Joulu. Rauhoittumista vai stressaamista.

Lalalalaaa la la lal laa! No se on joulu jo ihan mestoilla! Vuosi on mennyt niin vauhdilla, että ihmettelen miten olen mukana meinannut pysyä. Alkuvuosi meni häitä suunnitellen, kesä hehkutettiin häitä ja syksy on mennyt häitä ajatellen. Välillä on tapahtunut paljon.

Kaikki eivät ole jouluihmisiä, ja saatan olla seuraava joka viettää ensi joulun etelän lämmössä ilman kinkkua. Kädessä drinkki ja taivaalla porottava aurinko. Rakastan silti joulua todella paljon. Jouluna täytyy miettiä asioita aivan liikaa. Mitä puen aattona ylle, mitä ostan lahjaksi ystäville, mitä ystävät ostavat minulle ja mitä ostaa lapselle lahjaksi. Mitä ruokaa syödään aattona ja mitä jälkiruokaa. Nyt ei jaksaisi tehdä mitään. Meidän joulusiivous on ollut melkoinen fiasko. Siivous ei näy missään, kun sotketaan heti päälle. Eli lopetin yrittämisen ja pysähdyin täydelliseen sekasotkun harmoniaan. Lahjojen paketointi on mukavaa, mutta niiden ostamisessa menee hermot, varsinkin kun lapsi hermostui jo alkutekijöissä ja ajatus lyö tyhjää ideoiden suhteen. Saatiin silti lahjat ostettua ja nekin on nyt kissojen avustuksella kääritty. Lahjanauhat tosin saattavat olla entisiä.

Joulunahan siis tärkeintä on perhe ja ystävät. Lahjat eivät ole ne tärkeimmät asiat, mutta lapsille ne ovat heki ja elämä. Muistelen lapsena laadittuja lahjalistoja, kuinka vanhemmat yrittivät saada harakanvarpaista selvää, mitä se pikku-Tiia pukilta toivoo. Lelulehdet selattiin läpi tuhansia kertoja ja aina mietittiin mitä ´turhaa' voisi pyytää lahjaksi. Paras lahjamuisto lapsuudesta taitaa olla punainen nukensänky ja magneettipiirtotaulu. Pehmeät paketit eivät saaneet lasta innostumaan, mitä isompi lahja sen parempi. Joka vuosi silti sai jonkin sortin villapaitaa ja sukkaa. Suklaasta puhumattakaan.

Tänä vuonna omalle 'lahjalistalle' kuuluivat sukat ja rikkalapio & harja. Näistä tulisin onnelliseksi. Muuta en tarvitse. Mieluummin olen lahjan antaja, kuin saaja. Olen onnellinen muiden ilosta, sillä se lämmittää mieltä todella paljon. Tämän haluan omalle lapselle myös opettaa, että aina ei ole tärkeintä, että ajattelee vain itseään. Muillakin on oikeus onnellisuuteen.

Paljon vuosien saatossa puhuttu Joulupukki herättää edelleen keskustelua monissa lapsissa ja vanhemmissa. Onko hän vai ei ole olemassa? Kaikki saavat uskoa mihin haluavat. Onko omalle lapselle pakko opettaa tätä? Haluan sanoa, että ei. En tuputa lapselleni tontuista ja pukista, vaan kerron mistä lahjat tulevat oikeasti. Enkä myöskään pakota meidän pappaa pukeutumaan punaiseen asuun ja valkoiseen partaan. Olisi se outo sattuma, kun lapsi hoksaisi, että Joulupukki ja pappa käyttävät samaa partavettä. Monen lapsen ajatusmaailma on muuttunut tai murentunut, kun pukki paljastuukin satuhahmoksi. Mietin myös miten menee ajatukset sekaisin, kun kotona ei puhuta Joulupukista, mutta koulussa muut lapset puhuvat. Onko lapsi sekaisin tästä. No varmasti. Siinä hän jo pakostakin alkaa ajattelemaan mikä on faktaa ja mikä fiktiota. Ja lopulta päätös on hänen omansa, johon ei kukaan muu voi vaikuttaa. Hän joko uskoo tai ei.

Tuleeko meidän pojasta se ketä paljastaakin, että Joulupukki ei ole totta, vaan hahmo joka on periytynyt muinaisen Turkin suojelupyhimyksestä.

Taustalta löytyy 300-luvulla elänyt Piispa Pyhä Nikolaos. Hän oli tunnettu hyväntekijä sekä myöhemmin hänestä tuli merimiesten, lasten ja kauppiaiden suojelupyhimys.

Minä lapsena pelkäsin Joulupukkia. Piilouduin pöydän alle lämpimän patterin viereen tai sulloin itseni sohvan ja seinän väliin. En uskaltanut tavata pukkia. Laulaminen pukin kanssa ei tullut kuuloonkaan. Epämiellyyttäviä kokemuksia. Vasta, kun pukki oli lähtenyt veke ja pääsi lahjojen kimppuun, mieli koheni huimasti. Silmät loistivat, kun sai toivomansa lahjan. Meillä on tapana ollut, että ensin syötiin kaikessa rauhassa jouluruoka ja sen jälkeen siirrytään olohuoneeseen. Taustalla soi joululaulut ja kaikki kokoontuvat sohvalle ja yksi saa jakaa lahjat. Kutakunkin se on mennyt jo viimeiset 20 vuotta niin. Aika lentää siivillä.

