja kuittaan.

Nyt lähden pelaamaan pleikkarilla. Hyvää viikonloppua