Tänä jouluna meillä on kaksi paikkaa joissa juhlitaan joulua ja syödään itsemme täyteen loistavaa ruokaa. Onni on, että saa jakaa joulun hetket perheen kassa. Jos joku juhla on aina ylitse muiden, niin ehdottomasti joulu. Jouluaaton lastenohjelmat ja Joulupukin kuumalinja. Parhautta lapsuudessa. Itsekkin pääsin linjojen läpi joskus 8 vuotiaana puhumaan Joulupukille.

Joulun teki lapsuudessa ehdottomasti myös kuusi ja lumi. Lunta ei voinut valita, mutta kuusen kyllä. Välillä päästiin iskän mukaan metsään etsimään täydellistä yksilöä. Muistan myös erään vuoden, kun kuusi oli niin iso, että se painoi jo melkoisesti ja korkeuttakin sillä oli. Illalla kuusi koristeltiin ja sitä ihasteltiin pitkään. Taloon oli tullut joulu kunnolla. Kuusen tuoksu on pysyvä muisto lapsuudesta ja säihkyvät jouluvalot lahjoineen täydentää sen muistelman. Tänä vuonna meille ei kuusta tullut, sillä riskikertoimet ovat liian korkeat eläimien kanssa. Yksikin liikkuva esine kuusen oksalla villitsee kissat ja kuusi on entinen. Mahdollisesti myös kissatkin. Koira saa vainun jostai jäniksestä, joka on järsinyt sen oksia ja siinä mennään jälleen, kun hurtta nostaa koipeaan ensimmäisen ja viimeisen kerran puun juurella. Joulukuusta harkitaan tulevaisuudessa vasta.

Nyt on minun aikani mennä paketoimaan loput lahjat. Ja pakkaamaan tavarat joulua varten. Laadin sen listan sinne Lontooseen myöhemmin, kun ei tarvitse enään joulua ajatella.

Meidän poppoo toivottaa kaikille oikein lämmintä ja ihanaa joulua! Syökää itsenne täyteen ja viettäkää joulu sohvalla. Ne on mun joulun tavoitteet.

Tätä mieltä meillä oltiin joulun hengestä.

Ajattelua tanssilattialla

Olin töissä lauantaina. Juhlakeissi oli 40 v syntymäpäivät. Tunnelma oli mukava ja vieraat nauttivat juhlista. Ruoka oli ylistämisen arvoista. Tottakai, kun Jesse´s Dine sen hoiti! Miettisin siinä yhden aikaan yöllä tanssilattialla pomppiessani, miten helppoa on sulkea mielensä muiden ihmisten katseilta. Näytin 'vanhuksille' mallia, miten hypitään tanssilattialla tasajalkaa Robinin tahtiin. Näillä ihmisillä oli oikeasti hauskaa, sen huomasi tunnelmasta ja alkoholin määrästä veressä sekä lattialla. Vain ja ainoastaan alkoholi saa miehen riisumaan paitansa keskellä tanssilattiaa ja ehkä myös kuumuus..Alkoholilla oli enemmän osuutta asiaan.

Harva miettii todella asioita tanssilattialla, kun kourassa on täysi tuoppi ja lemppari musiikki soi kaiuttimista. Katselin aikuisia ihmisiä kaljan ja siiderin kastelemalla lattialla. Miehillä ja naisilla oli hymy korvissa ja tasapaino hukassa. Helposti sata kiloinen mies kaatui suorilta jaloilta selälleen permannolle, nousi ylös ja jatkoi bilettämistä. Itselläni kävi mielessä, että hänen pitää mennä pitkäkseen ja juoda vettä, kun hän kolautti päänsä. Miksi on niin vaikea osata käyttäytyä, kun ilmaista viinaa on tarjolla. Kysyn tätä etenkin suomalaisilta.

Tai onko tarjoilijan kähmiminen asiallista käytöstä ~30 mieheltä, vaikka hän olikin sinkku, mutta minä naimisissa. Kohteliasuudet otin vastaan vielä, mutta tarjoilu loppui siihen, kun hän kouraisi takapuoltani viedessäni viiniä hänelle. Voin sanoa kyllä kiertelemättä, että olen kaunis, mutta se ei silti oikeuta miehiä ahdistelemaan reviirilleni. Muillakin naisilla on näitä 'ongelmia', että saavat huomiota helposti, vaikka eivät edes hae sitä. En sentään nostanut miestä rinnuksista seinälle ja uhkaillut, eikä onneksi näin tehnyt Villekään, vaikka kerroinkin heti mitä salin puolella tapahtui.

Tein lauantaina 15 tuntisen työpäivän ja siihen päälle vietin 2 tuntia tanssilattialla muiden 'aikuisten' kanssa. Huippuhetki oli todella kun Robin soi !! Katselin ympärilleni ja tajusin miten aikuinen (sillä hetkellä) olin muiden joukossa. Halusin pitää muista huolta ja antaa todellista tukea, kun he horjouvat tuoppiensa kanssa. Olimme Villen kanssa juhlapaikan nuorimmat ihmiset, eli siis 24 vuotiaat. Loput olivat niitä iältään oikeita aikuisia, käpyjä. Silti lähdin mieluummin karkuun, kun +80 kiloinen mies kävelee horjuen käytävällä vastaan silmät ristissä. Tätäkö tulevaisuudessa on se 'lomaa lapsista' ja 'laatu-aikaa' kavereiden kanssa? En itse sitä ainakaan toivo. Näillä ihmisillä todellakin jäi aivot narikkaan kello kymmenen jälkeen illalla. En halua dissata ihmisiä, mutta teen sitä silti. Saattoi olla päät kipeinä sunnuntaiaamuna.

Heidän silmistä paistoi ilo, humala ja valvominen. Kaikkea sekaisin. Tunsin jossain määrin sääliä joitain ihmisiä kohtaan, sillä heille puhuminen ei enään onnistunut ja silmät seisoivat päässä, vaikka nukkuma -aika oli mennyt useita hetkiä sitten. Ei unohdeta myöskään sitä miten monta treffipyyntöä yhdeltä henkilöltä voi illan aikana sadella. En silti katsonut pyyntöjä mitenkään loukkaaviksi enkä myöskään ahdistaviksi. Ajatus on tärkein. Tapahtuisiko niin ilman alkoholia, tuskimpa. Miksi emme osaa käyttäytyä säädyllisesti, kun alkoholia on tarjolla. Miksi sen erään herran oli kaadettava kengilleni lonkeronsa ja tuijotettava kasvojan, kuin lumottua. Ahdistuin vähemmästäkin. Minulle se oli silti mukava ilta. Ilta jolloin en loju sohvalla ja katsele sarjoja sata putkeen.

Valitsen tulevaisuudessa luultavasti kaatokännin toisinaan mieluummin, kuin katselen, kun lapset piirtävät seiniin, tappelevat ja syövät kaikki sokerihuurrutetut murot kaapista. Lähetämme lapset mummolaan ja olemme humalassa tahmaisella tanssilattialla tuopit nurin muiden vaatteilla. Sammumme taksiin ja noudamme lapset sunnuntaina mummolasta, kun mummo saa tarpeekseen huutavista kullanmuruista, jotka ajelivat kissalta pois karvat ja jättivät irokeesin sille. Tai laittoivat vaarin tekohampaat koiralle ja syöttivät sille puuroa lusikalla. Vain elämä voi näyttää tulevaisuuden. Ja alkoholi voi näyttää maailman humalan puolen.

Ensi vuonna asiat muuttuvat! Pääsen töihin ja lapsi menee uuteen hoitopaikkaan. Vuosi 2015 on muutosten vuosi. Vuosi joka alkaa Lontoon matkalla ! Seuraavassa postauksessa teen listauksen mitä kannattaa viedä mukanaan Lontooseen ja mitä jätetään kotiin, muutakin kuin miehet.

Asiat tärkeysjärjestykseen

Naisena kaipaan elämääni välillä hetkiä, joilloin rahankäytölle ei ole esteitä. Silti olisi hyvä, että tuolloinkin järki ja tunteet kulkisivat samassa kädessä.

Vietin syntymäpäiviäni yhdessä ystävieni kanssa lauantaina. Tietenkin haluan panostaa itseeni juhlapäivänä, mutta myös ystäviini. Tarjoan maistuvaa kuohuvaa sekä herkullista ruokaa. Lisäksi istuin kampaajalla lähdes 6 tuntia, jotta hiukseni olisivat täydelliset. Mitä ihanaa turhuutta! Tietenkin sen olisi voinut jättää välistä, mutta jokainen nainen tietää, että itsensä hemmottelu on arjen keskellä juhlaa. Ja on se muutenkin sallittua lähes jokaisena päivän hetkenä, jos siihen on mahdollisuus. Kuten lasi viiniä ystävän kanssa, koska vain!

Kampaajan jälkeen olin hyvillä mielin, kunhan en ajatellut, mitä juuri maksoin tuota 'huvista'. Kolminumeroinen summa jäi takaraivoon, aivoni ja silmäni pitivät huolen, että se syöpyi sinne kunnolla, jotta ajattelisin mitä olin juuri tehnyt. Samalla summalla olisin pystynyt ostamaan itselleni uuden älypuhelimen vanhan rikoutuneen tilalle, olisin voinut saada upean rannekellon kultasepänliikkeestä, jota olin haikaillut useamman ajan. Olisin myös pystynyt maksamaan ensikuun matkan Lontooseen. Mikä meidän naisten aivot pehmentää, kun kyse on kauneudesta ja rahasta. Eikö meillä ole mitään käsitystä, mitä itsellemme teemme. Onneksi en omista ripsipidennyksiä tai rakennekynsiä..

Haluan oppia säästämään rahaa, joka tuntuu välillä olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Voisin toki mennä pankkiin ja kertoa tavoitteeni, mutta helpomminkin voin sen tehdä ilman, että minun pitäisi avata säästötili ja pitää siitä huolta, kuin pienestä eläimestä. Tili minulla jo on, enään puuttuu rahat jotka sinne voisi laittaa. Aloitan helpoimmasta, eli vakituisista tuloista, niistä ei voi nyhtää suurta summaa kuukaudessa sivuun, joten on oltava toinen keino. Ensin lopetan nettikaupassa pyörimisen ja sammutan vaatekauppojen sivut, sen jälkeen menen vaatekaapille ja katson onko zäänssejä luopua turhista vaatteista, joita kaappini pursuavat. Ylimääräisiä vaatteita voi laittaa moniin paikkoihin netissä myyntiin sekä viedä niitä kirpputorille. Meillä on vielä viikon varattuna kirppispöytä Hassisen kirpputorilta pöytä numero 166 !! Sieltä löytyy lastenvaatteita, leluja sekä minun vaatteita. Keskustellaan myöhemmin lisää naisista ja niiden rahankäytöstä. Kuulostaa todella jännittävältä..

Tori.fi on monille tuttu paikka. Niille jotka eivät ole vielä tutustuneet, suosittelen! Siellä myyt ja ostat todella helposti. Päivän mainoslause..! Juuri sain myytyä siellä meidän vanhan rottahäkin. Sinne päätyvät myyntiin myös useammat käyttämättömät korkokenkäni ja mekkoni. Tästä alkaa operaatio kerää rahat Lontoo2015-matkalle. Uhrauksien määrä tulee olemaan korkea, mutta sen tulen kestämään. Syön makaronia ja juon halpaa teetä, jotta pääsen nauttimaan ystävieni kanssa matkastamme. Tämä kyllä kuulostaa, että ajattelen vain itseäni, mutta niin se kyllä onkin. Itseäni ja ystäviäni. Pois normaalista arjesta. Joka meillä ei kyllä ole koskaan normaalia, mutta silti.

Joulu on jo aivan nurkan takana. En ole ajatellut lahjoja vielä hankkivani, mutta huomenna on edessä shoppailua ihmistungoksessa. Mitä ostaa rakkaimmille, ja parhaimmille ystäville..Nämä kysymykset jokainen käy läpi vuosittain. Aina löytyy jokin ratkaisu.

Kasasin piparkakkutalon Villen kanssa ja pakko sanoa, että vähän olen ylpeä lopputuloksesta.

Tässä kuvat tuntien väsäämisestä.

Tässä vaiheessa luovuuden kukka alkaa kukkimaan

Koirankopin seinät

Seinän koristelua

Tikapuut

Rakentaminen alkaa

Jaska pääsi myös osaksi taidetta

Katon kasausta

Joulukuusi talon sisällä

Tassunjäljet

Kynttilät ikkunalaudalla

Askartelin lumilyhdyn marengista ja täytin sen keltaisilla strösseleillä

Aivan kuin kissa näyttäisi ylpeältä

Kyllähän se hyvältä näyttää

Leiposin myös ehkä parhaita kaurakeksejä ikinä ! Eivätkä ne ole palaneet, se on suklaata.

Seuraavassa postauksessa keksien ohje ja lisää pähkäilyä joululahjoista

Juhlikaamme kun vielä jaksamme

Jos kissat olisivat mauste, he olisivat chiliä. Heillä riittää intoa ja energiaa. Pojat löytää joka paikasta, minne vain ikinä menen talossa. Dille makaa pöydän alla ja päivystää tippuvia makupaloja. Jönssi on tuolilla patterin vieressä lämpimässä. Äsken kumpikin vielä juoksi ympäri kämppää matot ihan runtussa ja hirveä sähinä kuului kummastakin aina, kun ohi menivät. 

Istun keittiössä kirjoittamassa tätä tekstiä, patonkitaikina on kohoamassa ja leipominen on kesken. Kyllä leivon keskiyöllä. Täytin vuosia viime sunnuntaina ja tänään lauantaina pidän juhlat ystävilleni. Aamulla on kymmeneltä kampaaja ja sen jälkeen lähetän Jaakon mummilaan. 

Rakastan juhlien pitämistä, niitä ei voi olla koskaan liikaa. Aina voi juhlia, ei väliä mikä on syynä! Saan valmistaa herkullisia ruokia, viihdyttää ystäviäni ja jakaa uusimmat uutiset ja kuulumiset. Vaikka olenkin juhlien keskipisteenä, nautin siitä suuresti. Tarjolla on hyvien juttujen lisäksi tuoretta patonkia, cocktailpiirakoita ja munavoita, suklaakeksejä, Villen valmistamaa suklaakakkua sekä musiikkia ja ihania ystäviä. Kissat saavat myös totutella isompaan väkijoukkoon. Juhlat jatkuvat myöhään yöhön, sillä suuntaamme vielä jatkoille. Nyt on hyvä juhlia, kun on nuori.

Dillen silmät seuraavat käsieni liikkeitä ja jokaista liikahdusta iPadin näytöllä. Vähän väliä pienet tassut iskevät salamana nöytölle ja menen sekaisin kirjoituksessani. Kirjoituksen keskeyttää myös hirveät yskänpuuskat. Sain flunssan pari päivää sitten ja olo on ihan puuduksissa. Oloa helpottaa sitruunahunajatee. Kannattaa kokeilla, jos on flunssan kourissa. Tässä hyvä juoma: keitä vesi kiehuvaksi. Kaada mukiin ja sekoita joukkoon kunnon teelusikallinen hunajaa. Lisää pari teelusikallista sitruunamehua ja pieni pala inkivääriä. Halutessa voi siihen sekoittaa myös puoli tl kanelia. Helpottaa oloa hetkellisesti. Tämä flunssa ei silti estä minua juhlimasta!

Kissat tuhosivat kaikki verhot mitä kämpästä löytyy. Eilen illalla katsoessani televisiota kuului repeävän verhon ääni ja molemmat kissat roikkuvat pitsiverhoissa. Kissoilla on oma maailmansa jossa he asuvat. Minä olen heille palvelija ja he ovat silti ääliöitä. Suloisia sellaisia. Jaska tulee paremmin toimeen heidän kanssaan, kuin viimeviikolla. Tällä viikolla hän ei saanut kertaakaan turpaansa. Yritin myös pestä mirrejä. Helpommin sanottu kuin tehty. Kylpyvesi oli lämmintä ja itse olisin mielelläni mennyt sinne. Luin jostain, että kissat kannattaa jo pentuina opettaa kylpemiseen. Ei meillä ainakaan. En aio myöskään enään yrittää. Kissan on pakko olla todella heikossa kunnossa, ennen kun suostun uhraamaan itseni ja laittamaan kissaa edes lähellekkään vettä. Yritykseni oli tietenkin hyvä, mutta ei täydellinen. Otin pahaa avistamattoman kissan syliini ja kannoin kylpyhuoneeseen. Dippasin kissan puoliksi veteen ja en kerennyt sanomaan mitään, kun Dille jo juosi olohuoneessa märkä vana perässään. Ajattelin, että toinen on ehkä helpompi uhri. Jönssi ei tajunnut mitään, kunnes laskin hänet veteen ja huljuttelun hetken takajalkoja vedessä. Kynnet uppoutuivat sormiini ja ranteeni olivat haavoilla. Kissa lähti kuin lentäen pois kylppäristä ja minä jäin kettuuntuneena seisomaan paikoilleni. Kunnes menin juosten kissojen perään pyyhkeen kanssa, sillä märkä kissa sohvalla ei vaikuta kovin mukavalta ajatukselta. En pese siis enään kissoja, ellei niiltä ole taju kankaalla.

Päätimme ystävieni kanssa, että tarvitsemme loman. Siispä varasimme lentoliput ja hotellin ja lähdelle tammikuussa minilomalle Lontooseen!! En laske päiviä vielä, mutta innolla odotan, että voin aloittaa sen. Saa jälleen suunnitella mitä pakataan mukaan ja kuka ottaa mitäkin tavaraa laukkuunsa. Meidän viime lomasta on pari vuotta, jolloin matkasimme yhdessä Dominikaaniseen tasavaltaan. Olin tuolloin vielä raskaana ja hotellissa oli ilmainen baari! Olen tästä edelleen vähän katkera. Siltikin, tuleva loma on askel tuntemattomaan. Lontoo kutsuu meitä 26.-30.1.2015 !! Lennot, varattu. Hotelli, varattu. Matkalaukku, valmiina. Rahat, nope. Joulupukille viestiä, että tarvitsemme matkarahaa..

Näitä ei lontoossa näe, mutta jonain päivänä teemme matkan jonnekkin kaukaiselle saarelle.

Tätä näkymää odotellessa ja matkasuunnitelmaa luoden, jaksaa odotaa muutaman viikon

Kaupoissa käy melkoinen hulina, kun kaikki tekevät innolla ja vähemmän innolla jouluostoksiaan. En ihmettele, että osa ihmisistä ahdistuu kaupoissa ja haluavat lähteä heti ensimmäisellä lennolla jonnekkin keskelle ei mitään ja olla rauhassa. Lapsena joulun teki ehdottomasti joulukuusi. Nykyisin se on enemmänki uhka kuin mahdollisuus. Kissat, koira, lapsi ja kuusi. En halua edes ajatella lopputulosta. Viimeksi kun näin kissan ja joulukuusen yhdessä. Ne makasivat lattialla ja kissa repi oksia minkä kerkesi ja pöllytti koristeita. Saattoi se syödä kuusen tähdenkin myöhemmin. Eli ei kuusta meille. En ota riskiä, että yöllä kolmen aikaan nousen sängystä nostamaan joulukuusta lattialta ylös. Tämänkin olen tehnyt aiemmin.

Jouluruoka on parasta joulussa. Mitään parempaa ruokailua ei ole, kuin yhteinen jouluateria perheen kanssa. Kalkkunaa, kinkkua, laatikoita, rosollia, salaatteja, kalaa ja kaikkea hyvää mitä vain tulee mieleen. Pitää tehdä erikseen postaus pelkästä ruuasta lähempänä joulua. 

Nyt pitää mennä tekemään patonkeja! Kuulumisiin. Laitan kuvia juhlista seuraavaan postaukseen.

Tänään en itke

Saatoin näyttää masentuneelta, kun join yksin teetäni sairaalassa vanhempien kahvihuoneessa. Tietenkin olin masentunut. Jouduin käyttämään rasvatonta maitoa teessäni ja se pilasi tunnelman! Katson kauan pelkkää valkosta seinää enkä jaksa miettiä mitään. Lapseni nukkuu muutamaa kerrosta ylempänä lasten ja nuorten teho-osastolla ja voi hyvin. Yksi elämäni vaikeimmista hetkistä on jäänyt taakseni. Jälleen yksi skolioosi operaatio on saatu valmiiksi. Jokainen hetki odottaessa lasta leikkaussalista oli riipivää särkyä sydämessäni. Odotus milloin lääkäri soittaa, jotta tiedän onko lapseni kunnossa ja leikkaus onnistunut.

Viimeksi kirjotin kyyneleet silmissäni sairaalan sängyllä, kuinka olen väsynyt itkemään ja miten pelkäsin, että rakas poikani kärsisi kivusta yöllä. Tämä hetki on erilainen. Kävelin poikani kanssa rauhallisesti ilman pelkoa, kohti operaatio huonetta, jossa hänelle suoritetaan toinen skolioosileikkaus. En ole peloissani, en kyynelehdi enkä myöskään sure. Tiedän jo, että leikkaus menee hyvin, sillä luotan lääkäreihin ja hoitohenkilökuntaan täysin. Pidän lasta sylissäni ja olen rauhallinen. Jaakko saa ensimmäisen särkylääkkeen ja syö sen huutamatta. Ympärillämme on useampi hoitaja ja pian saapuu lääkäri. Anestesialääkäri kysyy minulta jälleen, kuten ensimmäisellä kerrallakin muutamia kysymyksiä koskien Jaakkoa ja sitä, että olen kärryillä mitä pojalleni tehdään leikkauksessa. Pystyn antamaan vastaukset hänelle ilman kyyneliä. Tämän jälkeen pojalle täytyisi laittaa tippa oikeaan käsivarteen. Helpommin sanottu kuin tehty. Huutoa ja kiljumista, mutta tippa saadaan paikalleen ja lapsi rauhoittuu nopeasti. Eräs hoitaja ottaa Jaakon päästä mittoja ja merkkaa punaisella tussilla merkkejä hänen päälaelleen ja sivuihin. On aika antaa hänelle nukutuslääke. Lapsi on pelokas ja vilkuilee hädissään ympärilleen. Ote äidin kädestä tiukentuu. Vaikutus alkaa lähes välittömästi. Laskemme lapsen sängylle ja lähden huoneesta. Tällä kertaa hymyillen, en itkien. En koe oloani ahdistuneeksi, pikemminkin nälkäiseksi. Olo on silti haikea, vaikka tiedän, että lapsi on hyvissä käsissä. 

Leikkaus kesti 3,5 tuntia. Saapuessamme teholle, Jaakko nukkuu sikeästi, mutta heräsi hetken kuluttua kuultuaan tuttuun äänemme. Varovasti hän avaa silmänsä, mutta ei sano mitään. Hänen huulensa ovat kuivat ja silmät väsyneet. Leikkaus sujui ongelmitta ja selkä on taas suorassa. Nopeasti poika on jo istumassa sängyllä ja leikkii pikkuautoilla. Johtoja menee ympäri hänen kehoaan ja ne ovat tiellä koko ajan. Tippaletku on vasemmassa kädessä. Oikeaan jalkaan on kiinnitetty jonkinlainen anturi ja rintakehässä ja kyljissä on ekg-lätkät, joista menee johtoja viereiseen näyttöön. Siinä on tarkat sydänkäyrät ja sykkeet. Vaippaan menee katetrin johto. Särkylääkettä hän saa suun kautta, mutta kun uni tulee, se laitetaan suonensisäisesti. Jaakko tulee toimeen hoitajien kanssa, joka on todella tärkeää, sillä hän viettää kuitenkin seuraavan yön teho-osastolla.

Äidin syli on tärkein Jaakolle nyt, mikään muu ei kelpaa. Onneksi 11 kiloinen lapsi on vielä melko kevyt ja jaksan häntä pitää sylissä pitkän aikaa. Iltapalana oli puuroa joka maistui hyvin, vaikka särkylääkkeen kanssa oli vähän tappelemista. Saatiin se lopulta syötettyä hänelle piltin kanssa. Kello lähenee yhtätoista yöllä, eikä lapsi nuku vieläkään. Hoitajat käyvät katsomassa pienen hetken välein, että josko lapsi jo nukkuisi. Äiti olisi valmis menemään jo nukkumaan. Pidän pienokaistani sylissä ja tuudittelen jotta hänellä olisi turvallinen olla. Annan vielä maitoa ja lasken hänet sänkyyn. Lopulta uni voittaa. Hiljaisuus saapui huoneeseen. Viereisessä huoneessa jokin laite piippaa. Vieressäni oleva laite alkaa myös pitämään ääntä. Tippapussi on loppu. Hoitaja vaihtaa sen nopeasti uuteen. Tarkistaa koneelta joitain lukemia ja seuraa hetken jaakon sykettä. Juttelen hetken hänen kanssaan ja sovimme seuraavasta päivästä. Lähden osastolle hakemaan tavarani ja menen kotiin nukkumaan, sillä tiedän, että lapsellani ei ole hätää. Ympärivuorokautinen valvonta huojentaa mieleni ja pystyn nukkumaan yöni, jotta olen virkeänä aamulla taas sairaalassa.

Aamulla puhelimeni soi ja vastaan käheällä aamuisella äänelläni. Hoitaja ilmoittaa, että Jaakko pääsee tänään kotiin ja saamme tulla hakemaan hänet teholta. Olen salamana ylhäällä ja valmis lähtemään poikamme luo. Lapsi nukkuu vielä, kun pääsemme hänen luo, mutta herää pian ja virkoaa. Kaikki johdot ovat irrotettu hänestä. Kädessä on mustelma tipasta ja käsivarressa laastari. Selässä näkyy mustalla tussilla tehtyjä merkkauksi leikkauksesta. Haavan päällä oleva side on verinen, mutta sen saa ottaa vasta seuraavana päivänä pois. Saamme luvan vaihtaa omat vaatteet Jaakolle päälle. Lopuksi vielä resepti lääkkeistä, mitä tarvitaan ja viimein se paras hetki. Kotiin lähtö! Autossa istuu onnellinen perhe. Vaikka tiedämme, että tämä ei ole ohi vielä. Puolen vuoden päästä on uusi leikkaus edessä jälleen. Jokainen toimenpide vahvistaa meitä ja vaikka ne ovatkin koettelemuksia, niistä selvitään läpi yhteisellä voimalla ja rakkaudella.

Leikkaushaava on pienempi, kuin aikaisempi haava. Selässä näkyy himmeänä vanhaa puolen vuoden takaista arpea.

Jaakolle tehtiin tässä leikkauksessa veptr-pidennys. Eli sen laitteen pidennys, joka hänelle asennettiin kylkiluiden väliin toukokuussa tehdyssä leikkauksessa. Hänellä oli yhteen kasvaneita kylkiluita, jotka erotettin leikkauksessa ja niiden väliin laitettiin kyseinen laite.

Täältä löytyy infoa enemmän veptr-laitteesta ja  muuta skolioosi-leikkaukseen liittyviä juttuja. Siellä näkyy myös veptr-implantin kuva ja röntgenkuvat jossa se on käytössä. Jaakolle tullaan tekemään vielä mahdollisesti kahden vuoden sisällä vaativampi skolioosileikkaus, sillä hänellä on selkärangassa synnynnäisiä nikamaepämuodostumia ja puolinikamia, jotka on leikattava, jotta skolioosi ei pahene. Niiden korjaaminen auttaa selkää saavuttamaan mahdollisimman suoran tuloksen.

Tämä kuva antaa melko hyvän esimerkin, millainen laite Jaakolla on kylkiluissa.

Virheasennon korjausleikkaus vept-laitteen kanssa.

Näiden kaikkien sairaalakäyntien keskellä, menneiden ja tulevien, olen voittanut useammat pelkoni ja voin ylpeänä kertoa, että olemme vahvempia kuin koskaan. Nämä eivät ole helppoja hetkiä perheelle, ja ne vievät voimia suuresti. Siltikään en luopuisi yhdestäkään hetkestä. En koskaan pysty kertomaan tarpeeksi hyvin, miten paljon rakastan perhettäni. Poikani on luultavasti vahvempi kuin minä ja mieheni ja me yhteensä, sillä hän joutuu kokemaan nämä kaikki sairaalasängyllä ja operaatiopöydällä, vaihtaisin koska vain itseni hänen tilalleen, jotta häneen ei sattuisi mikään koskaan. En pysty tekemään sitä, mutta pystymme mieheni kanssa olemaan hänelle vahvimmat ihmiset, joita hän tarvitsee vierelleen, kun hän toipuu operaatioista. Haluan antaa lapselleni parhaimman mahdollisen tulevaisuuden tässä ainoassa maailmassa, joka meillä on. Hän käy läpi kokemuksia, joita ei monikaan helpolla usko.

Rakkauden kanssa pääsee helposti alkuun ainakin. Tästä on hyvä jatkaan eteenpäin.

Pöllyäviä karvoja ja totaalista sekoamista

Ympärilläni kuuluu pienten tassujen kipitystä. Paperilamppu humahtaa lattialle kissan painosta, kun hän hyppää siiihen. Pöytäliina putoaa pöydältä ja kahvikuppi kaatuu lattialle. Makaan rentoutuneena sohvalla, kunnes yhtäkkiä terävät kynnet uppoavat reiteeni kuin pienet naskalit. Karvat pöllyävät, kun koira ottaa yhteen kissojen kanssa. Armoton sähinä ja mouruaminen ja vinkuminen käy korviin vähän väliä. Tässä rakennetaan yhteistä ystävyyttä koiran ja kissojen välillä.

Kuuntelen välillä missä kukin eläin menee ja tarkkailen mitä ketäkin tekee. Yllätän koiran syömästä kallista kissanruokaa ja kissat löydän vaatekasasta puhtaiden pyykkien seasta. Lopulta saan vaatteet kaappiin, missä lopulta ne kissatkin ovat ja kuulen vessasta kahinaa. Yllätän jälleen Jaskan, joka syö innolla kissan kakkaa kuono hiekkaan upotettuna. Löydän seuraavaksi kissat keittiön kuiva-ainekaapista ja vauvan koiran vesikipolta. Tekeminen ei lopu tästä kämpästä. Verhoja pitkin kiipeävät pennut tekevät vaikutuksen minuun kuin myös kukkaroon. Kissat esittelevät parkour taitojaan olohuoneessa ja kiipeävät ketterästi sohvan selkänojaa pitkin. Kynsien ääni sattuu korviin, kun ajattelen miltä sohva näyttää hetken kuluttua. Onneksi ei ollut uusi nahkasohva.

Dille ihmettelemässä.

Jaska on joutunut ahdinkoon, kun mirrit pöyhistelevät turkkiaan hänen läsnä ollessa.

Jönssi ja Dille tuovat energiaa yhä enemmän taloon. Kävellessäni käytävää pitkin varon varpaitani, sillä kynnet jalkapöydässä herättävät lähinnä kauhua kuin riemua. Sohvalla istuessani seuraan veljesten kamppailua ja taistelua. Jaska pysyttelee etäällä vielä, sillä eilinen turpaan otto ei ollut mieluinen kokemus.

Dillen ilme kertoo kaiken, varsinkin siitä, että ei ole ennen nähnyt koiraa.

Tästä lähin jaamme kaiken kissojen kanssa. Perheemme kasvoi kahdella veljeksellä perjantaina. Ja kummatkin pennut ovat terveitä ja energisiä. Kahjoudesta puhumattakaan. Ympärilläni hyppii kissoja joka suuntaan, en ole toistaiseksi saanut osumaa. Kissatkin ovat kasassa vaikka yrittävät tuhota itseään ja ympäristöä. Pöydän alla olevat aikakauslehdet ovat mennyttä, puhumattakaan juuri ottamastani teekupistani, joka lojuu nyt valkoisella matolla. Jostain kuuluu pureskelua ja repimistä. Äänet ovat helppo jäjittää pöydän alle, missä pennut repivät lehtien sivuja vauhdilla. Kunhan eivät pääse käsiksi uusimpaan lehteen jonka posti toi. 

Jönssi

Aluksi pennut olivat varautuneita ja pelokkaita, mutta vähitellen he uskaltautuivat yhä kauemmas ja kauemmas korista jossa heidät kuljetettiin uuteen kotiin. Heillä oli paljon ihmettelemistä ja vielä enemmän uusia hajuja tutkittavanaan. Lastenhuone sai toimia heidän ensimmäisenä paikkana josta alkaa uusi seikkailu. Kello kymmenen tänään illalla, pennut juoksevat ympärilläni, kuin olisivat olleet täällä kauemmin kuin päivän. Sohvan nurkassa pyörii mustavalkoinen karvainen kasa, kun mirrit nahistelevat keskenään. Leikin loputtua Dille käy viereeni istumaan ja ihmettelee padin näyttöä, jossa sormeni kirjoittavat tekstiä vauhdilla. 

Minun on aika mennä antamaan kissoille ruokaa ja sitten menemme nukkumaan, että huomenna jaksaa mennä pitkin verhoja taas. Mahdollisesti myös minäkin teen niin.

Päivä jonka muistan ikuisesti

 Palataan vielä hetkeksi muistoihin ja siihen kuumaan helteiseen heinäkuun päivään.

Päivä joka on jokaisen mielessä vielä varmasti yhtä vahvasti kuin eilinen. Kellään ei ollut kylmä silloin.

Aiempia hääpostauksia ja kuvia löytyy täältä ja täältä!

Paperipallot tilasin Decora Housesta

Vieraille jaettiin ennen liiton siunaamista saippuakuplia. Tilasin ne Something Old-juhlakaupasta. Mehän siis menimme virallisesti naimisiin maistraatissa 25.7.2014 Kuvat siitä hetkestä ovat vielä kännykässä.

 

Kori on tärkätty pitsiliina

Tämän paikkataulun toteutuksen teimme kaason kanssa häitä edeltävänä yönä

Karkkibuffet oli vetonaula ehdottomasti. Karkit tilattiin Urjalan makeistukusta ja kaiken kaikkiaan makeisia oli lähemmäs ellei yli 10 kg

Some oli tietenkin mukana, kuten modernissa elämässä kuuluukin. Keep Calm-taulun tilasin Decora Housesta

Ulkopöytien kaitaliinat olivat tukusta ja maljakot Sinooperista. Olivat silloin tarjouksessa.

Ilmapalloja oli ympäriinsä juhlapaikkaa. Tilasimme ne Now and Forever-nettikaupasta

Rannekukka kaason kädessä

Morsiusneitojen rannekukka

Kaikki kukkasemme oli Kukkakauppa Fridhemin käsialaa

Suunnittelin itse ja toteutin alusta loppuun Hääbingon

Anoppi <3

Sukkanauhan sain kaasoltani Sannilta. Hän löysi sen matkaltaan Lontoosta.

Vieraslahjat olivat tietenkin syklaasydämiä. Paikka kortit tilattiin Now and Forever-juhlakaupasta. Samoin myös viralliset kutsut, ilmapallot ja kaitaliinat.

Pöytänumeroinnit ideoin itse ja kehykset löytyivät Ikeasta

Juhlapaikan pelistetty tyyli sopisi meidän makuumme juuri sopivasti. Simppeliä, mutta kaunista.

Suunnittelimme ja toteutimme Villen kanssa menun alusta loppuun kahdestaan

Tuo kimppu oli tarkoitus olla heittokimppu, mutta virallinen jäi keittiönpöydälle..

Baari

Kakku, joka oli täydellinen, oli täysin Villen käsialaa.

Sisko <3

Sannalle kiitos vieraskirjasta ja Minnalle kiitos kuvituksesta!

Ikuinen ystävyys <3

Nämä ihanat muistot hehkuvat lämpöä talven tulevaan pimeyteen ja kylmyyteen. Näihin kauniisiin hetkiin on hyvä päättää tämä päivä.


Hyvää isänpäivää sunnuntaina kaikille super mahtaville iseille ja isoisille ja vaareille ja papoille sun muille isähahmoille! Ootte parhaita <3

#tiiajaville